Israelin joukot aloittivat operaation Hamasin, Jihadin komentokeskuksia vastaan Al-Shifan sairaalan alla
Israelin asevoimat aloittivat varhain keskiviikkoaamuna vaikean ja riskialttiin sotilasoperation Gazan Al-Shifan sairaalan alueella, jonka alla myös Yhdysvaltojen ilmoituksen mukaan, sijaisevat Hamasin ja Islamilaiset jihadin komentokeskuset. Operaatio suoritetaaan tiedustelutietojen pohjalta joissain osissa sairaalaa. Israel on ilmoittanut ettei sairaalan potilaita, henkilökuntaa ja sairaalasta turvaa hakevia siviileitä vahingoiteta.
Operaation suorittavat sitä varten koulutetut erikoisjoukot, joiden joukossa on arabiaa taitavia sotilaita ja runsaasti läkintähenkilökuntaa. Operaation edetessä israelilaiset toimittavat sairaalaan apua, muun muassa vauvanruokaa ja keskoskaappeja.
On vain toivottava, että Israelin operaatio sujuu mahdollisimman nopeasti, menestyksekkäästi ja siviileille ei aiheudu vaaraa. Ainakin itse toivon myös, etteivät Israelin joukot kärsisi suuria tappioita. Olkoon Kaitselmus heidän kanssaan!
Hamasin hallinto on vedonnut, että Kansainvälisen Punaisen Ristin pääkomitea tuomitsisi operaation. Se väittää myös, että Israelin tarkoituksena on romuttaa Gazan terveydenhoitojärjestelmä ja karkottaa palestiinalaiset alueelta.
https://yle.fi/a/74-20060291
Päivitys noin 18.30
YLE klo 10.30
Silminnäkijä: Al-Shifan sairaala Israelin hallinnassa
Pohjois-Gazan suurin sairaala al-Shifa on israelilaissotilaiden hallinnassa, kertoo sairaalassa oleva toimittaja.
Israelin sotilaat käyvät sairaalaa läpi huone kerrallaan ja kuulustelevat sekä potilaita että sairaalan henkilökuntaa.
Israel on koonnut sairaalasta turvaa hakeneet ihmiset alueen pihamaalle. Silminnäkijän mukaan tilanne sairaala-alueella on rauhoittunut, eikä alueella esimerkiksi ammuskella.
Väitteitä ei voida todentaa riippumattomista lähteistä. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.
Sairaalassa työskentelevä lääkäri kumoaa Israelin väitteen, että terrorijärjestö käyttäisi sairaalaa tukikohtanaan.
Israelin radion mukaan alueelta ei ole löydetty panttivankeja. Sen mukaan etsinnät panttivankien löytämiseksi alueella jatkuvat.
Lähde: Reuters
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni operaatiossa on myös löytynyt panttivankeja nimittäin Hamasin vallassaan pitämät gazalaiset jotka eivät ole päässeet aiemmin evakuoitumaan etelään tai potilaat joille Hamas on estänyt sekä omien että israelilaisten toimittaman polttoaineiden käytön.
Ilmoita asiaton viesti