Kolmikanta saamaton työrauhakysymyksissä

Parasta aikaa käynnissä oleva hoitajien työtaistelu tuo väistämättä mieleen vanhat ajat. Vuonna 2007 käytiin tiukka työtaistelu, jolloin TEHY kehotti jäseniään joukkoirtisanoutumiseen. Silloinen Vanhasen hallitus vastasi tuomalla eduskuntaan potilasturvallisuuslain, jolla irtisanoutuneet voitaisiin määrätä töihin ammattitaidon perusteella, kun se on potilasturvallisuuden kannalta välttämättömänä.

Toimin tuolloin työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana ja muistan erittäin hyvin, miten valiokunta käsitteli hallituksen lakiesitystä poikkeuksellisen kiireellisenä jopa sunnuntaipäivänä. Tuo prosessi on jäänyt mieleen lähes kahdenkymmenen eduskuntavuoden aikana tiukimpana sisäpoliittisena tilanteena. Se sai lopulta onnellisen ratkaisun. Hallitus veti esityksensä pois eduskunnasta, kun sopu palkkaratkaisuista syntyi juuri ennen lain ratkaisevaa käsittelyä eduskunnassa.

Muista hyvin myös sen, että tuolloin laajalti vakuutettiin, että vastaavaan tilanteeseen ei enää ajauduta, vaan kolmikantaisesti tehdään uudet pelisäännöt , jotta suojatyön toteutuminen kaikissa olosuhteissa taataan siten, että potilasturvallisuus ei vaarannu, vaikka lakko-oikeus säilyy. Nyt 15 vuotta myöhemmin tiedetään, että mitään ei ole tehty. Sen vuoksi Marinin hallitus on tuomassa tulipalovauhtia ensi viikolla hallituksen esityksen suojatyösäännösten muuttamisesta. Tätä esitystä TEHYn puheenjohtaja on jo etukäteen kutsunut pakkolaiksi.

Suomessa kolmikannan merkitystä on perusteltu sillä, että se takaa rauhan työmarkkinoilla, kun asiat ratkaistaan neuvottelemalla. Valitettavasti juuri työrauhakysymyksissä kolmikanta on ollut jo pitkään täysin saamaton. Lakkolainsäädäntöä ei ole Suomessa uusittu kymmeniin vuosiin. Useita kertoja se on annettu päivitettäväksi kolmikantaiseen työryhmään, mutta mitään ei ole saatu aikaan. Ei myöskään suojatyön osalta, kuten nyt joudutaan huomataan, kun potilasturvallisuus on vaarassa.

Työmarkkinaosapuolilla ei ole kykyä sopia työrauha-asioista. Aina kun akuutista kriisistä on selvitty, niin työrauha-asiat haudataan komiteaan. Kumpikaan osapuoli ei jousta näkemyksistään ja mikään ei muutu, vaan jälleen päädytään uuteen kriisiin. Pelisääntöjä pitäisi muuttaa nimenomaan silloin, kun tulipalo ei ole päällä. Valitettavasti Suomessa näyttää olevan juuri päinvastoin. Nytkään käynnissä oleva työmarkkinakriisi ei ole kunniaksi kolmikantaiselle valmistelulle. Lainsäätäjien on pakko jatkossa ottaa suurempi vastuu työrauhakysymyksistä, kun työmarkkinaosapuolet eivät kykene vastuutaan kantamaan.