Poliisi tarvitsee pitkäaikaisen rahoituksen

VM:n budjettiesityksen ehdottomasti heikoin kohta liittyy poliisin rahoitukseen. Budjettiesitys leikkaa poliisin rahoitusta 4,9 ME, vaikka poliisin toimitilakustannukset ja ICT kulut ovat nousseet. Jos esitys toteutuu, niin käytännössä poliisi joutuu vähentämään henkilökuntaa, koska juuri muualta ei voi säästää. Pahimmillaan poliisien määrä laskisi nykyisestä 7 450 poliisista jopa 7 050 poliisiin.

 

Budjettiesityksen perusteella hallituksen arvomaailma tuntuu erikoiselta. Velkarahaa riittää lähes kaikkeen muuhun, mutta ei poliisille. Sisäisen turvallisuuden pitäisi olla prioriteetti, nyt se on jätetty mopen osille.

 

Korona-aikana poliisin työmäärä ei suinkaan ole pienentynyt. Kotihälytysten määrä on kasvanut, samoin törkeät liikennerikokset. Huumausainerikollisuus ja siihen liittyvä oheisrikollisuus on edelleen paheneva ongelma ja järjestäytynyt rikollisuus myös suurempi uhka. Lisäksi jengiytymisestä on tullut suurissa kaupungeissa uusi merkittävä turvallisuusuhka. Poliisi myös joutuu aiempaa useammin aseellisen hyökkäyksen kohteeksi.

 

On täysin selvää, että nykyisessä sisäisen turvallisuuden tilanteessa poliisien määrää ei voi vähentää, vaan poliisien määrää pitää lisätä. Hallituksen omana tavoitteena on ollut 7 500 poliisia. Ennen eduskuntavaaleja puolueet esittivät yhdessä parlamentaarisesti 7850 poliisia ja todellinen tarve olisi vieläkin suurempi. Suomessa on 135 poliisia 100 000 asukasta kohden, kun muissa pohjoismaissa vastaava luku on 180-200.

 

Hallituksen on budjettiriihessä tehtävä vähintään 35-40 ME:n korotus poliisin määrärahoihin, jotta poliisin henkilömäärä saadaan pidettyä edes nykytasolla. Sisä-Suomen poliisipiirissä, joka kattaa Pirkanmaan ja Keski-Suomen on tällä hetkellä 822 poliisia, mikä on 15 enemmän kuin heikoimpaan aikaan. Poliisikoulutuksen sisäänottomäärien kasvu mahdollistaa kuitenkin edelleen poliisien lisäyksen ja se tulee hyödyntää. Yhteiskunnan edun mukaista on, että poliisiksi valmistuneet pääsevät työskentelemään ja käyttämään siten osaamistaan kaikkien suomalaisten turvallisuuden hyväksi.

+2
ArtoSatonen1
Kokoomus Sastamala

Neljännen kauden kansanedustaja Pirkanmaan Sastamalasta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu