Kokoomuksen myyräntyö Juha Sipilän hallituksessa

Kokoomuksen entinen kansanedustaja Pertti Salolainen paljasti Risto Uimosen kirjanjulkistustilaisuudessa 01.09. puolueensa kaksinaamaisuuden sote-maku-uudistuksessa Juha Sipilän hallituksessa.  Salolainen kertoi,  ” Mehän emme olleet ikinä nielaisseet kokoomuksessa 15 maakuntaa, vaan meille oli tarjottu viittä, kuutta tai maakunnallisesti kahtatoista maakuntaa. 18 maakuntaa oli eräällä tavalla poliittinen vallankaappaus ”. Lainaukseni voi lukea tämän päivän Iltasanomista.

Salolainen todisti puheellaan koko viime vaalikauden ajan epäiltyä Kokoomuksen tekemää myräntyötä sote-makun epäonistumiseksi.  Puheenjohtaja Orpo vakuutti lukuisia kertoja julkisuudessa puolueensa seisovan sote-makun takana, mutta samaan aikaan puolue teki taustalla pormestari Vapaavuoren ja monen muun kokoommusvaikuttajan kansa kaikkensa ettei sote-maku toteudu.

Kun pääministeri Sipilä lopulta huomasi uudistuksen läpimenon mahdottomaksi hän päätti jättää hallituksen eroanomuksen pikaisesti. Tämä oli puheenjohtaja Orpolle suuri pettymys ja Salolaisen tekemän paljastuksen jälkeen syyn ymmärtää.  

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu