Noora Fagerströmin bisnes oli loistava

Klassinen menestysresepti. Iltasanomat.

”– Onneksi pakastimen ylälaatikko oli vielä puolillaan käteistä, Petskun portsariajoilta säästyneitä, kuminauhoilla sieville rullille sidottuja seteleitä, Menestysresepti-kirjasta selviää.”

”Pariskunta ei nostanut palkkaa, vaan eli äitiyspäivärahalla. Välillä perhe kävi syömässä omilla vanhemmillaan.

Vuonna 2015 palaset kuitenkin loksahtivat paikalleen, kun mukaan tulivat enkelisijoittajat ja leijonat.

 

Lopulta myös lähtö tuli Fagerströmille nopeasti, vaikka Jungle Juice Barin toimitusjohtajuudesta luopuminen oli ollut pitkään muhinut tunne. ”

https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/5fbaf676-7efa-41ab-9843-e27d8a36934c

 

Kuinka tuo oli mahdollista?

1. Universaali sosiaalietuus, äitiysraha, takasi perheelle ruuan.

2. Firman arvoa pumpattiin ylös ostamalla raaka aineet pimeillä ansioilla.

3. Etsittiin riittävän tyhmä sijoittaja ostamaan toiminnot.

Eli normaali kaivoksen suolaaminen, houkuttele korppikotkia loistavalla tuloksella. Olen usein kertonut, helpoin keino rikastua on luoda firma, kaunistella tulosta ja myydä se odotusarvolla.

Aikoinaan luin kirjan huijausten historiasta. Siellä oli paljon tehokkaampiakin keinoja, paras oli, kaveri myi Eiffel tornin romuksi seitsemälle romuliikkeelle. Jäi kiinni kun uusi operaation. Poliisi huomasi lehti-ilmoituksen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu