Naapurimaan sanomat Naapuriseura julkaisee perustajansa Mauno Saaren päätoimittamaa nettijulkaisua, jonka nimi on osapuilleen sama, kuin tämän blogin otsikko. Olen Ukrainan sodan sytyttyä seurannut…
Jumala kuningasta varjelkoon! Juutuin television ääreen seuraamaan Charles 3. kruunajaisia. Outo näytelmä, joka olisi ollut naurettava ilman tuhatvuotiasta perinnettä. Se, että näin nyt on…
Etelä-Afrikka pyysi Putinia pysymään kotonaan. Harmillinen uutinen Putinille, matkailu kun avartaa. Etelä-Afrikan hallitus on vedonnut Putinin, ettei tämä tulisi BRICS-maiden huippukokoukseen, koska hänet siinä tapauksessa joudutaan…
Suomen Uutiset Ajattelin lukea mitä perussuomalaiset pohdiskelevat hallitusneuvotteluista. Koska muissa medioissa aina valehdellaan puolueen asioista, niin avasin Suomen Uutisten sivut. Pääkirjoituksessa käsiteltiin Antti…
Vilpitön anteeksipyyntö. Puoluesihteeri ja entinen varakansanedustaja Arto "armolaukaus" Luukkanen pyytää anteeksi varomattomia sanojaan, mutta aivan turhaan, kuten hän itsekin toteaa. Oikea syyllinen on…
Onko vaalituloksella merkitystä? Puheenvuorossa on usein todettu, että eduskuntapuolueet ovat toisistaan hivenen eroavia versioita sosiaalidemokraateista. Suomalaiseen elämänmenoon ei juurikaan ole vaikutusta sillä, josko hallituksessa…
Onko Armenia valmis pidättämään Putinin? Venäjän ystävät käyvät vähiin. Pravdan mukaan Armenia noudattaa ICC-pidätysmääräystä Putinista. Armenia kuuluu Venäjän johtamaan CSTO-puolustusliittoon. Venäjän nykyisestä arvovallasta Keski-Aasiassa kertoo kaiken…
Ministerin aamiaiset, ministerin viinat. Marinin perheen aamiaistarjoiluista nousi kohu. Hän oli erehtynyt jatkamaan edeltäjiensä käytäntöä ja nautti virka-asunnon aamiaiset veronmaksajien laskuun. Marinin muutamasta bileillasta kehitettiin…
Kremlin Käärijä. Suomen euroviisuedustaja Käärijä on seurannut VKK puoluetta. Onneksi suomalaiset ajatuspoliisit ovat olleet tarkkoina ja tällainen väärinseuraaminen on tuotu julkisuuteen. Kuka tulikaan…
Eduskunnasta löytyi noin seitsemän rohkeaa naista. Kansanedustaja Niikko ei osannut sanoa Suomen NATO jäsenyyden hakemisielle jaata eikä eitä. Päättäjä parhaasta päästä? Nyt toimitaan hosupettereiden tahdon mukaan, elleivät…