Euron paradoksi, kultakanta ilman kultaa

Kinasin erään talousdemokraatin kanssa eurosta ja tein yllättävän huomion. Euro on täysin katteeton raha. Kukaan ei pitäne sitä ongelmana, onhan kaikki maailman raha Fiat rahaa eli rahaa ilman metalli tai muuta vastinetta. Niin USA dollari kuin japanin Jeni, jopa ruotsin Kruunu on Fiat rahaa. Kaikki rahat muuttuivat katteettomiksi kun Nixon irrotti dollarin kultakannasta 1971. Siihen asti dollari oli kultaan sidottu ja muut valuutat dollariin.

Euro

Eurossa tämä katteettomuus on kuitenkin kertaluokkaa suurempi. Dollarin takana on USA valtio, Kruunun takaa ruotsin valtio. Euroa ei takaa kukaan. Se on valuutta ilman valtiota ja siten bitcoinin veroinen sijoituskohde, sillä erotuksella että bitcoinin määrää säätelee sen valmistamisen vaikeus. Euron valmistamiselle ei ole mitään estettä kuten EKP suoltamat biljoonat osoittaa. Keskuspankki voi ”kasvattaa tasettaan” rajattomasti. Ilman että kukaan on siitä vastuussa. Tietysti halutessaan voi vastata. Esim kukaan ei kiellä suomea toimittamasta 2.6 biljoonan edestä jäänmurtajia kiinaan ja siten rahoittaa EKP viimeisen taseen laajennuksen. Toisaalta kukaan ei sitä vaadi eikä voi vaatia millään järkisyyllä.

Euro kultakantana

Euromaille Euro näyttäytyy kultakantana. Raha on ulkopuolista, sen kurssia ei voi säädellä poliittisesti tai markkinoilla. On sopeutettava talous ulkoiseen hintatasoon. (Joka heittelee parhaimmillaan 60% vuodessa euro / dollari kurssin mukaan, maailmankauppaahan käydään dollareilla).

Euro on suomalaiselle kulta jonka hinta vaihtelee päivittäin USA toimien seurauksena. Aika outoa, raha joka meille on vakaa, onkin markkinoilla paljon heiluvampi kuin muinainen markka joka devalvoitui vakaasti suhteessa dollariin. (Kun devalvoituminen oli riittävän suurta, tehtiin poliittinen päätös devalvoida eli laskettiin nimellinen arvo markkina arvoon tai hiukan alle.)

Kaikki euro raha siis katteetonta?

Eipäs ole. Rahan hierarkiassa lasketaan keskuspankkiraha jota ovat EKP tilillä olevat talletukset, setelit ja käsittääkseni myös kolikot. Tämä keskuspankkiraha on sitä täysin katteetonta jota kukaan ei takaa.

On myös pankkiraha. Raha jota pankit luovat tyhjästä myöntämällä asiakkaalle velkaa. (Aihe josta talousdemokraatit metelöivät.). Pankkiraha on talletuksia yksityisissä pankeissa ja tälle rahalle, 100 000 euroon asti / rahalaitos on valtion takaus. Eli jos pankki kaatuu, saat saatavasi valtiolta.

Valtiolla on tietty tarve myös pitää tämä takaus koska siitä lipsuminen romahduttaa koko rahajärjestelmän. Tappioiden sosialisointi on ainut keino pitää kapitalismi pystyssä.

Huvittavaa kyllä, euroalueen varmin raha on siis se raha joka pohjaa Nallukan tyyppisten miesten rehellisyyteen, kaukonäköisyyteen ja vastuuntuntoon.

 

Rahan historiassa on edetty kauas siitä kun muinaiset sumerit keksivät savitauluihin merkityn velan. On matkaa siihenkin kun Lyydian Kroisos alkoi lyödä kultarahoja 600 ekr. Kiinalainen innovaatio, paperiraha joka suomen pankin infosivujen mukaan löi läpi 800 luvulla mutta ilmeisesti jo Han dynastia (206 ekr. – 220 jkr.) sitä kokeili. (734 kiinan keisari pakko vaihtoi kauppiailta 600 milj kuparirahaa paperirahaan)

Luottoon, metalliin, tupakkaan, kotiloihin,hallitsijan uskottavuuteen jne. pohjautuneet rahat ovat korvautuneet eurolla jonka takana ei ole mitään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu