Jääkarhut voivat paremmin kuin koskaan

Motto: Nihil in verbis, omnia probate – Älä luota pelkkään puheeseen, testaa kaikkea

 HS julkaisi Tiede-sivustollaan 19.9.16 Tiedon jyvät – osiossa uutisen jääkarhujen ruoka-ajan lyhenemisestä: http://www.hs.fi/tiede/a1474002745721

Uutisen mukaan jääkarhut ovat ahdingossa, koska niiden saalistusaika jään päällä on lyhentynyt noin 1,6 kuukautta vuoden 1979 jälkeen. Mitään todisteita jääkarhujen ahdingosta uutisessa ei esitetä, pelkää mielikuvaa (Kuva 1). Syynä on varmaankin se tosiasia, että jääkarhut voivat paremmin kuin koskaan. Jääkarhujen kanta on nykyisellään eri arvioiden mukaan 22 000 – 31 000 yksilöä, johon se on kasvanut tasaisesti vuodesta 1950, jolloin määrä oli n. 5000 yksilöä (Kuva 2).

Useat tutkijat ovat selvittäneet syytä tähän näennäiseen ristiriitaan. Syyksi on paljastunut, että hylkeet lisääntyvät paremmin, kun avovettä on enemmän. Tästä syystä jääkarhuilla on enemmän ruokaa tarjolla keväällä ja ne ovat luonnostaan tottuneet selviämään kesäkuukaudet olemattomalla saalismäärällä.

Ilmastonmuutokselle yritetään löytää ikoneja, joihin suuri yleisö voi tuntea sympatiaa. Hesari on Suomessa tällaisen uutisoinnin kärjessä, koska sen tiedetoimittajien joukossa näyttää olevan iso joukko ns. alarmisteja. He etsivät pienempiäkin merkkejä ilmastonmuutoksen negatiivisista vaikutuksista. Nämä uutiset menevät täydestä suurelle yleisölle, koska tosiasioita on vaikea saada median kautta esiin.

Tämä jääkarhu-uutinen on esimerkki siitä, kuinka tosiasioista ei tarvitse piitata. Hesarikin käyttää keltaisen lehdistön menetelmiä kertomalla vain sen puolen asiasta, joka antaa hälyttävän kuvan, mutta todellisuudessa kokonaiskuva on täysin toinen.  Maapallolla eletään ilmasto-optimin aikaa.

++++++++++++++++++++++++++++++

Selvyyden vuoksi ilmoitan, että en ole ilmaston enkä ilmastonmuutoksen kieltäjä, joksi minua tavallisesti nimitetään. Olen eri mieltä IPCC:n kanssa siitä, kuinka paljon kasvihuonekaasut pystyvät nostamaan maapallon lämpötilaa ja se on ollut tutkimuksieni painopiste. Olen julkaissut ilmastonmuutoksesta 11 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia viimeisen viiden vuoden aikana.

Olen julkaissut useita ilmastonmuutosta käsitteleviä blogeja Uudessa Suomessa. Oma ilmastosivustoni, jossa on tarkempaa tietoa ilmastonmuutoksesta: www.climatexam.com

aveollila
Porvoo

TkT, dosentti emeritus (Aalto-yliopisto)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu