Kiinan työvoimapula ei ole todellinen

Kiinan päättäjät ovat huolissaan  ikääntyvän väestön seurauksena lähestyvästä työvoimapulasta.
Moni Kiinasta ja sen rakenteista mitään tietämätön  katsoo kotonaan  lojuvia esineitä ja pohtii, että koira tai vaimo ovat ainoita missä ei lue made in China tai vain PRC.
Kiinalaiset siis on lähes neroja, kun ovat osanneet nämä kaikki hilavitkuttimet ja perseenpäristimet meille valmistaa.
Venäjältä ei ole, kuin se vuotava sinkkisanko.

Totuus on kuitenkin toinen. Kertokaa minkä merkittävän innovaation tiedätte viimeisen 50 vuoden aikana syntyneen Kiinassa?
Sellaista ei yksinkertaisesti ole. Länsimaat on vieneet piirustukset tai valmiit koneet ja antaneet ohjeen, että näitä rikkaimureita voitte valmistaa kymmenen miljoonaa. Me hoidamme jakelun.
Painakaa niihin teksti :Valmistuttaja Pasilan Vene ja viulu. Niihin sinisiin sitten  vähän isommalla Miele tai Siemens.

Kun ensikertaa 2014 matkasin Kiinaan  oli kaikki ennakko asenteet ja odotukset heitettävä pois.
Ensimmäinen viikko oli, kuin olisi ollut haava perseessä. En vielä osannut sanaakaan Kiinaa ja siellä ei kukaan puhu englantia. Mutta asiaan.
Ihmeissäni katselin, kuinka kappaletavaraa kuljettanut rekka saapui purkupaikalle.
Muutama mies kantoi puusta tehdyt ajosillat avatun takalaidan kiinnityksiin ja laskuni mukaan 8 henkeä alkoi juosta edestakaisin lavalle ja pois  paketteja kantaen.
Lastaus tapahtui samaan tapaan.  Se minkä meillä hoitaa yksi henkilö  eli autonkuljettaja  pumppukärryn ja perälautanosturin  avulla vaatii Kiinassa sen lähes 10 henkeä tavarasta riippuen.
Chongqing on toinen kotikaupunkini 33 miljoonan asukkaan  voimin.
Ne kaksi autoa perälautanosturilla varustettuna , jotka siellä olen nähnyt kantoi DHL logoja.

Seuraava ihmetyksen kohde oli rakennustyömaa. Pilvenpiirtäjän aloitus meneillään.

Muistui mieleen kertomus Viru hotellin rakentamisesta aikoinaan . Rakennusliike M Repo sitä teki ja se rakennustyömaa oli eräs Neuvostoliiton matkailunähtävyys. Miksi ?  Paikallinen sanoi, että, rakennus nousi ja oikein ketään ei näkynyt silti missään. Sanoi, että kyllä 1000 miestä olisi tarvittu, jos se olisi tehty venäjän  tyylillä.

Mutta palataan Kiinaan ja rakennustyömaalle.  Siinä saapui kippaavia kuorma-autoja ja sementtikuraa vatkasivat lumilapiota muistuttavilla rautalapioilla. Rautapyöräisillä kottikärryillä kura liikkui kahden miehen tai naisen työntämänä  kohti  nousevaa rakennusta.
Palasin kohteelle viikon jälkeen ja nyt oli bambusta  kootut rekennustelineet  jo  edenneet kolmanne kerroksen kohdalla. Käsivoimin ja pylpyröiden keventämänä nousi sementtikuraa ja muuta tavaraa sangoissa  köysiin kiinnitettynä ja ihmisvoimin vedettynä.  Noissa puuhissa oli noin 20-30 henkeä.

Seuraavaksi pysähdyin  ihmettelemään valtavan kauppakeskuksen  yhtä ikkunaa rapsuttamassa ollutta miesjoukkoa. He kynsivoimillaan koettivat  saada irti ikkunaan auringon kiinni naulaamat mainostekstit. Tarrojen irroittajia oli 6 henkeä ja homma ei juurikaan edennyt. Huomisin  menin  hotellini naapurissa sijaitsevaan Lotus Marketiin ja taas seisahdin  katsomaan irroitus rituaalia.
Vaikka heillä olisi ollut vain muutaman euron hintainen hiustenkuivaaja olisi yksi mies irrottanut ne mainostekstit  noin tunnissa. Mies ja höyrypesuri niin 15 minuuttia olisi ehkä riittänyt.

Sitten alkoi  alueen kylmä jakso ja ajattelin, että pitkäksi aikaa vuokraamani  hostellin huone lämpenisi  hyvin, koska seinällä oli lömpöpumpun sisäyksikkö.
Kun ulkona oli yöllä 12 plus astetta niin sisällä huoneessa ja koko hostellissa oli 15 plus astetta.
Osa meistä muistaa Morris Minin ja sen liukulasit ovissa.  Kiinassa kaikkialla on tuo liukulasi systeemi käytössä uusissakin rakennuksissa. Huuliharppu siis huoneeni lattialla säkkijärven polkkaa  soitteli itsekseen.

Aikani kylmyyttä kärsittyäni kipaisin  rautakauppaan. Ostin läpinäkyvää muovikalvoa tarvittavan neliömäärän. Jeesusteippiä tottakai ja loput kympistäni tuhlasin pieneen sähkölämmittimeen ja lämpömittariin .
Kun olin  saanut eristys projektini  noin puolessa tunnissa valmiiksi aloin odottaa ihmettä.
Hiljaksiin  lämpö nousikin ja ensikertaa viikkoon lämpöpumppu lakkasi vouvaamasta, kun anturi haistoi huoneessa olevan asettamani 22 astetta.
Tikkitakki päällä saapuneella huonesiivoojalla riitti ihmettelemistä, kun kämppä oli  lämmin. Sitä ostamaani pientä sähkölämmitintä en enää lämmön ylläpitoon  tarvinnut.

Kerroin hostellin fiksulle omistajalle, että   lämpöremontin tekemällä sähkölaskusi  menee murto-osaan. Lämpöpumppuja ei tarvitse uusia vuoden välein ja henkilökunta voi työskennellä talviaikaankin ilman talvivaatteita. Ja sama säästö toistuu kesällä. Nytkin on  kyseisessä kaupungissa 39 + astetta. kts. Aamun tv säätiedotus. Suomen jälkeen tulee säätiloja ulkomailla. Kun kuva on Kiinasta näkyy tuon kertomani kaupungin Chongqing lämpötila  Hong Kongin yläpuolella.

Suomalaisten taidoilla meillä olisi tietotaidon ja jopa tavaroidenkin loputtomat vientimarkkinat. Ei tarvitsisi, kuin esittää numerot pöytään ja kertoa miten asiat hoidetaan. Miljardien säästöt ja ilmastohuolet puolittuu.  Kiinalainen kaikkien lämpöpumppujen äiti GREE  on ehkä maailman paras lajissaan, mutta lämpöeristyksen puuttuessa ei senkään erinomaisuus auta mitään.

Ja ajatellaan harakanpesät kylmällä alueella  Peking esim. voi olla -30 talvella ja taivas mustana noesta.
Puolet lämpöä tahkoovista hiilivoimalaoista voisi Kiina laittaa kiinni, kun otettaisiin lämpöeristys käyttöön.

Ja tähän lopuksi.  Jos ja kun Kiina ottaa itse ne koneet käyttöön joita meille siellä tekevät loppuu huoli työvoimasta. Sitä on liikaakin työttömyydeksi asti.
Voi pohtia miksi he ei ole toimineet noin. Koska mitään ammattiliittoja ei ole ja työvoima on halpaa  miksi  hankkia mitään perälautanosturia kuorma-autoon, kun lastaamiset ja purut voi hoitaa  halvalla.    Mutta, kun  työvoimakustannus nousee alkaa Kiinassa uusi aika ja siihen ei mene kauaa.
Korona ja muut asiat on heikentäneet tasaisesti noussutta tavallisen työkansan elintasoa
ja hallitus on ihmeessä miten tästä eteenpäin. Vaalit tulossa ja mielenkiinnolla seuraamme mitä siinä käy.
Ps. Kiina tarvitsee kahta suurinta asiakastaan USA ja EU.  Venäjän 144 miljoonainen köyhä kansa ei kuluta mitään, joten sen merkitys  Kiinalle on olla  vain halvan öljyn ja kaasun toimittaja.
Ja ne suorat putketkin  puuttuu.
Pss. Suomella ei  ole kaupallisia edustustoja muiden tapaan. Vaikkapa Unkarilla on mainitussa Chonginqissa 8 kaupan ammattilaista. Ruotsilla niitä on ympäri Kiinaa ja se näkyy tavaratarjontana. H&M on joka nurkalla. Ei niin pientä kauppaa missä ei olisi Absolut Vodkaa  ja Arlan maitoa jne jne Ikeasta puhumattakaan. Tuosta H&M  ketjusta sen verta, että 60 luvulla Marimekko oli sen kanssa samoissa liikevaihtoluvuissa. Nyt taitaa H&M liikevaihto olla Suomen valtion budjetin paikkeilla. Pitääpä tarkistaa.
Laita YOU TUBEen Chongqing by birds eyes  ja saat kuvaa millaisesta kaupungista on kyse.

AssiCalma
Sitoutumaton Seinäjoki

Toiminut pisimmän ajan elämästään yrittäjänä eri puolilla Eurooppaa. 2014 vuodesta lähtien koti myös Kiinan Chongqingissa., Kirjoittaa myös nimimerkillä AssiCalma.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu