Kertaus on opintojen äiti: Mitä voimme sanoa Israelin demokratiasta?

FB-kaveri, vihreä kuntapolitikko,  kirjoitti sivullaan että Israel ei ole demokratia koska se miehittää palestiinalaisalueita. Israelin pitäisi antaa heille kansalaisuus tai oikeus omaan valtioon.
Kirjoitin vastauksen, jonka jaoin myös omalla sivulla. Näitä asioita on taas saanut vääntää viimeaikoina monilla foorumeilla. Mutta kerran vielä myös Puheenvuoroon.
– Länsiranta ei ole osa Israelia joten Israelilla ei olisi edes laillista oikeutta antaa heille kansalaisuutta. Israelin valtion alueella vallitsee demokratia ja kirjoitin vastikään Uuden Suomen Puheenvuoron blogiin pitkän jutun miten laajasti arabi – ym. vähemmistöt ovat osallisina Israelin yhteiskunnan kaikilla alueilla. Itä-Jerusalemin Israel on liittänyt itseensä ja sen asukkailla on oikeus kansalaisuuteen mutta vain vähemmistö on tarttunut tarjoukseen. Lopuilla on pysyvä oleskelulupa, joka tuo oikeuden Israelin palveluihin ja ääni- ja vaalioikeuden kuntavaaleissa. Palehallinto vastustaa kansalaisuuden hakemista ja vaatii kuntavaalien boikotointia. Silti ainakin yksi Jerusalemin apulaispormestareista on tälläkin hetkellä arabimuslimi.
– Israelin pääministeri Ehud Barak tarjosi kesällä 2000 Camp Davidissa Jasser Arafatille itsenäistä Palestiinaa, johon olisi kuulunut Gaza ja Länisranta (tosin pieni aluevaihdos olisi tehty jotta jokut Länsirannan siirtokunnat olisivat voineet jäädä paikalleen), myös osia Itä- Jerusalemista mutta niin että Temppelivuori jää Israelille ja sen islamilaisten paikkojen hallinta voisi pysyä Jordanialla kuten on jatkunut tähän päivään saakka. Mutta Arafat torjui tarjouksen, sillä hän halusi olla muslimimaailman sankari ja saada Al-Aqsan moskeijan ja Kalliomoskeijan omiin läänityksiinsä. Hän palasi terrorismiin ns. Al-Aqsa intifadassa,  mitä hänen leskensä vastikään kutsui miehensä suurimmaksi erehdykseksi. Seuraavina vuosina  tuhat israelilaista tapettiin itsemurhapommi- iskuissa yms. ja ja rauhanpoliitikkojen kannatus romahti. Tosin pääministeri Ehud Olmert esitti 2008 vielä uuden rauhantarjouksen, johon liittyi Palestiinan valtio. Tällä kertaa sen torjui Mahmud Abbas. Olmertin tarjouksen tarkkaa sisältöä en tunne enkä myöskään hylkäyksen syitä.
– Tähän voi vielä lisätä että 2005 Ariel Sharon veti Israelin joukot ja siirtokunnat Gazasta, sitten ensin paikallisvaaleissa ja pian Fatahin aseellisesti kukistamalla terrorijärjestö Hamas loi valtansa Gazassa. Sen terrorismin tähden Israel julisti Gazan saartoon. Loppu onkin tunnettua…
Linkit:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/auliskallio/israelin-puolustusvoimatpoliisi-ja-arabivahemmisto-kommentti-yleisesta-vaarinkasityksesta/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/auliskallio/kun-jasser-arafat-hylkasi-ehud-barakin-tarjouksen-palestiinan-valtiosta/
auliskallio
Tampere

Moro! Olen -56 syntynyt vapaa toimittaja ja tietokirjailija Tampereelta. Olen avustanut Yleä, Aamulehteä, Ny Tidiä, mutta juttujani on julkaistu myös Kanavassa ja Parnassossa. Minulla on alempi korkeakoulututkinto Tampereen yliopistosta, aineyhdistelmässä mm. valtio-oppi ja yleinen historia. Filosofian maisterin tutkinto jäi yleisen historian gradua vaille.
Neuvostototalitarismin ja suomettumisen aikaan toimin Itä-Eurooppa-solidaarisuusryhmän vetäjänä. Kiinnostus ns. itäiseen Eurooppaan on jäänyt. Liettuan asioita olen seurannut ja koonnut kirjoiksikin: Liettuan vaikea vuosisata 1918-2018- ja liettualais-juutalaiset suhteet ilmestyi 2020. Keväällä 2023 ilmestyi kääntämäni ja saatetekstillä varustamanani Marek Edelmanin muistelmateos: Getto taistelee. Varsova 1939-43 ( Palladium)
Juutalaisuus kiinnostaa minua monimuotoisena kulttuuriperinteenä ja olen myös Israelin tukija vaikka kannatan myös palestiinalaisten oikeutta omaan valtioon. Nuorena harrastin myös Latinalaista Amerikkaa. Olen SDP:n äänestäjä isän puolelta ainakin kolmannessa sukupolvessa. Kuulun Tampereen katolliseen seurakuntaan. Kirjoitan sekä Puheenvuoroon että Vapaavuoroon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu