Uussosialismi, onko sellaista, ja jos on, niin mitä se on?

Uussosialismi, onko sellaista, ja jos on, niin mitä se on?

Täsmennetäänpä ensin mitä on ollut perinteinen sosialismi. Onko se ollut sitä, että pienituloisen
köyhälistön joukosta on noussut äänekkäitä edustajia, jotka ovat keksineet luvata, että suurituloisten
rikkaiden omaisuus on hankittu köyhälistöä riistämällä ja nyt se palautetaan oikeille omistajilleen –
riistetyille köyhille.

Tämän aatteen edelläkävijöitä ovat olleet Karl Marx, Lenin, Stalin ja Mao Tse Tung ja heidän
seuraajansa. Nuo aatteet ja niiden toteuttaminen ovat johtaneet moniin pieniin ja isoihin
kansannousuihin, vallankumouksiin ja sotiin. Lopputuloksena on ollut kommunismi, joka valtasi puolet
maailmasta, mutta joka sitten alle vuosisadassa hiipui. Tähän oli kai syynä se, että toisten omaisuuden
jakamisessa suuri osa omaisuudesta tuhoutui ja osaamattomien käsissä sen tuotto hupeni.

Mitä sitten on uussosialismi?

Onko se sitä, että jonkin ulkoisen uhan toteutuessa vanhoista sosialistileireistä nouseekin aatteen
uudistajat. Nuoret sujuvasanaiset naiset korvaamaan entiset vanhat pönäkät miehet. Nuoret
sujuvasanaiset naiset tuovat julkisuuteen uudet aatteet, joita he saavat julkisuuteen vahvojen
taustavoimiensa tuella.

Korona on uusi globaali ja nopeasti leviävä sairaus, jonka perusteella ihmiset on eristettävä toisistaan ja
näin joutuvat ravintolat ja juottolat talouskriisiin. Samoin suurten yleisötapahtumien järjestävät väittävät                                                                                                                  kokevansa katastrofin. Uussosialismi käynnistyy nopeasti. Nuori tyttöhallitus keksii keinot suosionsa
kasvattamiseksi.

Aletaan jakaa valtion rahaa jokaiselle, joka pikaisesti pystyy täyttämään rahoitushakemuksen. Rahaa
jaetaan kuin lentolehtisiä. Valtion kassa on tyhjä, mutta lainaa on saatavissa. Tämä jako tapahtuu
nopeasti ja ilman kontrollia. Kun tilanne on siltä osin ohi, niin voidaan todeta yhteiskunnan, eli valtion
auttaneen ”yrittäjiä” ja yhteiskunnan hävikki; useita miljardeja euroja.

Voidaan todeta myös rahan vastaanottajien saanto. Muutamat menestyneet artistit ovat normaalien                                                                                                                            200.000 euron vuositulojensa lisäksi saaneet merkittäviä ”koronatukia”. Muutamat jo ennalta                                                                                                                           elinkelvottomaksi tiedetyt yritykset, ”juottolat” tms. ja muutenkin menestymättömät artistit ovat                                                                                                                                 koronatukien loputtua lopettaneet ansiotoimintansa.

Uusin uussosialismin muoto.

Seuraavaksi tuli energiakriisi, liikennepolttoaineiden hintoja nostettiin. Mutta sähköautojen suosiota
kasvatettiin. Sähköllä ajamisen kustannukset ovat vain 5 – 10 % polttomoottoriautojen kustannuksista.
Sähkön hintoja sallittiin nostettavaksi monikymmenkertaisiksi todellisiin tuotantokustannuksiin nähden.
Aina on tiedetty, että ydinvoimalla tuotetun sähkön hinta on muutamia senttejä kWh. Vesivoimalla
tuotettu on vielä halvempaa. Tuulivoimallakin tuotettu on kohtuuhintaista, koska valtio on vuosikymmeniä
maksanut tukea tuulimyllyjen rakentamiseen. Sähkön siirtokustannukset ovat suoraan verrannollisia
siirtomäärään ja -etäisyyteen.

Uussosialismin uusin idea onkin nyt tukea ökykuluttajia.                                                                                                                                                                                       (Vanhoillissosialismi tuki pienituloisia köyhiä).
Nyt uussosialismi maksaa suurituloisimpien ja eniten sähköä kuluttavien suurimmat sähkölaskut.
Lapsilisää on maksettu tasavertaisesti kaikista lapsista ja nyt keksittiin kustannusten noustessa maksaa
joulukuussa tuplaten. Suomalaisten keskimääräiset tulot ovat lähes 40.000 euroa vuodessa.

Puolet lapsislisien saajista on keskimääräistä suurituloisempia.                                                                                                                                                                           Kosiskellaanko uussosialismilla nyt jo keski- ja suurituloisiakin?
Ja maksajaksi valitaan taas velkainen valtio ja sen veronmaksajat. Uussosialismi tukee suurituloisia                                                                                                                            varakkaita. Vanhoillissosialismi siirsi varakkaiden omaisuuden köyhille, (tai siis lupasi siirtää)

Asko Rantala
Sitoutumaton Tampere

Aloitin yrittäjän urani joulukuun 11. päivänä 1965, kun otin haltuuni perheyritykseni isäni jälkeen.
Yritykseni paloi tasan kolmen vuoden kuluttua, jolloin aloitin työsuhteessa puuteollisuudessa. Samaan aikaan alkoi pitkä opiskeluputki, Markkinointi-Instituutissa ja sen jälkeen kolmessa teknillisessä oppilaitoksessa.
Noin 30 vuotta olen toiminut yrityskonsulttina omassa yhtiössäni. Täytin juuri 76 vuotta, mutta jatkan töitäni edelleen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu