Olisimmeko jo sujut, Pekka Haavisto?
Ylen presidentinvaalikyselyssä Alexander Stubb on siirtynyt johtoon. Toisella kieroksella hän voittaisi Pekka Haaviston luvuin 55-45. Kaksikko on lisännyt eroaan kolmantena olevaan Olli Rehniin. Jokohan tässä vaiheessa ratkesi, mikä on seuraavan Tasavallan presidentin nimi? Ilmeisesti Haaviston kohtalona on olla ikuinen kakkonen.
Minulla meni maku Haavistoon, kun hän heti Hamasin terrori-iskujen ja Israelin ensimmäisten vastatoimien jälkeen, vaati YK:n Guterresin malliin humanitaarista tulitaukoa vaikka puhuikin Israelin oikeudesta puolustautumiseen. Mitä muuhun tulee, niin Stubb on ihan yhtä arvoliberaali kuin Haavisto. Stubbilla kokemusta vastuullisista viroista on enemmän kuin Haavistolla, ja hän on tohtorishenkilö/professori. Sporttinen ja energinen Stubb vaikuttaa nuorekkaalta, kun taas Haavisto on habitukseltan väsähtänyt vanheneva älykkö kuten vain hieman vanhempi ikätoverinsa joka kirjoittaa näitä rivejä. ( Kontrasti nuoreen puolisoon on selvä kuin myös istuvalla presidentillä.) Stubb on sotilasarvoltaan vasta paljon jälkikäteen ylennetty korpraali, joten siinä ei ole juuri eroa sivari Haavistoon, joka sentään on palkittu sotilasansiomitalilla.
Tutustuin Pekka Haavistoon kun hän 1980-luvulla suoritti siviilipalvelusta Tampereella ja kävi usein kirjakahvilassa, jota olin mukana pyörittämässä. Sen jälkeenkin ovat tiemme joskus risteytyneet ja on tunnustettava että olen yhä 50 mummonmarkkaa hänelle velkaa. ( Lainasin häneltä kun tulimme lautalla tapaamisesta Tallinnassa.) Mutta kahdesti olen äänestänyt Pekkaa presidentiksi, joten olisimmeko jo sujut?
”Stubb on sotilasarvoltaan vain paljon jälkikäteen ylennetty korpraali, joten siinä ei ole juuri eroa sivari Haavistoon, joka sentään on palkittu sotilasansiomitalilla.”
Tekisi mieli kommentoida tätä, mutta en uskalla, koska en ole varma onko se sarkasmia vai ei.
Ilmoita asiaton viesti
”Tekisi mieli kommentoida tätä, mutta en uskalla, koska en ole varma onko se sarkasmia vai ei.”
Kommentoi rohkeasti vain. En minäkään sitä enää varmuudella tiedä, kun aamuyöstä olen sen kirjoittanut.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä myös muistaa lähihistorian tapahtumia.
Kiersikö Haavisto hankintalakia, ja miksi toimittiin kulissien takana ?
https://www.verkkouutiset.fi/a/isis-leirilaisten-tuominen-suomeen-alkoi-oudosta-60000-euron-selvityksesta-pekka-haaviston-toiminnasta-yha-avoimia-kysymyksia/.
Jk. Suomessa ( ainoana pohjoismaana ) nämä Daeshiin kuuluneet naiset eivät joutuneet rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Mm ssa Ruotsissa toimittiin toisin
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/stockholm/is-kvinna-doms-for-manniskohandel-och-grova-valdtakter
https://www.domstol.se/nyheter/2021/03/kvinnan-fran-som-tog-med-sitt-barn-till-syrien-doms-till-tre-ars-fangelse/
Ilmoita asiaton viesti
KRP tutkii Suomessa Daesh-naiset ja kuulemma joitain rikosepäilyjä on. Poliitikon asia ei ole lainkaan puuttua poliisi- ja oikeustoimeen, päinvastoin-näpit irti.
Ilmoita asiaton viesti
Hevosmiesten tietotoimistosta kerrottiin että Supolla on riittävästi materiaalia oikeudenkäyntiin mutta syyttäjä ei ”noita”vainon takia ole ehtinyt alkaa syyttämään.
Ilmoita asiaton viesti
Syyttäjällä oli tuolloin kädet täynnä erittäin merkittäviä tehtäviä.
Selvä resurssipula siis.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä.
’Järjestikö virkamiehiin turhautunut Pekka Haavisto ulkoministeriön tilaamaan juuri ja juuri 60 000 euron hankintalakikynnyksen alittavan selvityksen Syyrian ja Irakin kurdialueiden poliittisesta tilanteesta, vaikka hankkeen todellinen tarkoitus oli selvittää salassa leirin suomalaisten asiaa ja heidän kotiuttamistaan ? ” / Verkkouutiset
Sellainen ministeri se.
Ei jatkoon, kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä tuollainen 60.000€ on vaikka sen rinnalla, että J
Yrki Katainen tilasi kaveriltaan 750.000 € maksaneen selvityksen, en edes muista mistä.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän se on. Toisaalta, ei Kataisen vastenmielinen suhmurointi millään tavalla muuta Haaviston taannoisten toimien kyseenalaisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
”Sporttinen ja energinen Stubb vaikuttaa nuorekkaalta”
Tähän asti on vaikuttanut vähän liiankin sporttiselta ja nuorekkaalta. Jos Stubb valitaan pressaksi, ymmärtääkö hän, että viranhoidon olisi tärkeysjärjestyskessä mentävä jopa urheilu-uran edelle?
https://www.is.fi/urheilu/art-2000009063474.html
Ilmoita asiaton viesti
Tuota noin, tämä on tainnut unohtua:
Sauli Niinistö halusi rullaluistella – Puola sulki pitkän puistokadun ja määräsi tarkka-ampujat asemiin
Presidentin mieliharrastusta turvataan ulkomaanmatkoilla järeästi.
Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tunnettu jo pitkään intohimoisena rullaluistelijana. Hänen presidenttikautensakin aikana on kerrottu presidentin rullaluistelulenkeistä kaukaisemmissakin kohteissa, kuten Washingtonissa, Abu Dhabissa ja Kazakstanin Astanassa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/45a1b707-ed7c-4351-badd-9c5b6233e425
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on mennyt ihan ohi. Hyvä että huomautit.
Ilmoita asiaton viesti
Olihan siitä uutisia iltapäivälehdissä, joskin niistä on jo muutama vuosi aikaa.
Presidentti Sauli Niinistö tutustui Astanaan rullaluistellen – keräsi paikallisen median huomion
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005262200.html
Ilmoita asiaton viesti
Taisi olla Nur-sultan, kun itse kävin siellä.
Ilmoita asiaton viesti
”Sauli Niinistö halusi rullaluistella – Puola sulki pitkän puistokadun ja määräsi tarkka-ampujat asemiin”
Kuulostaa uhkaavalta, hyvä ettei ollut liipasin herkässä.
Ilmoita asiaton viesti
On ihan hyvä, että pressa harrastaa liikuntaa sen verran että pysyy kunnossa, mutta Euroopan mestaruus, vieläpä triatlonin, vaatii jo vähän toisenlaista panostusta.
Ilmoita asiaton viesti
Tähän asti on vaikuttanut vähän liiankin sporttiselta ja nuorekkaalta. Jos Stubb valitaan pressaksi, ymmärtääkö hän, että viranhoidon olisi tärkeysjärjestyskessä mentävä jopa urheilu-uran edelle?
Eiköhän Stubb ole tähänkin asti pystynyt priorisoimaan oman elämänsä eri osa-alueita, sekä hoitamaan mallikkaasti nykyistä virkaansa Euroopan yliopistoinstituutin (EUI) School of Transnational Governance -keskuksen johtajana ja professorina. Hänellä on mittava CV, jollaista ei kukaan kykene hankkimaan laittamatta asioita oikeaan tärkeysjärjestykseen. Työnsä ohella hän on kyennyt myös perustamaan perheen ja kasvattamaan kaksi lasta yhdessä puolisonsa kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Tunnen perheen, jolla on 12 lasta ja kaikki poikia, joilla kaikilla menee hyvin.
Ilmoita asiaton viesti
Stubbihan jo ilmoitti, että tavoitteellinen urheilu on hänen osaltaan ohitse.
Aikoo keskittyä siihen seikkaan, että tunti aamulla keskiraskasta liikuntaa tuo päivälle energiaa kahden tunnin edestä. Onkohan tuosta tutkimuksia olemassa, vai onko samanlainen heitto kuin ”kolme pointtia”.
Ilmoita asiaton viesti
Molemmat toisen kierroksen kandit ovat erinomaisen hyviä vaihtoehtoja. Taidan silti äänestää vielä kolmannen kerran Haavistoa. Stubb ehtii hyvin mukaan seuraavaan kierrokseen.
Ilmoita asiaton viesti
Saa nähdä ketkä ovat toisella kierroksella, vaaleihin on vielä aikaa.
Kommentti: Raju muutos – Pekka Haavisto ottaa kolmannen kerran turpaan porvariehdokkaalta, Alexander Stubb matkalla Mäntyniemeen
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009992112.html
Ja kuinka käy Urpilaisen, se nähdään sunnuntain jälkeen. Demokraatti nyt:
Ylen presidenttigallupissa käänne: Stubb syöksyi kärkeen
https://demokraatti.fi/ylen-presidenttigallupissa-kaanne-stubb-syoksyi-karkeen
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka oikeistokonservatiiveilla on ehdokkaita valittavaksi asti, eikä Stubb oikein pure aitoihin konservatiiveihin, niin olisin todella yllättynyt jos Stubb ei jyräisi toiselle kierrokselle. Jutta tuskin onnistuu keräämään niin paljon kannatusta, että edes demarien kannatuskärki riittäisi viemään hänet toiselle kierrokselle.
Ilmoita asiaton viesti
Nähtäväksi jää, mutta täytyy ottaa huomioon että Brysselistä tulee erilainen Urpilainen kuin mihin on totuttu.
Ilmoita asiaton viesti
Ponkaiseeko puskista Jutta Urpilainen? Ainakin Ylen politiikan toimittaja pitää sitä mahdollisena.
https://yle.fi/a/74-20060133
Ilmoita asiaton viesti
Jutta olisi kiva.
Ilmoita asiaton viesti
Paffi Jutta jää jatkosta. Onneksi.
Ilmoita asiaton viesti
Minä tykkään kyllä Jutastakin. Sinänsä metkaaa, että kaksi suosituinta puoluetta asettaa ehdokkaaksi henkilön jonka pudottivat puheenjohtajan pallilta ihan itse.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikissa tapauksissa Jutta tulee ehdokkaana vähentämään Haaviston kannatusta entisestäänkin. Jos rehniläiset pelaavat korttinsa optimaalisen hyvin ja jos Haavisto jotenkin mokaa, Olli Rehn voi hyvinkin nousta Stubbin kaveriksi toiselle kierrokselle.
Ilmoita asiaton viesti
Entäpä jos Stubb mokaa? Mitä jos joku muistaa miten se piti Rosatomia hyvänä kumppanina ja syytti vihreitä yleensä ja Hautalaa erityisesti russofobiasta?
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki on mahdollista. Nuo mainitsemasi eivät kuitenkaan ole uutta tietoa, joten Stubbin pääsy toiselle kierrokselle vaikuttaa NYT melko varmalta. Rosatom on synkkä varjo monellekin poliitikolle, myös Rehnille. Haavistolla puolestaan on Caruna – mutta sekään ei ole uutta tietoa…
Ilmoita asiaton viesti
Haavisto ja Stubb ovat varmasti toisella kierroksella. Onhan se Stubb vähän nuori presidentiksi mutta muuten okei.
Ilmoita asiaton viesti
Missä nyt se Haavisto-varmuus, jota vielä kesällä edustit?
Ilmoita asiaton viesti
On varmaan huomannut että Haavisto vaikuttaa välillä väsähtäneeltä ja jotenkin kutistuneeltakin.
Ilmoita asiaton viesti
Olin kesällä varma siitä että Haavisto menee toiselle kierrokselle ja olen sitä mieltä edelleen. Haavisto on paras ehdokas.
Ilmoita asiaton viesti
”Tutustuin Pekka Haavistoon kun hän 1980-luvulla suoritti siviilipalvelusta Tampereella ja kävi usein kirjakahvilassa…”
Haaviston siviilipalvelus oli ajanvietettä.
Ilmoita asiaton viesti
Ainoat reserviupseerit koko porukassa ovat luutnantti Rehn ja vänrikki Harkimo.
Ilmoita asiaton viesti
Eikä kumpikaan ole varteenotettava ehdokas.
Ilmoita asiaton viesti
Olli Rehn valittiin 2014 Euroopan parlamentin varapuhemieheksi ensimmäisenä suomalaisena, joten eiköhän hänellä riitä meriittejä myös Suomen kansan valitsemaksi valtionpäämieheksi, mikäli niin käy.
Ilmoita asiaton viesti
Lue kommentti numero 4015950 ja siinä oleva linkki.
Ilmoita asiaton viesti
Kyse on enää siitä kuka joutuu nöyrtymään rökäletappioon presidentinvaalin toisella kierroksella.
Ainoa ehdokas, joka saattaisi selvitä alle miljoonan äänen tappiolla Stubbille toisella kierroksella on Haavisto.
P.S. Vuonna 2018 Haavisto hävisi jo ensimmäisellä kierroksella 1,5 miljoonalla äänellä Niinistölle.
Ilmoita asiaton viesti
Istuva presidentti on lähes varma voittaja. Ilmankos oranssi ongelmajäte ei kestänyt häviötä kuin mies.
Ilmoita asiaton viesti
Nähtäväksi jää kestääkö Pekka Haavisto jo kolmannen peräkkäisen häviönsä presidentinvaalissa kuin mies.
Ilmoita asiaton viesti
Et kai tosissasi usko että Haavisto tai Stubb komentaa kannattajansa eduskuntataloon mellakoimaan?
Ilmoita asiaton viesti
Jenkkivertaus on kovasti kömpelö.
Suomessa kun valtioneuvosto vahvistaa presidentinvaalin tuloksen.
Ilmoita asiaton viesti
Mietinkin, että tuskin Lamminpää Halosta tarkoitti, kun mitään miehekkäästi kestettävää tappiota ei pressanvaaleissa ole hänelle tullut.
Ilmoita asiaton viesti
Ihanko totta? Kyllä maalaislääkäri tietää 😀
Ilmoita asiaton viesti
Saattaa toki olla, että punavihreitä arvoja Haaviston rinnalla ajava Elokapina on Lamminpään tavoin tietämätön asiasta ja tappiosta katkeroituneena yrittää vallata eduskuntatalon.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä yritätkö olla nokkela mutta voin kertoa että et ole.
Ilmoita asiaton viesti
Haavisto jossain haastattelussa sanoi ettei hän ole vähäkään punainen. Ihmettelin oliko se taktisesti viisasta kun suuri osa äänistä on tullut SDP:stä ja Vasemmistolta.
Ilmoita asiaton viesti
Rehellistä se ainakin on. Haavisto on ikivihreä.
Ilmoita asiaton viesti
Pressalla ei taida olla sellaista taakkaa että pitää olla rehelliseksi tunnettu.
Ilmoita asiaton viesti
Luuletko että se parantaa vihapuhemies Jussin mahiksia?
Ilmoita asiaton viesti
Vierailijaprofessori ylioppilas Haavistolle vaan kovasti paljon onnea tuleviin tuimiin taistoihin.
Sitä onnea tosiaan nyt tarvitaan.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi kansanedustaja Haavisto ei saanut kannatusta toistuville esityksilleen puolustusvoimien määrärahojen leikkaamisesta ja yleisen asevelvollisuuden alasajosta.
Mm.
Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minäkin olisin kaivannut sitä pitkän aikavälin keskustelua. Ensi vuosi varmaan näyttää hyvältä, mutta tiedämme, että koko tämä kulurakenne, kun kohti vuotta 2016 mennään, ei ole kestävä tällä hetkellä. Eteen tulee varmasti reservin koon pienentäminen ja jonkinlaisen valikoivuuden lisääminen asepalveluksessa asevelvollisten kohdalla
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=PTK+131/2010+ke+p+3
19.1.2015 Haavisto: Yleisen asevelvollisuuden tilalle kansalaispalvelus
Kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) korvaisi asepalveluksen sekä miehille että naisille pakollisella kansalaispalveluksella, jossa opetettaisiin muun muassa väestönsuojelutehtäviä ja ensiaputehtäviä.
https://yle.fi/a/3-7745584
Ilmoita asiaton viesti
Joka vanhoja muistaa…
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole tuomittu toistamaan historiallisia virheitä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei siinä virhettä tee jos vihreätä äänestää.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Pekka nyt pärjää kun topinojan toivo on aloittanu sekoilukamppanjansa.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmoita asiaton viesti
Maksa nyt hyvä mies velkasi Pekalle, se on kunniakysymys. Eri asia löytyykö niitä mummonmarkkoja enää.
Mutta hienoa, että saadaan oikea stadin jäbä pressaksi:
https://www.youtube.com/watch?v=HZCdQUl9dRs
Ilmoita asiaton viesti
Kympin kun laittaa Haaviston kampanjan keräystilille niin siinä on korkoakin:)
FIM 50 = 8.4093963 Euros
Ilmoita asiaton viesti