Kasvatusalan toimijoiden kommunikaatiota on parannettava HS haastatteli opettajia kysyen, mistä peruskoulun ongelmat johtuvat ja miten ne korjataan. Jaakko Lyytisen juttu (HS 21.5.) on tärkeä, ja kentän…
Puolustusministeriemme joukosta löytyvät kuusi kenraalia ja pari everstiluutnanttia Helsingin Sanomien pääkirjoituspalstalle ilmestyi 5.4.2023 yksi oudoimpia kirjoituksia aikoihin. Tekstissä sanotaan sanatarkasti näin: ”Sotilaiden lähtö puoluepolitiikkaan herättää Puolustusvoimissa ristiriitaisia tunteita, koska…
Nuorten tulevaisuususkoa pitää vahvistaa Lueskelin juuri yo-esseitä, joissa käsiteltiin tulevaisuutta. Niistä en saa lausua sen enempää nyt enkä vasta. Se on viskaalien asia. Olen itse…
Tutkijoiden ja opettajien näkemykset on saatava samaan maisemaan Suuri joukko helsinkiläisiä opettajia keskusteli viikonloppuseminaarissa koulujen ja koulutuksen tulevaisuudesta. Näkemykset ja kokemukset olivat vaikuttavalla tavalla samansuuntaisia. Tilastot osoittivat kiistattomasti, että…
Väinämöisestä kertovia runoja on laulettu jopa Pohjanmaalla Vaikka kalevalakieltä on osattu muuallakin kuin idässä, karjalaisille on annettava erityinen arvo. Ontrei Malisen, Vaassila Kieleväisen, Arhippa Perttusen ja monen muun…
Kielenoppiminen torjuu parhaiten maahanmuuttajan eriytymistä Viime aikoina on puhuttu paljon segregaatiosta, jota suomeksi tässä tapauksessa voisi kutsua sosiaaliseksi eriytymiseksi. Keskustelu jakautuu karkeasti kahteen ryhmään sen mukaan,…
Koulujen digitalisaatio ei pysähdy Koulujen ja maailman digitalisaatio ei katoa mihinkään, emmekä edes voi pysähtyä paikoillemme. Tuskin edes peruutamme. Kun digitalisaation "toinen erä" on pakko…
Mitä luuraa panssarin takana? Churchill kielsi touko-kesäkuun vaihteessa vuonna 1940 lähettämästä Ranskaan lisää hävittäjiä. Koneita ei saanut menettää taisteluun Ranskasta. Hän näki, että seuraava taistelu…
Oppimistulokset syntyvät rauhallisessa koulussa Ensimmäiset kolme lukuvuottani opetustehtävissä olin 1980-luvulla ylioppilaspohjalta. Sen jälkeen tein muita töitä ja opiskelin aineenopettajaksi, jona olen ollut vuodesta 1998. Olen…
Joulutarina (23.12.1939) Luin poikana ilmasotakirjoja. Potkurit ujelsivat, kun hävittäjä-ässät taistelivat. Pommikoneet eivät kiinnostaneet paljoa, tiedustelukoneet eivät senkään vertaa. Rohkeuden arvosteluperusteet olen vanhemmiten miettinyt…