Yksinasuvien arki pohdituttaa Poliittisessa keskustelussa olen kiinnittänyt huomiota yksinasuvien asioiden vähäiseen kiinnostukseen ja esilletuomiseen. Vain yksittäisiä puheenvuoroja kuuluu. On erikoista, että liki 1,3miljoonan henkilön…
Ilmastotoimien on oltava oikeudenmukaisia Ei kai kukaan enää tosissaan väitä etteikö ilmastonmuutos olisi käynnissä. Meiltä kaikilta tarvitaan tämän asian myöntämistä ja ymmärrystä asian vakavuuteen. Ilmastotoimia…
Valtion kukkaron hoito vaatii tekoja Suomea voi taloudenpidossa verrata ikävä kyllä jo eteläeurooppalaisiin maihin. Julkisen sektorin velkaantuminen pitää meidän suomalaisten talouspolitiikan liikkumavaran melko suppeana vähintäänkin seuraavat…
Ajatuksia vammaislaista Eduskunta käsittelee vammaislakia tänään perjantaina toisessa käsittelyssään. On aivan selvää, että tarvitsemme uuden vammaislain sitä jo kaksikymmentä vuotta odottaneina. Kuten kaikilla…
Lastemme lapsuus on tässä ja nyt – perheitä on tuettava Hyvä, tavallisena ennustettava arki on monelle lapselle itsestäänselvyys. He tietävät koska on ruoka-aika, he pystyvät luottamaan siihen, että ruokaa on, heillä…
Omaishoitajajärjestelmässä on paljon korjattavaa Omaishoitajat tekevät paitsi inhimillisesti mutta myös yhteiskunnallisesti erittäin merkittävää ja raskasta työtä. Omaishoitojärjestelmässä on vielä paljon korjattavaa ja yhdenmukaistettavaa koko Suomessa.…
Varhaiskasvatuksen tilanne räjähtää käsiin Pula varhaiskasvatuksen opettajista ja muusta henkilöstöstä on noussut viimeisen puolen vuoden ajan eri keskustelualustojen ja otsikoiden puheenaiheeksi. Erityisesti suuret kaupungit ovat…
Yrittäjyys on osa yhteiskunnan hyvinvoinnin mahdollistavaa ratkaisua Yrittäjyys on nähtävä voimavarana niin kunnissa kuin valtionhallinnossa. Yrittäjyys tuo elinvoimaa kotikuntaan ja myös immateriaalista hyvää. Yritykset tuovat kuntiin kerrannaisvaikutuksineen merkittävämmän…
Emme huomioi yksineläviä päätöksenteossa Yksinasuvat on yhteiskuntamme suurin köyhien ja pienituloisten ryhmä. Yksinasuvia on Suomessa jo liki 1.3 miljoonaa. Kotikaupungissani Helsingissä liki puolet asuntokunnista on…
KELA-korvauksien poisto oli suuri virhe hallitukselta Valtaosa yksityislääkärin määräämien tutkimusten ja hoidon kustannuksien Kela-korvauksista poistui. Tämä hallituksen päätös romuttaa yksityisten terveydenhoitopalveluiden Kela-korvaukset on järjetön. Tunnistamme kaikki koronan…