Puheeni holokaustin muistopäivän tilaisuudessa 27/1 2024 Tampereella

PUHEENI HOLOKAUSTIN MUISTOPÄIVÄN TILAISUUDESSA 27/1 2024 Tampereella
Hervannan kirjaston kokoussalissa Raili pidetyn tilaisuuden järjesti Jagellonica -kulttuuuriyhdistys ry
Olemme kokoontuneet tänään holokaustin uhrien muistopäivän viettoon. Tervetuloa!
Luentoni teemoja ovat moderni antisemitismi ja holokausti.
Erityisesti nostan esille Varsovan gettokapinan josta viime keväänä tuli kuluneeksi 80 vuotta.
Mutta aloitetaan Lähi-Idästä:
Terroristijärjestö Hamasin ja sen liittolaisten mustana lauantaina 7. lokakuuta 2023 Etelä-Israeliin asutuskeskuksiin ja kibbutseihin tekemät brutaalit terroriteot ovat järkyttäneet meitä. Ainakin 1 200 israelilaista vauvoista vanhuksiin murhattiin ja ainakin 250 panttivankia, israelilaisia ja ulkomaalaisia, siepattiin Gazaan. Heidän ikähaarukkansa ulottuu niin ikään lapsista vanhuksiin. Hyökkääjät toimivat harvinaisella julmuudella: he raiskasivat ja kiduttivat naisia ja polttivat pieniä lapsia elävänä.
Kyse oli enemmän kuin terrorista, se oli pogromi eli juutalaisvastainen väkivallanteko ja tavalliset siviilit aseitta osallistuivat. Mukana oli myös naisia. Se muistuttaa niitä pogromeja joita tehtiin itäisessä Euroopassa Saksan hyökättyä vaikkapa Puolan Jedwabnessa, Liettuan Kaunasissa ja Länsi-Ukrainan Lvivissä, silloisessa Puolan Lwowissa, jonka Neuvostolliito oli liittänyt itseensä syksyllä 1939.
7.lokakuuta jää 2023 jää Israelin ja maailman juutalaisyhteisön aikakirjoihin traagisimpana ja traumaattisimpana päivänä sitten toisen maailmansodan juutalaisten kansanmurhan eli shoan tai holokaustin.
Useat tutkijat ja myös tiedotusvälineet sijoittavat Hamasin barbaarisen hyökkäyksen israelilais-palestiinalaisen konfliktin yhteyteen ja näkevät sen eräänlaisena reaktiona Israelin palestiinalaisille aiheuttamiin vääryyksiin. Nämä selitykset eivät suinkaan ole perusteettomia,sen tahdon sanoa.
Seuraavassa kuitenkin käsittelen Hamasin toimintaa globaalin antisemitismin eli juutalaisvastaisuuden kehyksissä
Hamasin peruskirjaan, niin sanottuun Allahin peruskirjaan, vuodelta 1988 kuuluu tavoitteena Palestiinan islamilainen valtio Jordanin virralta Välimereen
Hamasin ja sen tukijan Iranin islamilaisen tasavallan tarkoituksena on pyyhkäistä pois Israelin valtio ja juutalaiset Lähi-Idästä. Vuonna 2017 Allahin peruskirjaan lisättiin, että tilapäisenä ratkaisuna voitaisiin hyväksyä Palestiinan valtio Länsirannalla ja Gazassa, mutta lopullisesta tavoitteesta ei luovuttaisi. Tuoreessa haastattelussa Hamasin johtoon kuuluva Khaled Mashaal sanoi että uusi kirjaus tehtiin, koska haluttiin yhteistyöhön Länsirantaa hallitsevan Fatahin kanssa. Hän väitti että palestiinalaisten keskuudessa vallitsee liki yksituumaisuus valtiosta, joka ulottuu joelta merelle. Lokakuun 7. päivä elvytti toiveen vapaasta Palestiinasta. Mashaal mainitsi, että amerikkalaisten opiskelijoiden ja Euroopan pääkaupunkien mielenosoituksissa toistetaan tunnusta Free Palestine from the River to the Sea.
Valitettavasti Hamasin terrorihyökkäys ja Israelin sotatoimet ovat lisänneet räjähdysmäisesti juutalaisvastaisia viharikoksia ympäri maailmaa, myös Euroopassa. Suomessakin Helsingin juutalainen seurakunta joutui sulkemaan ovensa synagogan vierailijoilta lisääntyneiden uhkausten takia. Yleisradio uutisjuttu viime vuoden lopulta kertoi että juutalaislapsia kiusataan Gazan sodan tähden pääkaupunkiseudun kouluissa. Ainakin yhdessä tapauksessa vaino meni niin pitkälle että yläasteikäinen tyttö joutui jäämään kotiin.
Vaikka Hamasin peruskirjan, Allahin peruskirjan,alaotsikko on Islamilaisen vastarintaliikkeen ohjelma, sen tavoite maailman niin sanotun juutalaisherruuden vastaisessa taistelussa on globaali eikä mitenkään erityisen islamilainen. Toki peruskirjassa esiintyy Koraanin ja perimätietokirjallisuuden, hadithien, juutalaisvastaisuutta. Mutta lähteenä globaalin juutalaisvallan esittelyssä on myös Venäjän salaisen poliisin väärennös Siionin viisaiden pöytäkirja 1800- 1900-lukujen vaihteesta. Kuten tunnettua tämä tekele käännettiin suomeksi ensimmäisten vieraskielisten käännösten joukossa.
Venäjän vallan alaisessa Tallinnassa syntynyt Alfred Rosenberg teki 1920-luvulla Saksassa Siionin pöytäkirjat tunnetuksi ja saattoi ne osaksi Adolf Hitlerin ja Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen ( NSADP ) ideologista perustaa.
Siionin viisaiden pöytäkirja on laajalle levinnyt kautta arabi- ja muslimimaailman. Hamasin ja yleensä islamistien juutalaisvastaisuus on pitkälti eurooppalaisen äärioikeistolaisen ja äärivasemmistolaisen antisemitismin arsenaalista. Esimerkiksi Iranin islamilainen tasavalta on keskeinen tukikohta läntisten uusnatsien holokaustin kiistämisen perinteessä.
Mutta miten Hamasin peruskirjassa globaali juutalaisherruus sitten esitetään?
Tekstissä esimerkiksi mainitaan nimeltä joitain YK:n järjestöjä ja kansalaisjärjestöjä, jotka haluavat tuhota muslimityttöjen ja musliminaisten moraalin kouluttamalla heitä. Aika viheliäistä,eikö vain?
Olen puhunut äärioikeistolaisesta ja äärivasemmistolaisesta antisemitismistä eli juutalaisvastaisuudesta. Joku voi kysyä sekoitanko antisemitismin ja vasemmistolaisen antisionismin?
En sekoita. Ennen toista maailmansotaa toiminut Puolan suurin juutalaispuolue, jiddišin kielen ja kulttuurin vaalija, oli Yleinen juutalainen työväenliitto Bund. Se oli antisionistinen ja piti ajatusta juutalaisvaltiosta brittiläisellä Palestiinan mandaattialueella yhtä aikaa taantumuksellisena ja epärealistisena hankkeena.
Bund taisteli nousevaa juutalaisvastaisuutta vastaan niin kaupunginvaltuustoissa, työpaikoilla kuin kaduilla ja sai siksi laajasti myös juutalaisen keskiluokan ja pieneläjien, kauppiaiden ja käsityöläisten tuen. Se etsi tukea Puolan sosialistiselta työväenpuolueelta PPS:ltä ja ammattiyhdistysliikkeeltä. Bundin tavoite oli demokraattinen sosialismi Puolassa, jossa se rakennettaisiin yhdessä puolalaisten työläisten kanssa.
Maaliskuussa 1936 Puolassa tapahtui juutalaisvastainen väkivallantyö eli pogromi ,Bund vastasi yleislakkokehotuksella johon liittyivät laajasti eri juutalaiset sosiaaliryhmät ja myös osittain puolalainen ay-liike.
Bundin antisionismissa ei tietenkään ollut hitustakaan juutalaisvastaisuutta. Mutta aivan toisin oli laita siinä ”antisionismissa”,joka levisi sodan jälkeen Neuvostoliitosta Lähi-Itään, muuhun globaaliin etelään ja myös läntisen – Suomi mukaan lukien- radikalisoituneen opiskelijanuorison keskuuteen 1960- ja 1970-luvulla.
Edesmennyt ystäväni, tamperelainen filosofi ja 1970-luvun SKP:n vähemmistön veteraani Heikki Mäki-Kulmala kertoi minulle paljon myöhemmin kirjaston kahvilassa seuraavan kertomuksen.
Heikin ystävä oli opiskellut 1970-luvulla Neuvostoliitossa Kiovan yliopistossa taloustiedettä. Hän osallistui kiinnostuneena sionistisen talouden kurssille. Ehkä hän kuvitteli, että kuulisi Israelista ja sionistisesta liikkeestä, brittikolonialismista ja juutalaisesta uudisasutustoiminnasta mandaattiajan Palestiinassa.
Tällaisia aiheita ei käsitelty, vaan sen sijaan käytiin lävitse niitä läntisiä yrityksiä, joissa juutalaisilla oli omistus tai ainakin osittainen omistus.
Kerron1970-luvun lehdenlukijoille tunnetumman esimerkin.
Saddam Husseinin arabinationalistisen Irakin suurlähettiläs lähetti suomalaisille tiedotusvälineille listoja sionistisesta taloudesta Suomessa. Niihin oli listattu yrityksiä, jotka olivat kokonaan tai osittain juutalaisomisteisia. Kerrotaan että suurlähettiläs oli vieraanvarainen isäntä suomalaisten ”arabikansojen ystävien”illanvietoissa
Uusi lainausmerkeissä ”vasemmistolainen” antisionismi on vain viikunanlehti antisemitismille, juutalaisvastaisuudelle. Se ei juurikaan eroa Saksan kansallissosialistien perinteestä.
Mutta nyt menemme 1930-ja 1940-luvuille: Saksan kansallissosialismin, toisen maailmansodan ja juutalaisten kansanmurhan, shoan ei holokaustin aikoihin.
Adolf Hitler ei koskaan salannut, mitkä olivat hänen kansallissosialistiensa todelliset aikomukset. Hän oli kirjannut ne kaksiosaiseen teokseensa Mein Kampf (Taisteluni), jotka ilmestyivät 1925 ja 1926. Suomeksi teoksen julkaisi WSOY 1941.
Samaan aikaann Varsovasaja lainaan Marek Edelmanin kirjan esipuhettani:
”Varsova,19. huhtikuuta 1943: saksalaiset tunkeutuivat gettoon tuhotakseen sen viimeiset asukkaat. Vastoin odotuksia he tarttuivat aseisiin. Marek Edelmanista, vähän yli parikymppisestä juutalaisen työväenliitto Bundin aktivistista, tuli yksi kansannousun komentajista. Toukokuun10. päivä getto oli liekeissä, ja Edelman oli johtajana pienessä ryhmässä joka pakeni viemäriverkoston kautta. Vuonna 1945 hän julkaisi tämän muistelman. Se kertoo geton elämästä,kärsimyksestä ja joukkomurhista. Kovin sanoin kirjoittaja kuvaa gettoa hallinnoivan Juutalaisen neuvoston ja Juutalaisen poliisin yhteistoimintaa saksalaisten kanssa. Yhä uudelleen tulee esiin väestön pelko, mukautuvaisuus ja passiivisuus. Mutta ennen kaikkea kyseessä on kertomus Bundin ja muiden nuoren polven kannattamien järjestöjen vastarinnasta, joka huipentui vuoden 1943 kansannousussa: miehitetyn Euroopan ensimmäisessä urbaanissa kapinassa saksalaisia vastaan. Edelman ei nosta esiin itseään ja omia tekemisiään vaan taistelutovereitaan, heitä jotka menehtyivät.”
Bund oli siis haaveillut juutalaisten yhdenvertaisuudesta Puolassa.
Bundin unelma juutalaiskansan tulevaisuudesta Puolassa ja yleensä Euroopassa oli kuitenkin tuomittu tuhoon jo silloin kun Adolf Hitlerin kansallissosialistinen puolue noustua valtaan Saksassa 1933 ja alettua juutalaisvainot. Kehitteillä oli suursota, joka olisi myös rotusotaa. Saksan kansallissosialistisissa rotusepitelmissä germaanien johtamat ”arjalaiset” tai ”pohjoinen rotu” oli”herrarotu”, jolla oli oikeus alistaa ja vaikka surmata ”alemmat rodut” kuten slaavit, romanit ja natsien erityisesti vihaamat juutalaiset.
Itävallan ja Tšekkoslovakian miehitysten jälkeen Saksa kääntyi Puolaa vastaan. Hitler solmi liiton Neuvostoliiton diktaattori Stalinin kanssa elokuussa 1939.
Syyskuun1. päivä 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan, 17. syyskuuta Neuvostoliitto tunkeutui Puolan itäalueille, joissa oli valkovenäläistä ja ukrainalaista asutusta. Kaksi totalitaarista jättiläistä kilpailivat terrorissa omalla miehitysalueellaan. Itään paenneet Bundin historialliset johtajat Henryk Erlich ja Wiktor Alter päättivät päivänsä Stalinin pyövelien käsissä kymmenien tuhansien muiden puolalaisten tavoin.
Saksa liitti osan miehittämistään Puolan alueista suoraan Reichiin,mutta suurimmasta osasta muodostettiin niin sanottu,Kenraalikuvernementti. Puolan yli kolmemiljoonainen juutalaisväestö,joutui Saksan miehityksen alusta saakka terrorin, rajoitusten ja,kieltojen kohteeksi vielä enemmän kuin puolalainen valtaväestö. Varsovaan ja muihin kaupunkeihin juutalaisten perinteisille asuma-alueille perustettiin gettoja, joihin juutalaiset eristettiin pakkotyöhön, nälkään, tauteihin ja joukkomurhiin. Keskitys- ja tuhoamisleirien rakentaminen Puolaan käynnistyi ja pian getoista alkoivat kuljetukset niihin.
Saksan ja sen liittolaismaiden hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuun 22.päivä 1941 juutalaisten kansanmurha sai lisää vauhtia. Wehrmachtin kannoilla tulivat SS:n ja poliisin kuolemanpartiot (Einsatzgruppen) jotka ampuivat juutalaisia, kommunisteja, romaneja,mielisairaaloiden potilaita ja kaikkia vastustajiksi epäiltyjä. Tarvittaessa Wehrmacht ja Waffen-SS tukivat niitä. Kaikkialla ne saivat apua vapaaehtoisilta paikallisilta apupoliiseilta, näin myös Baltian maissa.
Saksan miehityshallinto julisti 1942 Viron ensimmäiseksi ”juutalaisvapaaksi (Judenfrei) alueeksi”.
Noin puolet Viron pienestä juutalaisvähemmistöstä oli ehtinyt paeta puna-armeijan perässä, mutta toinen puoli murhattiin. Usein tutkivana poliisina, keskitysleirin päällikkönä/ vartijana ja teloittajana oli virolainen mies. Yhdysvallat luovutti 1986 Tarton keskitysleirin entisen päällikön Karl Linnaksen Neuvostoliittoon. Linnas kuoli vankilassa Leningradissa seuraavana vuonna odottaessaan uutta oikeudenkäyntiä. ( Hänet oli tuomittu1960- luvulla poissaolevana kuolemaan.)
Viron holokaustista, joka Viron oman vähemmistön ohella käsitti paljon muualta tuotuja juutalaisia pakkotyöläisiä ja keskitysleirivankeja, on tehty yksi hyvä tutkimus. Tarkoitan AntonWeiss-Wendtin amerikkalaisessa Brandeisin yliopistossa tekemää väitöskirjaa. Murder Without Hatred: Estonians and the Holocaust. (Syracuse University Press. (2009) ISBN 978-0-8156-3228-3.) Kuvaavaa kyllä teosta ei ole käännetty sen enempää suomeksi kuin viroksi.
Mutta holokaustin vauhti ja laajuus vain kiihtyivät.
Berliinin lähellä Wannseessa järjestettiin 20. tammikuuta 1942 konferenssi, jonka oli kutsunut koolle Reinhard Heydrich, joka oli SS- ja poliisikenraali, Reichin pääturvallisuusviraston (RSHA) ensimmäinen päällikkö ja Böömin ja Määrin protektoraatin virkaatekevä protektori. Häntä kutsuttiin muun muassa ”Prahan teurastajaksi” .
Kokouksessa sovittiin koko miehitetyn Euroopan juutalaisten kansanmurhasta lähinnä Puolaan rakennetuilla tuhoamisleireillä.
Heinäkuun23.- syyskuun 12. päivä 1942 saksalaiset toimeenpanivat Varsovan geton suurpuhdistuksen, jossa 245 00- 300 000 geton juutalaista vietiin Treblinkan tuhoamisleirille. Gettoon jäi vain 55-60 000 asukasta.
Bundin taistelujärjestön tiedustelija selvittivät jo varhaisessa vaiheessa, että geton asukkaiden evakuointijunat, joiden sanottiin menevän “itään uudelleenasutuspaikkoihin” todellisuudessa päätyivät Treblinkan tuhoamisleirille noin sadan kilometrin päässä Varsovasta.
Heinäkuun28. päivä 1942 vasemmistosionistiset nuorisojärjestöt,kommunistit ja Bund perustivat Juutalaisen taisteluliiton (ŻydowskaOrganizacja Bojowa -ŻOB, Yidishe Kamf Organizatsie). Stalin oli hajottanut Puolan kommunistipuolueen 1938 puolalaisvastaisessa kampanjassaan, mutta Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesällä1941 se oli elvytetty Puolan työväenpuolueen (PPR) nimellä.
Nimitettiin viisihenkinen komentoryhmä: Mordechai Anielewicz ( sosialistinen sionistinen Hashomer Hatsair), Marek Edelman (Bund), Michal Rojzenfeld (PPR, kommunistipuolue), Icchak Cukierman ( sionistinenpioneeriliike Hechaluts), Hersz Berlinski (Poale tsiyon vasemmisto).Kolme miehistä oli sionisteja, kaksi antisionistia tai ainakin sionismia vierastavia. Mutta Edelman kirjoittaa,että taistelutoveruutta eivät haitanneet mitkään poliittiset erot. Mordechai Anielewicz nimitettiin komentajaksi, Marek Edelman ja kaksi muuta varakomentajiksi. Cukierman lähetettiin pian geton ulkopuolelle yhteyshenkilöksi Puolan vastarintaliikkeen luo.
Geton vastarinnan puolueet loivat myös poliittisen johtokeskuksen Juutalaisen kansallisen komitean (Żydowski Komitet Narodowy; ŻKN)ja Bundin vetämiseksi mukaan myös ŻKN:n ja Bundin koordinaatiokomitean ( KK). Molemmissa komiteoissa oli myös naisjäsen Zivia Lubetkin, joka edusti sionistista Dror (Vapaus)-nuorisoliikettä.
Vastarinnan poliittinen ja sotilaallinen organisaatio kytkettiin Puolan Lontoon pakolaishallitukseen ja sen alaiseen vastarintaliikkeeseen Kotiarmeijaan ( Armia Krajowa, AK).
Bund järjesti Puolan sosialistipuolueen tuella aseita, räjähteitä käsikranaatteihin ja bensiiniä polttopulloihin. Edelman selittää Kotiarmeijan aseavun vähäisyyttä sillä, että se oli itse vasta aloittamassa toimintaansa. Myöhempi historiankirjoitus on huomioinut AK:n johtajien haluttomuuden juutalaisten tukemiseen. Aseita sillä oli Varsovassa merkittävä määrä.) Aseapua tuli myös niin ikään aloittelevalta kommunistien vastarintajärjestö Kansankaartilta (GL). Kun Juutalainen taisteluliitto vakiinnutti itsensä geton auktoriteettina, se kykeni keräämään varoja aseiden ostamiseksi ulkopuolelta mustasta pörssistä.
Juutalaisen taisteluliiton (ZOB) ohella getossa toimi puolta pienempi sionistisen liikkeen oikeistolaisen revisionistisen siiven Juutalainen sotilasjärjestö (Żydowski Związek Wojskowy- ŻZW ).
ZOB ja ZZW olivat poliittisesti äärimmäisen kaukana toisistaan, mutta ilmeisesti tunnustelivat yhteistyön mahdollisuuksia juuri kapinan alla.
Edelman ei mainitse ŻZW- ryhmää, jolla kuitenkin oli merkittävä rooli Muranowska- aukion taistelussa. Ryhmään liitetään legendanomainen kertomus, että sen edustaja ripusti Muranowska- kadun tornitaloon Puolan punavalkoisen ja sionistien sinivalkoisen lipun.
Siitä kertoi vankilassa sodan jälkeen gettokapinan tukahduttaja, SS- kenraaliluutnantti ja poliisikenraali Jürgen Stroop vankitoverilleen Puolan kotiarmeijan upseeri ja lehtimies Kazimierz Moczarskille. Moczarskin teos on suomennettu nimellä Keskusteluja pyövelin kanssa (suom. Unto Järvinen), Kansankulttuuri 1983.
Stroop jopa mainitsee nimeltä upseerin, jonka hän lähetti poistamaan liput, sillä ne näkyivät geton muurin yli kaupunkiin, ja kiihdyttivät entisestään puolalaisia jotka jo nyt kahakoivat saksalaisia vastaan. Nuori upseeri menehtyi kykenemättä poistamaan lippuja.
Geton taistelu oli epäsuhtainen. Saksan hyvin aseistettuja ja koulutettuja SS- joukkoja vastaan, joita panssarit, tykistö ja ilmavoimat tukivat, asettui muutama sata nuorta pääasiassa sotilaskoulutusta vailla olevaa juutalaista miestä ja naista aseinaan pistoolit ja jokunen kivääri, polttopullot ja omatekoiset käsikranaatit. Heillä oli alussa vain yksi konepistooli, mutta saksalaisilta otettiin lisää aseita.
Saksalaiset ja heidän ukrainalaiset ja latvialaiset apupoliisinsa kukistivat kapinan lopulta polttamalla geton, tuhannet asukkaat paloivat elävältä tai ammuttiin paikalla. Kaikkiaan saksalaisten käsiin jäi näiden oman ilmoituksen mukaan 56 065 geton asukasta, joista 36 000 kuljetettiin tuhoamisleireille.
Juutalainen vastarintaliike arvioi saksalaisten tappioiksi 300 miestä. SS- kenraaliluutnantti Jürgen Stroop esitti raportissaan tappioiksi 110 kuollutta ja haavoittunutta.
Varsovan geton kohtalon jakoivat Puolan muut getot ja myös muiden itäisten miehitysalueiden getot.
Juutalaisvastaisuus, antisemitismi, on siis nousussa ympäri maailmaa, Eurooppaa ja myös Suomessa. On tärkeää tuntea holokausti, jossa kuusi miljoonaa juutalaissyntyistä eurooppalaista murhattiin kaikkiaan yhdentoista miljoonan populaatiosta, heistä puolet oli puolanjuutalaisia. Lisäksi murhattiin jopa miljoona romania. Wehrmachtin vankileirihallinto piti natsien rotuteorioiden mukaisesti neuvostosotavankeja ali-ihmisinä. Toisin kuin länsiliittoutuneiden sotavangit, neuvostosotavangit saivat sodan alussa ala–arvoisen kohtelun, sillä heitä näännytettiin tarkoituksella nälkään. Tilanne muuttui kuitenkin, kun Saksa huomasi tarvitsevansa sotavankeja pakkotyöläisiksi pyörittämään Reichin teollisuutta, kaivoksia ja maatiloja. Stalinin esityksestä Neuvostoliitto kohteli sotavankeja pettureina, ja kodin asemesta he palatessaan joutuivat usein gulagin pakkotyöleireille. Saksalaiset murhasivat Puolassa sivistyneistöä, myös ukrainalaisia, valkovenäläisiä ja venäläisiä siviileitä murhattiin. Valtaisa joukko siviileitä vietiin Saksaan orjatyöhön.
Lopuksi otan esille kristinuskon vastuun holokaustista.
Vaikka kansallissosialistinen politiikka perustui moderneihin rotuteorioihin, se helppous jolla se toteutti juutalaisvastaisia rikoksiaan Saksassa ja myöhemmin miehitetyssä Euroopassa, selittyy nationalismin ohella suurelta osin sillä että ihmiset olivat imeneet itseensä iät ja ajat jatkunutta kristillistä juutalaisvastaisuutta. Tuon juutalaisvastaisuuden ytimessä on ajatus juutalaisista Kristuksen murhaajina. Ajatus juontuu jo Uuden Testamentin evankeliumeista, etenkin Johanneksen evankeliumi on hyvin juutalaisvastainen. Juutalaiset Kristuksen murhaajina ja sen tähden kirottuina on yksi kristinuskon juutalaisvastaisuuden vielä yhä elävä ajatus. Elleivät ”kirotut” näyttäneet kärsivän tarpeeksi, kristityt laittoivat heidät kärsimään sitäkin enemmän. Juutalaisvastaisuus yhdisti lännen ja idän kirkot, Rooman ja Bysantin.
Protestanttinen reformaatio ei tuonut mitään muutosta parempaan kristittyjen suhteessa juutalaisiin. Pikemminkin päinvastoin. Samat hurmioituneet ja usein juopuneet kansanjoukot, jotka ryöstivät ja tuhosivat Saksan kaupunkien katolisia kirkkoja, suuntasivat vihansa myös juutalaisgettoihin. Itse Martti Luther, tuo ”villikarju Herramme puutarhassa”, kuten muuan aikalainen häntä kuvasi, yllytti juutalaisvihaan.
Lutherin ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” pamfletti julkaistiin suomeksi 1930-luvulla, mutta tuorein painos on vuodelta 2014.
Suotta ei Julius Streicher, kansallissosialistien räikeän juutalaisvastaisen Der Stürmer- lehden perustaja ja julkaisija, Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä puolustuspuheessaan sanonut: ” Enh ole sanonut mitään, mitä Luther ei olisi sanonut jo aiemmin”. Siitä huolimatta Streicher päätyi hirsipuuhun
Kirkkojen asenteet ovat muuttuneet ja nykyään kristillis-juutalainen dialogi on pitkällä.
Päätän puheenvuoroni tähän, nyt pääsee ääneen runoilija Timo Suutarinen.
Kuvassa voi olla 1 henkilö ja tekstissä sanotaan Truth does not become more true because the whole world agrees with it, nor less so even if the whole world disagrees with it. -Rabbi Dr. Moses ben Maimon a.k.a Maimonides or Rambam Accidental Talmudist DOM WSMFALL FOR ALL
auliskallio
Tampere

Moro! Olen -56 syntynyt vapaa toimittaja ja tietokirjailija Tampereelta. Olen avustanut Yleä, Aamulehteä, Ny Tidiä, mutta juttujani on julkaistu myös Kanavassa ja Parnassossa. Minulla on alempi korkeakoulututkinto Tampereen yliopistosta, aineyhdistelmässä mm. valtio-oppi ja yleinen historia. Filosofian maisterin tutkinto jäi yleisen historian gradua vaille.
Neuvostototalitarismin ja suomettumisen aikaan toimin Itä-Eurooppa-solidaarisuusryhmän vetäjänä. Kiinnostus ns. itäiseen Eurooppaan on jäänyt. Liettuan asioita olen seurannut ja koonnut kirjoiksikin: Liettuan vaikea vuosisata 1918-2018- ja liettualais-juutalaiset suhteet ilmestyi 2020. Keväällä 2023 ilmestyi kääntämäni ja saatetekstillä varustamanani Marek Edelmanin muistelmateos: Getto taistelee. Varsova 1939-43 ( Palladium)
Juutalaisuus kiinnostaa minua monimuotoisena kulttuuriperinteenä ja olen myös Israelin tukija vaikka kannatan myös palestiinalaisten oikeutta omaan valtioon. Nuorena harrastin myös Latinalaista Amerikkaa. Olen SDP:n äänestäjä isän puolelta ainakin kolmannessa sukupolvessa. Kuulun Tampereen katolliseen seurakuntaan. Kirjoitan sekä Puheenvuoroon että Vapaavuoroon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu