Salaliitot

Oli viikonloppuna pubis puhetta salaliitoista. Yksi kaveri niitä tunsi monta. Mä en yhtään. Syynä on meidän erilainen käsitys sopimisesta ja omien etujen ajamisesta. Kävin ajattelemaan samoin kun hän ja sain selville kaksi salaliittoa.

Leijonien salaliitto.

Lapsena luin Fauna lehteä ja sain selville yllättävän seikan. Leijonat syövät lihaa. Viattomia ruohonsyöjiä ahmitaan, salaatti jää syömättä. Aikoinaan en asiaan kiinnittänyt huomiota mutta nyt tajusin. Kyse on leijonien salaliitosta. Ne ovat sopineet keskenään metsästävänsä ruohonsyöjiä ruuaksi. Lauman jäsenet tekevät yhteistyötä taatakseen tuloksen.

Naisten salaliitto.

Jokunen aika sitten monissa lehdissä kerrottiin miehen parhaan (tai ainakin yleisimmän) ystävän, satiaisen, sukupuutosta. Sekin uutinen hujahti ohitse sen kummemmin huomiota herättämättä. Nyt heräsin salaliittoihin ja tajusin. Naiset ovat yhdessä sopineet, karvat pois, satiaiset kuolee, nainen on herra koska miehellä ei ole ystävää tukena.

 

Eli kyllä niitä salaliittoja löytyy melko helposti jos ajattelee asiaa salaliiton kannalta. Itse olen ajatellut aina yhteisten intressien kautta. Se että kapitalistit ryöstävät duunaria, valtiota, maapalloa ja kiertävät verot ei suinkaan vaadi salaliittoa vaan kaikkien kapitalistien yhteinen intressi on kahmia niin paljon kuin saavat. Sen seurauksena toiminta ulkoapäin katsoen vaikuttaa salaliitolta mutta todellisuudessa kyse on samasta kuin leijonien toiminnassa. Lihansyöjät syövät lihaa ilman että keskenään sopivat asiaa. Samoin kapitalistit riistävät ilman sopimuksia, pelkän ahneuden innoittamana.

Kaveri puhui myös päätoimittajien salaliitosta kansaa vastaan ja kapitalistien eduksi. On totta että suomen media valehtelee enemmän kuin sodan aikainen natsisaksan propaganda mutta en usko salaliittoon. Kapitalistit omistavat median ja voivat vaihtaa päätoimittajaa jos joku erehtyy totta puhumaan. Siksi kaikki selkärangattomat päätoimittajat valikoivat jutut joissa totuutta esiintyy korkeintaan kirjoittajan nimessä. Elleivät valikoi, vaihtuu päätoimittaja ja seuraava on niin pelkuri että satuilu jatkuu. Eli median salaliitto on samanlainen kuin naisten. Kun yksi nainen ajaa karvat, hän nappaa kaikki vapaat miehet. Muilla naisilla on vain yksi mahdollisuus, karvat pois tai puute tappaa. Sekä naiset että päätoimittajat ovat siis pakkorakosessa. Sinulla on vain yksi keino pärjätä, toimi kuten lehden omistaja / mies tahtoo. Vaikka kaikki naiset ryhtyisivät yhdessä suojelemaan satiaisia ja kaikki päätoimittajat rehellisiksi, se ei tilannetta muuttaisi. Aina tulisi jostakin yksi karvaton nainen ja kiero toimittaja.

 

Meidän täytyy muistaa, jokainen sopimus solmitaan siksi että se edistää sopijan etuja tai ainakin hän luulee sen edistävän. Siksi aina kun jotakin sovitaan, kyse on salaliitosta ainakin toista sopijapuolta kohtaan koska aina pyritään saamaan enemmän kuin toinen tarjoaa.

Samaten monilla ryhmillä on yhteisiä intressejä ja ulkoapäin moni luulee kyseessä olevan salaisen sopimuksen vaikka kyse on avain jokaisen leijonan halusta ajaa omaa etuaan.

Entä paljastuneet salaliitot? Hitler myi Suomen Ribbentrop sopimuksella. Onko kyse salaliitosta? No ei tasan tarkkaan. Sekä Stalin että Hitler ajoivat omaa etuaan ja tekivät sopimuksen joka hyödytti kumpaakin. Se oli arvattavaa ja selvää. Se etteivät he julkisesti kailottaneet kaikkea mitä ajoivat ei tee sopimuksesta salaliittoa vaan normaalin diplomaattisen kaupan. Aivan sama kun USA myy jonkun Nato maan saadakseen itselleen etua toisaalla. Tai kun Ranska Napoleonin aikaan myi Suomen Venäjälle.

No, kyllä niitä oikeita juonia on. käsittelin asiaa hiukan toisin aikasemmassa blokissani.

Salaliitot ja sotajuonet

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu