Arvostamani entinen Venäjän suurlähettiläs René Nyberg tukee julkisesti Pekka Haavistoa

Ylen uutissivuilla julkaistiin juttu Näin Stubbin ja Haaviston ulkoministerikaudet erosivat- kaksi kokenutta diplomaattia…https://yle.fi/a/74-20072804

”Entiset Venäjän-suurlähettiläät René Nyberg ja Hannu Himanen tukevat julkisesti eri ehdokasta.
Nyberg sanoo korostavansa Venäjää. – Nyt suhteita ei ole, mutta se mitä Venäjällä tapahtuu, on meille a ja o. Haaviston harrastuneisuus ja osaaminen Venäjä-asioissa puhuvat hänen puolestaan, Nyberg sanoo.
Nyberg kertoo, että Haavisto tutustui jo 90-luvulla Venäjän kansalaisyhteiskuntaan. 2000-luvulla hän piti kotonaan Venäjä-iltoja, joissa oli eri alojen Venäjä-tuntijoita.
Nybergiin teki vaikutuksen, miten ulkoministeri Haavisto kohtasi Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin Pietarissa helmikuussa 2021. Lavrov oli tätä ennen nöyryyttänyt EU:n ulkosuhteiden johtajaa Josep Borrellia Moskovassa.
– Ajattelin, että mitenkähän tässä käy, mutta Haavisto oli hyvin valmistautunut, hän hallitsi tilanteen, Nyberg arvioi.
Nyberg ei ollut enää ulkoministeriön palveluksessa, kun hän tapasi ulkoministeri Stubbin joitain kertoja 2008–2009. Nyberg oli tuolloin Venäjään keskittyneen East Office -yhtiön toimitusjohtaja.
Nybergin mukaan Stubbin Venäjä-kiinnostus ja -osaaminen olivat pinnallisia.
– Hän ei keskittynyt eikä ollut loppujen lopuksi kiinnostunut pohtimaan Venäjää, Nyberg kertoo tapaamisista.
(—)
René Nyberg arvioi, että Haavisto oli kovaotteinen ulkoministeri. – Hän tiesi tarkkaan, mitä halusi, ja hän myös käskytti, mistä kaikki eivät pitäneet.”
Mielestäni tuo Stubbin pinnallisuus ulottuu muuallekin kuin Venäjään. Yhdessä vaalikeskustelussa hän väitti, että Ukraina on jo voittanut. Olli Rehn vastasi siihen heti ja myöhemmin FB-sivullaan jossa hän totesi että Stubbin heitto oli vastuutont ja väärä nyt kun pitää valmistautua Ukrainan pitkäaikaiseen tukemiseen, sillä se ei todellakaan ole voittanut. Tulevalta presidentiltä odottaisin harkitumpia sanomisia.
Vastaan kommenttiin, jossa sanottiin että on vain hyvä ettei Stubb ”ole rakastunut Venäjään”. Onko todella hyvä ettei Suomen silloista Suomen ulkoministeriä ja tulevaa Tasavallan presidenttiä kiinnosta Suomen suurvaltanaapuri ja ainoa turvallisuusuhka Venäjä? Olivatko Mannerheim, Paasikivi ja Koivisto ”rakastuneita” Venäjään kun he siihen paneutuivat? Entä Niinistö jota helmikuuhun 2022 asti  kutsuttiin länsilehdistössä ”Putin-kuiskaajaksi”?

 

auliskallio
Tampere

Moro! Olen -56 syntynyt vapaa toimittaja ja tietokirjailija Tampereelta. Olen avustanut Yleä, Aamulehteä, Ny Tidiä, mutta juttujani on julkaistu myös Kanavassa ja Parnassossa. Minulla on alempi korkeakoulututkinto Tampereen yliopistosta, aineyhdistelmässä mm. valtio-oppi ja yleinen historia. Filosofian maisterin tutkinto jäi yleisen historian gradua vaille.
Neuvostototalitarismin ja suomettumisen aikaan toimin Itä-Eurooppa-solidaarisuusryhmän vetäjänä. Kiinnostus ns. itäiseen Eurooppaan on jäänyt. Liettuan asioita olen seurannut ja koonnut kirjoiksikin: Liettuan vaikea vuosisata 1918-2018- ja liettualais-juutalaiset suhteet ilmestyi 2020. Keväällä 2023 ilmestyi kääntämäni ja saatetekstillä varustamanani Marek Edelmanin muistelmateos: Getto taistelee. Varsova 1939-43 ( Palladium)
Juutalaisuus kiinnostaa minua monimuotoisena kulttuuriperinteenä ja olen myös Israelin tukija vaikka kannatan myös palestiinalaisten oikeutta omaan valtioon. Nuorena harrastin myös Latinalaista Amerikkaa. Olen SDP:n äänestäjä isän puolelta ainakin kolmannessa sukupolvessa. Kuulun Tampereen katolliseen seurakuntaan. Kirjoitan sekä Puheenvuoroon että Vapaavuoroon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu