Kehysmenettely ja vastuullinen taloudenhoito uhattuna

Kehysriihestä tihkuneiden tietojen mukaan hallituksen pöydällä on esitys, jossa kehyksiä venytettäisiin lähes miljardilla. Mistä tässä on kyse? Asia on täsmälleen sama kuin se, että tilinsä jo kuluttanut ottaa pikavipin ja ostaa lisää tavaroita. Tällainen taloudenpito ei ole kestävää kotitaloudessa eikä valtiontaloudessa. Juha Sipilä kuvasi tänään 60-vuotishaastattelussaan Helsingin Sanomissa uskomattomaksi sitä, että kehyksistä irtaantuminen on edes tuotu hallituksen pöytään.

Kehysmenettely on luotu sen vuoksi, että siinä määritellään se, paljonko valtio voi rahaa käyttää. Hyviä rahankäyttökohteita on aina enemmän kuin rahaa on käytössä. Päätöksentekijöiden ikävänä tehtävänä on sovittaa menot tuloihin ja laittaa menot tärkeysjärjestykseen. Kehys myös tarkoittaa sitä, että jos menoja halutaan lisätä enemmän kuin kehys sallii, niin jostain muualta on säästettävä tai valtion tuloja lisättävä eli käytännössä korotettava veroja.

Kaikista valtion menoista kehysten alaista on 4/5 osaa. Kehyksen ulkopuolelle on jätetty sellaisia valtion menoja, joihin valtio ei voi suoraan itse vaikuttaa ja jotka ovat suhdanneluonteisia. Tällaisia menoja ovat esimerkiksi työttömyysturvamenot, valtionvelan korot ja rahapelitoiminnan voittovarojen tuottoja vastaavat menot.

Mikäli Marinin hallitus päättää venyttää kehyksiä lähes miljardilla, tulee siitä huomattava ennakkotapaus. Se osoittaa tuleville hallituksille, että tiukan paikan tullen ei tarvitse luopua menonlisäyksistä, tehdä ikäviä säästöjä tai veronkorotuksia, vaan otetaan vaan velkaa lisää. Sen tien päässä on se, että Suomen asema kansainvälisesti tunnettuna vastuullisena taloudenhoitajana menee, mikä näkyy hyvin pian valtionvelan korkotasossa.

Rahan jakaminen kehyksistä lipeämällä ei ole vastuunkantoa, se on vastuun kiertämistä. Näin se on, oli kohteet kuinka hyviä tahansa. Se on aivan kuin arkielämässä. Monilla olisi tärkeääkin ostettavaa, mutta kun tili on käytetty, niin lisää ei voi ostaa ennen kuin on jostakin tienannut lisää.

Marinin hallitus saa lisää liikkumavaraa talouden menoihin, jos se tekee reformeja, jotka lisäävät valtion tuloja. Esimerkiksi työnhaun aktivoiminen ansiosidonnaista työttömyysturvaa porrastamalla ja paikallisen sopimisen edistäminen olisivat asioita, joilla avoinna olevat työpaikat täyttyisivät nopeammin ja uusia työpaikkoja syntyisi.

Enemmän työllisiä merkitsee enemmän verotuloja ja vastaavasti vähemmän työttömyysturvamenoja. Tämän säästyvän rahan voi sitten käyttää johonkin muuhun tarpeelliseen ilman, että mennään kehyksistä yli. Tällaisia ehdotuksia on myös hallituksen pöydässä, mutta Vasemmisto kiertää niitä kuin kissa kuumaa puuroa.

Jos kehysmenettelystä livetään, niin Marinin hallitus jää historiaan löperöimpänä taloudenhoitajana miesmuistiin.