Nelipäiväinen työviikko – populismia vaalien alla

Demarien ja SAK:n puheet nelipäiväisestä työviikosta ovat täyttä populismia. Ajatus siitä, että neljän päivän työstä maksettaisiin viiden päivän palkka tarkoittaisi käytännössä yli 20 prosentin palkankorotuksia. On täysin absurdia kuvitella, että sen paremmin yksityisellä sektorilla, kuin julkisella sektorillakaan olisi tähän varaa.

Suomen talouden suurimmat ongelmat ovat tällä hetkellä työvoimapula, valtionvelka ja sen nousevat korot, sekä kotitalouksien tiukka taloustilanne. Näitä kaikkia ongelmia nelipäiväinen työviikko vain syventäisi. Työvoimapula pahenisi, julkinen velka kasvaisi ja kansainvälinen kilpailukyky romuttuisi.

Ekonomistit ovatkin tuominneet nelipäiväisen työviikon suoralta kädeltä. Ekonomistikoneen mukaan 63% ekonomisteista katsoi, että Suomen kansantalous ei kestäisi nelipäiväistä työviikkoa. Kommenteissaan tutkijat toteavat, että vaikka tuottavuuskasvu olisi nopeaakin, ei suuren julkisen sektorin ylläpitäminen mahdollista työajan lyhentämisestä.

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sairaalat ja koulut tarvitsevat viisipäiväisiä työntekijöitä, jotta palvelut pyörivät ja yksityisellä sektorilla työtä on tehtävä viitenä päivänä, jotta verotuloja kertyy niin paljon, että julkiset palvelut voidaan rahoittaa.

Ajatus siitä, että lyhyempi työaika lisäisi työn tuottavuutta on jo lähtökohtaisesti erikoinen. Suuri osa työstä tehdään edelleen aikaan sidottuna. Kun bussikuski ajaa, opettaja opettaa lapsia viitenä päivänä viikossa ja bussikuski ajaa heitä kouluun ja takaisin viitenä päivänä viikossa, niin miten heidän työn tuottavuutensa paranee, jos he tekevät työtä vain neljänä päivänä? Vai siirrytäänkö nelipäiväiseen opetukseen? Vastaavia esimerkkejä löytyy kaikilta aloilta. Poikkeuksia voivat olla erityisen vaativat henkiset tai fyysiset työt, mutta niitä on kaikista töistä vain murto-osa.

On vaikeaa uskoa, että keskustelu nelipäiväisestä työviikosta on edes tarkoitettu johtamaan mihinkään. Se on kiva utopia, joka varmaan kuulostaa monenkin korvaan kivalta. Kukapa ei haluaisi lisää vapaa-aikaa työnantajan kustantamana. Jos kuitenkin yhtään pidemmälle ajattelee, niin ymmärtää, että tämä esitys tulee jäämään vielä kauemmaksi toteutumisestaan kuin vappusatanen aikoinaan.

Kokonaan eri asia on se, että työpaikoilla voidaan toki yksilöllisesti sopia lyhyemmästä työajasta työntekijän ja työnantajan kesken. Ja näin monissa työpaikoissa on tehdäänkin. Se edellyttää kuitenkin työntekijän puolelta vastaantuloa myös palkassa. On itsestään selvää, että työaikaa ei voi lyhentää ja työnantajan kustannuksia kasvattaa yksipuolisella päätöksellä.