”Juutalaisista ja antisemitismistä Suomessa- uusinta tutkimusta”. Vartija 10.5. -24/ Aulis Kallio

Yksi Teologisen Aikauskirjan antisemitisminumeron (numero 1//24) mielenkiintoisista artikkeleista on PhD Mercédesz Czimbalmosin ja PhD Dóra Patariczan tutkimus ”Venäjänkielisten juutalaisten kertomuksia antisemitismistä ja syrjinnästä Neuvostoliitossa ja Suomessa”. Mercédesz Czimbalmosin (tästedes MC) on tutkija Åbo Akademissa ja erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Tällä hetkellä Czimbalmos johtaa Koneen säätiön ja Inez ja Julius Polin -instituutin Antisemitism Undermining Democracy -hanketta. Dóra Pataricza (tästedes DP) toimii tutkijana Antisemitism Undermining Democracy- hankkeessa Åbo Akademissa.

Tämä katsauksen lopulla esittelen vielä professori Elina Vuolan ja dosentti Ruth Illmanin niin ikään tärkeän artikkelin ” En ole kokenut antisemitismiä, mutta…” –  Suomenjuutalaisten naisten kokemuksia antisemitismistä. Mutta ensin Mercédesz Czimbalmosin ja Dóra Patariczan haastattelu.

AK: Ennen kuin menemme artikkeliinne, kysyn teiltä hankkeestanne Antisemitism Undermining Democracy, jossa te molemmat työskentelette. Voisitteko kertoa siitä?

MC: Antisemitism Undermining Democracy on Koneen säätiön ja Inez ja Julius Polin -instituutin rahoittama hanke Åbo Akademin Polin-instituutissa. Hanke aloitettiin vuonna 2023. Se on ensimmäinen tieteellinen hanke Suomessa, joka käsittelee antisemitismiä Suomen yhteiskunnassa. Hankkeessa fokusoidaan eniten online-antisemitismiin, Suomessa asuvien juutalaisten käsityksiin antisemitismistä sekä antisemitismiin, joka ilmenee esimerkiksi mielenosoituksissa ja joilla on performatiivisia elementtejä. Lisäksi yksi tutkijoistamme keskittyy antisemitismiin ja rasismiin kouluissa.

DP: Täällä hetkellä hanketta johtaa Merci, eli Mercédesz Czimbalmos, ja hänen lisäksi hankkeessa työskentelemme minä ja Nóra Varga. Iso osa viime vuodesta kului nettimateriaalien keräämiseen, nyt haastattelemme Suomessa asuvia, itsensä juutalaiseksi identifioivia ihmisiä heidän kokemuksistaan antisemitismistä. Tähän mennessä olemme tehneet noin 18 haastattelua, ja toivomme, että saamme ainakin vielä 20 lisää. Haluamme myös selvittä millaisissa eri muodoissa antisemitismi ilmenee Suomessa, ja mitä täällä asuvat juutalaiset pitävät antisemitisminä: missä kulkee raja Israelin kritisoimisen ja antisemitismin välillä.

AK: Artikkelinne on otsikoitu ”Venäjänkielisten juutalaisten kertomuksia antisemitismistä ja syrjinnästä Neuvostoliitossa ja Suomessa”. Kuten kerrotte, tutkimusartikkelinne on ensimmäinen laatuaan aiheesta. Voisitteko kertoa miten päädyitte kirjoittamaan sen?

MC: Kun puhutaan antisemitismistä, ensimmäiseksi tulee mieleen äärioikeistolaisuus. Tämän lisäksi on tietysti muita antisemitistisiä ilmiöitä, vasemmistosta ja ääri-islamilaisesta linjasta, joita on vaikeampi tutkia ja jotka ovat Suomessa ehkä vähemmän tunnettuja. Kun terroristijärjestö Hamas iski Israelin 7. lokakuuta, alkoivat antisemiittiset asenteet levitä Suomen yhteiskunnassa ja muuallakin. Valitettavasti osa ihmisistä ei ehkä tiedä, että heidän omaksumillaan ajatuksilla on antisemiittisiä juuria.

DP: Me molemmat teimme tutkimusta Suomessa asuvista juutalaisista Ruth Illmanin hankkeessa Minhag Finland, ja itse työskentelin myös Elina Vuolan projektissa Embodied Religion. Keräämässämme tutkimusmateriaalissa oli monta venäjänkielistä juutalaista haastateltava. Koska antisemitismin nykymuodoilla on melko selkeät ja vahvat juuret Neuvostoliitossa, ajattelimme että on aika avata keskustelua tästä ja käyttää tätä materiaalia.

AK: Suomenjuutalaiset ovat pieni (1 500 henkeä), mutta monimuotoinen ja elävä yhteisö. Alkujaan sen perusta olivat Venäjän armeijan Suomeen jääneet ”kantonistit”, jotka olivat pääasiassa litvakkeja entisen Liettuan suuriruhtinaskunnan ja nykyisten Liettuan ja Valko-Venäjän alueelta. Viime vuosikymmeninä tämä alkujaan jiddišinkielinen, myöhemmin ruotsin- ja suomenkielinen yhteisö on saanut täydennystä niin Lähi-Idästä kuin 1980- ja 1990-luvulla Neuvostoliitosta. Ovatko venäjänkieliset Neuvostoliitosta muuttaneet juutalaiset erityisessä tilanteessa? Neuvostoliitossa heitä pidettiin syrjittyinä juutalaisina ja Suomessa heitä on kohdeltu vierottuina venäläisinä. Kertoisitteko heidän tilanteestaan?

DP: Itse asiassa Suomessa asuu enemmän kuin 1500 juutalaista, mutta tällä hetkellä olemassa oleva seurakuntien jäsenmäärä on vähemmän kun 1500. Arvioimme mukaan Suomessa asuu noin 2000–2500 ihmistä, jotka identifioituvat juutalaiseksi. Kuten kirjoitimme myös, Neuvostoliitossa juutalaisia ei pidetty uskonnollisena vaan etnisenä ryhmänä. Juutalaiset kärsivät syrjinnästä Neuvostoliitossa, koska antisemitismistä tuli osa valtion politiikkaa, ja koska heidän dokumenteissaan kuten sisäisissä passeissa mainittiin heidän ”kansallisuuteensa,” eli juutalaisuus. Suomen valtaväestöllä ei välttämättä ole paljon tietoa juutalaisiin kohdistuvasta syrjinnästä eikä siitä, että ne ihmiset, joita he kutsuvat venäläiseksi, eivät välttämättä identifioidu pelkästään venäläisiksi. Tämä on tietysti hyvin monimutkaista, eikä ole olemassa yksittäistä tarinaa, mutta tärkeintä on, että jotkut näistä ihmisistä nähdään Suomessa venäläisiksi, kun taas Venäjällä heidät nähdään juutalaisiksi.

MC: Ihmisillä on useita sosiaalisia identiteettejä, jotka voivat muuttua vallitsevammaksi tai vähemmän vallitsevaksi tilanteen mukaan. Nämä identiteetit voivat myös vahvistua tai ehkä heikentyä sen mukaan, miten muut ihmiset näkevät heidät. Koska identiteettimme ovat risteävät, on monia asioita, jotka on otettava huomioon, kun keskustelemme syrjinnästä. Ihmisiä voidaan syrjiä useista syistä, ja usein syrjinnän perusteet voivat tulla esiin samanaikaisesti. Esimerkiksi Neuvostoliitosta tänne tulleita henkilöitä voidaan syrjiä ulkomaalaistaustaisuutensa, sukupuolensa, uskontonsa tai etnisen taustansa perusteella elämän eri osa-alueilla. Nämä kokemukset voivat olla myös tilannekohtaisia.

AK: Neuvostoliitossa oli vallalla Venäjän ikiaikainen antisemitismi, vaikka siitä koetettiin irtautua 1920-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen antisemitismi sai uuden virallisen muodon, vaikka se verhoutui antisionismiin, josta tuli vientituote globaaliin etelään – ja myös länsimaihin kuten Suomeen. Avaisitteko tätä kehitystä?

Neuvostoliitossa ei ollut uskonnonvapautta joten juutalaisia ei kohdeltu uskonnollisena vaan kansallisena vähemmistönä, mikä muokkasi yhteisön identiteettiä. Valaisisitteko tämän identiteetin piirteitä?

MC: Artikkelissamme kirjoitamme myös siitä, kuinka Neuvostoliitto vuonna 1967 kuuden päivän sodan jälkeen katkaisi diplomaattisuhteensa Israelin kanssa. Tämä johti Neuvostoliiton juutalaisten syrjinnän kasvuun. Syrjintää lietsoi myös antisemitistinen propagandakampanja. Tämän kampanjan osana julkaistiin useita kirjoja ja muita julkaisuja, joiden tavoitteena oli osoittaa, miten sionismin ”pahuudet” johtuvat viime kädessä juutalaisuudesta. 1970-luvulla KGB koki ”sionistisen uhan” niin akuutiksi, että se perusti erityisen sionismin torjuntaan keskittyvän osaston. Osa Neuvostoliiton kampanjaa oli, että sionismin vastaisia tekstejä käännettiin, julkaistiin ja levitettiin Lähi-itään sekä Amerikan ja Afrikan mantereille, ja usein niitä muokattiin paikalliseen kontekstiin sopiviksi. Esimerikiksi Etelä-Afrikassa puhuttiin apartheidista ja sionismista, ja Latinalaisessa Amerikassa pohdittiin amerikkalaisen imperialismin ja sionismin välistä yhteyttä.

AK: Venäjänjuutalaisten yhteydessä käytätte termiä vernakulaarinen uskonto (vernacular religion). Mitä se pitää sisällään?

MC: Vernakulaarinen uskonto on uskontoa sellaisena kuin ihmiset ymmärtävät, tulkitsevat ja harjoittavat sitä. Vernakulaarisen uskonnon käsitteen avulla on helpompi ymmärtää yksilöiden jatkuvaa tulkintaa ja sisäistä dialogia, jossa he ovat useiden lähteiden vaikutuksen alaisina, kun he harjoittavat uskontoaan.

Vernakulaarinen uskonto sisältää ainakin ”virallisten” (official) ”kansan” (folk) ja ”yksittäisten” (individual) uskonnon tasot, ja se voi myös ilmetä näiden vuorovaikutuksessa. Tietenkin uskontoa – miten sitä harjoitetaankin – leimaa sitä harjoittavan yksilön jatkuva tulkinta, vaikka se on muotoiltu ilmeisissä tai jäsennellyissä muodoissa. Lyhyesti sanottuna vernakulaarisen uskonnon viitekehys on hyvä työkalu uskonnollisten käytäntöjen analysointiin tilanteissa, joissa henkilöön ja hänen uskomuksiinsa tai käytäntöihinsä liittyy useita erilaisia vaikuttavia tekijöitä.

AK: Suomessa venäjänjuutalaiset ovat havahtuneet perehtymään paremmin perinteeseensä. Lapset kasvavat siihen luonnostaan juutalaisessa päiväkodissa ja koulussa. Syntyykö tästä sukupolvien välistä jännitettä?

DP: Haastateltavamme eivät ainakaan osoittaneet viitteitä tästä. Monissa Itä- ja Keski-Euroopan maissa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntyneet juutalaiset lapset ovat linkki takaisin juurille. Kouluttamalla heidät ja antamalla heille mahdollisuus kasvaa tietoisina juutalaisen perinteistä, kulttuurista, uskonnosta, myös heidän vanhempansa voivat löytää oman ”paluumatkansa” juutalaisuuteen. Venäjän juutalaiset Suomessa eivät ole tässä suhteessa ainutlaatuisia, ja tähän tähtäävät useat kansainväliset juutalaisjärjestöt. Tämän ilmiön mainitsi myös yksi haastateltavistamme. Artikkelissamme kirjoitamme esimerkiksi eräästä äidistä, joka kertoi kuinka hän muutti keittiönsä kosher-keittiöksi hänen lastensa pyydettyä sitä.

AK: Suomessa venäjänjuutalaiset on usein liitetty muihin Venäjältä tuleviin maahanmuuttajiin. Minkälaisia keinoja heillä on korostaa omaa erityisidentiteettiään? Mainitsette että ongelmat perinteisissä ortodoksisissa juutalaisissa seurakunnissa ovat saaneet osan venäjänjuutalaista liittymään Helsingin Chabad Lubavitch-yhteisöön, joka perustettiin 2005. Hasidistinen ”herätysliike” Chabad Lubavitch on aktiivinen kaikkialla entisessä Neuvostoliitossa. Nojaako Suomen Chabad venäjänkielisiin juutalaisiin maahanmuuttajiin?

MC: Kyllä, siltä vaikuttaa. Minä ja Riikka Tuori kirjoitimme aiheesta artikkelin. Chabadin toimintaan liittyy paljon ihmisiä eri syistä: jotkut ehkä tuttuuden tunteesta, mutta myös siksi, että he tuntevat olevansa tervetulleita. Tässä artikkelissa kuvaamme myös, että heillä on taipumus ”kuulua uskomatta” (engl. belonging without believing). Tässä tapauksessa tämä tarkoittaa, että he eivät suinkaan ole ultraortodoksisia juutalaisia, mutta Chabad ja sen toiminta näyttää tarjoavan heille yhteenkuuluvuuden tunnetta.

AK: Suomessakin on virinnyt viime vuosina kasvavaa antisemitismiä, joka usein liittyy Israel–Palestiina-konfliktiin. Onko tämä uuden kotimaan antisemitismi yllättänyt venäjänkieliset juutalaiset?

DP: Tähän kysymykseen on vaikea vastata heidän puolestaan. Kuitenkin mielestäni juutalaiset, jotka kasvoivat maailmassa, jossa syvä ja aggressiivinen antisemitismi – sekä aatteiden että käytännön tasolla – oli osa heidän jokapäiväistä elämäänsä, eivät voi yllättyä mistään. Meitä ihmetyttää se, että 1960-luvulla Neuvostoliitossa kehitetyt antisemitismin muodot elävät edelleen meillä Suomessa ja kukoistavat ehkä enemmän kuin koskaan ennen.

MC: Valitettavasti vaikutelmamme on, että usein juutalaiset eivät itsekään tiedä näiden nykyään kiertävien antisemitististen ajatusten juuria. Varmasti Neuvostoliitosta tulevat näkevät tosiasiat eri tavalla, mutta on myös huomioitava, että antisemitismi liittyy myös siihen, mitä tietyt ihmiset tuntevat: joskus he voivat aistia mikroaggression tai että jokin on outo, tai off, mutta he eivät ehkä pysty jäljittämään tai tieteellisesti selvittämään, mistä on kysymys. Tästä syystä tämän aiheen tieteellinen tutkimus on erittäin tärkeää.

– Kiitos haastattelusta Mercédesz Czimbalmos ja Dóra Pataricza!

***

Ruth Illmanin ja Elina Vuolan artikkeli on ”En ole kokenut antisemitismiä, mutta…”Suomenjuutalaisten naisten kokemuksia antisemitismistä. Ruth Illman on FT, TT ja Åbo Akademin uskontotieteen dosentti sekä Donner-instituutin johtaja. Elina Vuola on TT ja professori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Artikkelinsa he ovat kirjoittaneet kahden etnografisen aineiston pohjalta: Ruth Illman Minhag Finland- hankkeessa tehdyistä suomenjuutalaisten haastatteluista (2019–2020) ja Elina Vuola Ruumiillinen uskonto- hankkeessa tehdyistä haastatteluista (2015–2016). Molemmissa aineistoissa on haastateltu eri-ikäisiä suomenjuutalaisia naisia Helsingissä ja Turussa. Haastateltavien suojaamiseksi tunnistukselta heidän nimensä on vaihdettu. Kummassakaan haastatteluaineistossa teemana ole ollut antisemitismi, mutta asia on noussut vahvasti esille.

Teoreettisena lähtökohtana Illman ja Vuola pitävät Helen Feinin antisemitismin jakoa rakenteelliseen, diskursiiviseen ja yksilölliseen antisemitismiin, jota jakoa Lena Roos on päivittänyt. He tutkivat, miten Feinin jako pätee heidän omiin haastatteluaineistoihinsa, ja he toteavat, että päteehän se, vaikkakin on hieman kankea. Tutkimuksessa käy ilmi, että suomenjuutalaisten naisten kokemuksissa uhan ja pelon tunne ovat lisääntyneet.

Rakenteellisesta antisemitismistä kirjoittajat nostavat esiin Feinin mainitseman tietämättömyyden ja ymmärtämättömyyttä juutalaisista sekä juutalaisesta kulttuurista ja uskonnosta. Tietämättömyys ja välinpitämättömyys juutalaisuutta ja juutalaisia kohtaan nousee esiin melkein kaikissa haastatteluissa sukupolveen katsomatta. Koska juutalaisuudesta tiedetään Suomessa hyvin vähän se johtaa helposti stereotyyppisten käsitysten kierrättämiseen.

Rakenteellisella tasolla nousevat esiin myös kristinuskoon liittyvät käsitykset, joita haastateltavat kokevat joko stereotyyppisinä tai antisemitistisinä käsityksinä. Jotkut ovat kokeneet käännytysyrityksiä, joiden takana ovat olleet Israelin ystävät, jotka kyllä pitävät juutalaisia valittuna kansansa mutta silti haluavat käännyttää heidät.

Jopa nuoressa polvessa elää vielä kristillisiä antisemitistiä käsityksiä juutalaisista. Toiset taas kertovat, miten kristityt ovat kohdelleet heitä ihannoivasti ”Jumalan valitun kansan” edustajina. Hartaat vanhat kristityt saattavat haluta koskea tai kosketella ”valitun kansan” jäsentä. Tätä voi pitää juutalaisten eksotisointina ja sikäli kollektiivisena stereotypiana, jota asiasta maininneesta kolmesta henkilöstä yksi piti huvittavana ja kaksi epämiellyttävänä.

Haastateltavat kuvailevat myös kokemaansa syrjintää ja ennakkoluuloisuutta työelämässä.

Diskursiivisesta antisemitismistä kirjoittajat sanovat aineistosta nousevan esiin Israel-vastaisuuden ja suomenjuutalaisten syyllistämisen Israelin politiikasta. Israelin ja suomenjuutalaisten yhteen liittäminen oli monien haastateltavien mielestä ärsyttävintä. Juutalaisvitsit ovat haastatteluaineiston valossa yleisiä. Vaikkeivät suomenjuutalaiset yleensä noudata juutalaisia kashrut-ruokasäännöksiä kovin tarkasti, näiden tapojen ihmettely nousee esiin haastateltavien kertomuksissa. Myös juutalaisten väitetty rahanahneus ja salaliitot ovat suomenjuutalaisten naisten kertomassa usein valtaväestön edustajien nostama puheenaihe.

Kolmas osio Ruth Illmanin ja Elina Vuolan artikkelissa on Feinin kolmiajon mukaan yksilöllinen antisemitismi. He kirjoittavat aineistossaan olleen ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet suoranaista antisemitismiä yksilöinä sekä sellaisia, jotka ovat kokeneet antisemitismiä elämänsä eri vaiheissa. Kirjoittajat toteavat, että vaikka jotkut ensin kielsivät kokeneensa antisemitismiä, he usein jatkoivat kertomalla. ” en-ole-kokenut-mutta…”.

Suoranaista yksilöllistä antisemitismiä ilmeni haukkumasanoissa ja nimittelyssä, kuten ”jutsku”. Haastateltavat olivat myös kertoneet natsitarrojen kiinnittämisestä postilaatikkoon, sylkemisestä sekä holokaustiin viittaavista tuhoamistoiveista. Useita on nimitelty kaduilla. Jotkut naiset kertovat seksuaalisesta häirinnästä, joka liittyy heidän juutalaisuuteensa. Naisten mielestä kuitenkin miehet ja pojat kohtaavat enemmän yksilöllistä, avointa ja väkivaltaista antisemitismiä. Näin on ollut ennen ja näin on nyt.

Haastatteluista käy kuitenkin ilmi, että monet suomenjuutalaiset eivät ole kohdanneet avointa yksilöön kohdistuvaa antisemitismiä elämänsä aikana. He ovat kokeneet Suomen turvallisena ja hyvänä maana elää juutalaisena.

Kirjoittajat toteavat, että varsinkin vanhempien haastateltavien kohdalla nousee esiin, miten turvallisuuden kokemuksissa on tapahtunut muutos. He ovat eläneet suurimman osan aikuiselämästään kokematta juutalaisuuteen kohdistuvia negatiivisia asenteita, saati uhkaa, mutta viime vuosina on tapahtunut muutos huonompaan suuntaan. Muutos korostui monella haastateltavalla: antisemitismin ja avoimen väkivallan lisääntyminen näkyy myös Suomessa. Tämä vahvistaa EU-tason tilastojen tutkimusten tuloksia. Suomenjuutalaisten keskimääräinen kokemus suomalaisesta yhteiskunnasta juutalaista vähemmistöään suojelevana on muuttunut melko lyhyessä ajassa.

Suomenjuutalaiset eivät tutkimuksen mukaan näytä enää kertovan edes juutalaisia nimiään mielellään ja välttävät juutalaisten symbolien julkista käyttöä. Yhtä haastateltavaa häiritsee, ettei yhteisössä löydy “siviilirohkeutta” vastustaa tätä kehitystä.

Huolestuttavinta Suomen kasvavassa antisemitismissä ei kahden haastateltavan mukaan ole muslimimaista tulevien maahanmuuttajien tuoma uusi Israelin valtioon kohdistuva viha. ”Dina” toteaa: ” Mä olen enemmän huolissani ihan näistä tavallisista suomalaisista, joiden oma kokemus on rajoittunut ja sit on paha olo, niin se on helppo kohdistaa mihin tahansa minoriteettiin.- – – Et ihmisiä, joilla ei käsitystä, ei historiasta, ei yhteiskunnallisista asioista ylipäänsä. Ja joukossa tyhmyys tiivistyy.”

x x x

Edellytän että keskustelu on asiallista. Hylkään  jokaisen juutalaisvastaisen kommentin.  Hylkään myös  jokaisen kommentin joka yrittää avata Israelin ja Hamasin sotaa käsittelevän väittelyn.

auliskallio
Tampere

Moro! Olen -56 syntynyt vapaa toimittaja ja tietokirjailija Tampereelta. Olen avustanut Yleä, Aamulehteä, Ny Tidiä, mutta juttujani on julkaistu myös Kanavassa ja Parnassossa. Minulla on alempi korkeakoulututkinto Tampereen yliopistosta, aineyhdistelmässä mm. valtio-oppi ja yleinen historia. Filosofian maisterin tutkinto jäi yleisen historian gradua vaille.
Neuvostototalitarismin ja suomettumisen aikaan toimin Itä-Eurooppa-solidaarisuusryhmän vetäjänä. Kiinnostus ns. itäiseen Eurooppaan on jäänyt. Liettuan asioita olen seurannut ja koonnut kirjoiksikin: Liettuan vaikea vuosisata 1918-2018- ja liettualais-juutalaiset suhteet ilmestyi 2020. Keväällä 2023 ilmestyi kääntämäni ja saatetekstillä varustamanani Marek Edelmanin muistelmateos: Getto taistelee. Varsova 1939-43 ( Palladium)
Juutalaisuus kiinnostaa minua monimuotoisena kulttuuriperinteenä ja olen myös Israelin tukija vaikka kannatan myös palestiinalaisten oikeutta omaan valtioon. Nuorena harrastin myös Latinalaista Amerikkaa. Olen SDP:n äänestäjä isän puolelta ainakin kolmannessa sukupolvessa. Kuulun Tampereen katolliseen seurakuntaan. Kirjoitan sekä Puheenvuoroon että Vapaavuoroon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu