Ruotsin politiikka on varoittava esimerkki yhteistyökyvyttömyydestä

Ruotsin valtiopäivillä on eletty erikoisia aikoja. Uuden pääministerin Magdaleena Anderssonin ensimmäinen kausi pääministerinä kesti vain 7,5 tuntia. Andersson valittiin hajanaisen parlamentin tuella pääministeriksi äänin 175-174. Vielä samana päivänä hallitus kuitenkin kaatui, koska budjetista äänestettäessä Keskustapuolue vaihtoi puolta ja vuoden 2022 budjetiksi hyväksyttiin Maltillisen Kokoomuksen, Kristillisten ja Ruotsidemokraattien budjettiesitys. Tämän seurauksena Vihreät lähtivät hallituksesta, joka hajosi saman tien. Nyt Magdaleena Andersson yrittää löytää tukea demarien vähemmistöhallitukselle.

Jos sama episodi olisi nähty Suomessa, niin mitä olisi tapahtunut? Se tarkoittaisi sitä, että pääministeri Sanna Marin hallitsisi maata budjetilla, joka on Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja kristillisten laatima. Vihreät lähtisivät hallituksesta ja Keskusta tukisi Marinin pääministeriyttä, mutta oikeisto-opposition budjettia. Ensi kuulemalta saattaisi kuulostaa kivalta, mutta jokainen ymmärtää, että tästä sekamelskasta ei voi seurata mitään järkevää.

Ruotsin poliittinen kenttä on sirpaloitunut tavalla, joka vakavasti vaikeuttaa maan hallitsemista. Ruotsidemokraatit on pitkään ollut ryhmä, jonka kanssa kukaan ei ole halunnut tehdä yhteistyötä. Nyt maltillinen Kokoomus ja kristilliset ovat avanneet ovia yhteistyön suuntaan, mutta Keskustalle se on edelleen mahdotonta. Kuulostaako tutulta?

Toisessa päässä poliittista kenttää on Vasemmistopuolue, jonka kanssa kukaan ei halua olla yhteistyössä muuta kuin äärimmäisessä hädässä. Kun vielä kaksi perinteistä suurta puoluetta Sosiaalidemokraatit ja Kokoomus eivät kykene blokkirajat ylittävään yhteistyöhön, niin minkäänlaista enemmistöhallitusta ei kyetä muodostamaan.

Vähemmistöhallituksen kyvyttömyys toimia on viimeistään nyt kaikille selvää. Yhden puolueen vähemmistöhallitus olisi toki sisäisesti yhtenäinen, mutta se ei saa yhtään asiaa valtiopäiviltä läpi kumartamatta moneen suuntaan. Demarit joutuvat vähintään sovittamaan yhteen Keskustan, Vasemmiston ja Vihreiden näkemykset. Kuulostaako tutulta?

Suomessa on toistaiseksi kyetty muodostamaan enemmistöhallituksia, mutta ne ovat koko ajan muuttuneet sisäisesti hajanaisemmiksi. Marinin hallitus on hajanaisuudessaan tekemässä uusia ennätyksiä. Vaaleihin on vielä 1,5 vuotta aikaa, mutta uhkailu hallituksesta lähdöstä on lähes jokaviikkoista. Viimeisen uhkauksen esitti Keskusta viime viikonloppuna, sitä edellisen Vihreät. Eduskunnassa on myös ollut jo monissa valiokunnissa tilanteita, joissa eriävää mielipidettä ei ole jättänyt oppositio, vaan hallituspuolue Vihreät.

Monipuoluehallituksen johtaminen ei toki ole helppoa. Se on jatkuvaa sovittelua. Silti yhteistyöhön olisi kyettävä. Jos hallituksesta ajaudutaan siihen, että kompromisseja ei kyetä tekemään ja jokainen puhuu vain omille kannattajilleen, niin mitään ei saada aikaan. Se ei voi olla lyhytaikaisesti jonkun puolueen etu, mutta kansakunnan etu se ei ole. Politiikka on kuitenkin viime kädessä yhteisten asioiden hoitamista.