Miksi IMF erehtyi Kreikassa?

On vaikea sanoa erehtyikö IMF vai toimiko se kuten normaalisti.
Yleinen tapa on ollut tuhota velkaisen maan talous velkojien hyväksi
ja ampua vastaan nurisijat. Kreikkalaisia ei kuitenkaan ole vielä
ammuttu joten suunnitelma jäi puolitiehen ja siksi epäonnistui.
Inhimillisyys siis esti toimivan mallin käytön.

Toinen ja paljon pahempi vaihtoehto on, IMF todella uskoi
kurjistamisen toimivan. Tällöin ihmetystä herättää ekonomistien
suunnaton ammattitaidottomuus. Jokainen Keynesin alkeetkin lukenut
tietää julkisen talouden supistumisen laman aikana tuhoavan
lopunkin taloudellisen toimeliaisuuden. Jos IMF siis toimi hyvässä
uskossa, näyttää ettei sen ekonomisteilla ole hajuakaan
kansantaloustieteen alkeista. Tilanne on surullinen ottaen huomioon
kyseisen laitoksen varsin kohtuulliset palkat sekä suuren vaikutusvallan.

Ihmetystä herättää myöskin IMF kyky olla oppimatta
virheistään. Kriisin kynsiin ajettuja maita on vuosikymmeniä
hoidettu noilla kurjistamisen opeilla ja aina on lopputuloksena ollut
talouden romahdus, kansalaisten kurjistuminen, mellakat ja joskus
vallankumous joka on pelastanut jäljelle jääneet. Jos IMF olisi
rotta, se menisi joka päivä samaan litskuun. Rottia ei kukaan
monesti pelasta joten rotta nimeltä IMF olisi kuollut sukupuuttoon.

Lisäksi se asettaa varsin kyseenalaiseen valoon ne varsin
maineikkaat oppilaitokset joissa kansantalouden ammattilaisia
koulutetaan, hehän ovat istuneet vuosikausia yliopistojen penkeillä
opettelemassa alaansa. Eikö edes yksi tuosta joukosta ole tajunnut
verrata opetustaan ja todellisuutta keskenään ja havaita epäsuhdan.
Voidaan todeta heidän käyttäytyvän kuin Hitler vuonna 1945.
Täysin todellisuudesta irrallaan.

Mitä yhteistä on Adam Smithillä, Karl Marxilla ja Keynesillä?
(Ja mulla)

  • Kukaan ei ole opiskellut päivääkään taloustiedettä
    virallisessa ohjauksessa.

  • Jokainen kykenee ennakoimaan taloutta paremmin kuin aikansa
    parhaat viralliset auktoriteetit.

  • Jokainen uskaltaa ajatella itsenäisesti ja vastoin
    opetuksia.

IMF myönsi virheensä

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2013/06/06/imf-myonsi-virheensa-uus…

IMF entinen pääjohtaja

http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91052-homo-economus

IMF rooli

http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/114988-imf-pelastaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu