Amerikkalainen valtamedian lehti kyseenalaisti ilmastomuutosmallien oikeellisuuden ja mielekkyyden

The Wall Street Journal (WSJ) kirjoitti 7.2.2022 ilmastomalleista. Ilmastonmuutoksen tietokonemallinnus on erittäin ongelmallista. Pitäisikö meidän käyttää miljardeja valistuneisiin arvauksiin?

 Mikä on maapallon ilmaston tulevaisuus? Se voi olla hieno, huono tai paljon huonompi kuin aiemmin luultiin. Ongelmana on, että kukaan ei tiedä varmasti, koska tietokonemallinnus on paljon vaikeampaa kuin aiemmin luultiin.

Juttuni lähteet

Koska en pääse suoraan WSJ:n sivustolle ilman rahastusta, niin tämä juttuni on suomennettu Mike Kersmarkin nettisivustolta Idea. Olen laittanut suomennokset mustalla kursiivilla, jotta ne olisi helpompi erottaa omista kommenteistani, jotka olen kirjoittanut sinisellä fontilla. Olen hieman uudelleenryhmitellyt asioita. Henkilökuvat olen kopioinut kyseisten henkilöiden työnantajien nettisivustoilta.

The Wall Street Journalin maanantaina (7.2.2022) julkaistun jutun mukaan ilmastomallit törmäävät seinään. Ne törmäävät asiaan liittyvän fysiikan monimutkaisuuteen; tieteellisen tietojenkäsittelyn rajoihin; epävarmuuteen ilmastokäyttäytymisen vivahteista; ja haaste pysyä hiilidioksidin, metaanin ja muiden kasvihuonekaasujen määrän kasvun tahdissa. WSJ:n mukaan kun maailman johtajat pohtivat, miten kasvihuonekaasuja voidaan rajoittaa, he ovat suuresti riippuvaisia suuresti siitä, mitä tietokoneen ilmastomallit ennustavat.

Oma kommentti: Kasvihuonekaasujen lämmittämisvaikutukset on tunnettu jo yli 30 vuotta ja niissä ei ole tapahtunut käytännössä mitään oleellisia muutoksia. Kasvihuonekaasujen kasvussa ei ole ollut mitään dramaattisia muutoksia. Kysymys on todellakin näissä asioissa vain vivahteista vailla konkreettisia vaikutuksia. Yksinkertaisilla ilmastomalleilla saadaan täsmälleen samat tulokset sekä ilmastohistorian että ilmastoskenaarioiden osalta. Tätä asiaa ilmastoeliitin edustajat eivät kerro eikä se ole selvillä myöskään WSJ:n toimittajalle.

Pilvet, pilvet

Merkittävistä parannuksista huolimatta uudet mallit ovat edelleen liian epätarkkoja, jotta niitä voitaisiin käyttää sellaisinaan, mikä tarkoittaa, että ilmastonmuutosennusteet vaativat edelleen erillistä harkintaa, WSJ raportoi. Esimerkiksi siksi, että pilvet voivat sekä heijastaa auringon säteilyä avaruuteen että pyydystää lämpöä maan pinnalle, ne ovat yksi suurimmista haasteista ilmastomalleja hiovien tutkijoiden kannalta.

Tapio Schneider
kertoi WSJ:lle, että ”Jos pilviä ei saada oikein, kaikki on sekaisin. Pilvet ovat ratkaisevan tärkeitä maapallon energiatasapainon säätelyssä.” Tapio Schneider on ilmakehätieteilijä  Kalifornian teknillisessä instituutissa ja Ilmaston mallinnus allianssissa (California Institute of Technology and Climate Modeling Alliance)
, joka kehittää kokeellista mallia.

Oma kommentti: Hyvä esimerkki pilvistä on pari päivää sitten kirjoittamani blogi lyhytaaltoisen säteilyn merkittävästä kasvusta vuoden 2001 jälkeen. Tietokonemallit eivät ole pystyneet laskemaan tätä muutosta ilmakehän pilvisyyden vaikutuksista perustuen muihin mittauksiin eivätkä mallien tekijät ole suostuneet soveltamaan suoria satelliittimittauksia, jotka ovat käytettävissä. Lopputulos tältä osin oli IPCC:n AR6 heinäkuussa julkaistussa AR6-raportissa, että auringon säteilyn kasvanut absorptio maapallon lämpötilan nousussa jätettiin kokonaan pois.

   Andrew Gettelman
kertoi, että ”Ratkaiset yhden ongelman ja luot toisen”.  Gettelman työskentelee NCAR:n (National Center of Atmospheric Research) Mesa-laboratoriossa Boulderissa, Coloradossa.

 

Gavin Schmidt
on sanonut: ”Meillä on tilanne, jossa mallit käyttäytyvät oudosti. Meillä on pulma.”

Schmidt oli GISS:n Senior Climate Adviser, joka on uusi Bidenin hallituksen nimitys vahvistamaan ilmastonmuutoksen asemaa Bidenin hallinnossa. Kansallisen ilmailu- ja avaruushallinnon Goddard Institute for Space Sciences (GISS) -instituutti on johtava ilmastomallinnuskeskus.

Oma kommentti: Esitän tässä kohtaa viittauksen blogiini, jossa kirjoitin mm. hollantilaisesta ilmastotutkijasta, jolta meni usko tietokonemalleihin: linkki

WSJ kirjoitti, että sekä algoritmit että tietokone, joissa ne toimivat, tulevat tehokkaammiksi, ja ne pystyvät siis murskaamaan paljon enemmän tietoa ja tekemään parempia simulaatioita. Mutta tämä monimutkaisuus on jättänyt ilmastotutkijat kamppailemaan kilpailevien tietokonemallien yhteensopimattomuuden kanssa.

Oma kommentti: IPCC valitsee noin 150 ilmastomallista jonkun otoksen, ja analysoi näiden tietokoneajojen tulokset saadakseen jonkin tarvittavan tunnusluvun. Näin IPCC teki esimerkiksi laskiessaan AR6:ssa hiilidioksidin efektiivisen säteilypakotteen (ERF) arvon valitsemalla 10 tietokonemallia jättäen alkuperäisen tutkimuksen 11 mallin joukosta yhden pois. Millä perusteella? Näin toimien IPCC sai ERF:n keskiarvoksi 3,93 ± 0,48 W/m2. Lisäksi IPCC lisäsi omasta päästään ERF-arvoon 0,23 W/m2 ”IPCC:n hyvän miehen lisää”, jolloin tulos poikkeaa neljästä muusta tutkimuksesta oleellisesti. Mistä arvelette, että IPCC sai tuon kovasti tieteeltä haiskahtavan hajonnan? Se tuli yksinkertaisesti laskemalla eri mallien antamat tulokset ja laskemalla nuo kaksi arvoa eli keskiarvon ja hajonnan. Kuinka hyvin IPCC:n raportin kirjoittajat tuntevat noiden 10 tietokonemallin ominaisuudet ja tieteelliset perustelut ja sen miten niihin on koodattu ohjelmaa ja miksi ne ovat parempia kuin yli 100 muuta mallia? Mitä arvelette?  IPCC ei siis muka tee tiedettä.

Eri ilmastomallien suuri hajonta näkyy oleellisten tunnuslukujen suuressa hajonnassa. Esimerkiksi alempi ilmastoherkkyysarvon (TRC/TCS) keskiarvo on 1,8 °C, mutta sen vaihteluväli on raju eli 1,2 °C – 2,4 °C. Maallikot mukaan lukien poliitikot eivät ymmärrä, mistä tämä johtuu: ilmastomalleista, jotka antavat hyvin erilaisia tuloksia.

WSJ:n mukaan skeptikot ovat pilkanneet ilmastomalleja vuosikymmenien ajan sanoen, että ne liioittelevat hiilidioksidin vaaroja. Jopa YK:n ilmastonmuutospaneeli vähätteli ensimmäistä kertaa äärimmäisimpiä ennusteita hallituksille viime vuonna antamassaan ohjeistuksessa.

 Richard A. Epstein
Stanfordin yliopiston Hoover-laitoksestakirjoittaa blogissaan mm. näin: ”Entä jos vihreät ristiretkeläiset ovat liioitelleet riskiä, tai entä jos he ovat vain väärässä? Silloin tuhlataan valtavia sosiaalisia resursseja saamatta mitään etua vastineeksi.

Oma kommentti: Epsteinin kirjoitus on erittäin hyvä yhteenveto asioista, jotka voidaan hyvällä syyllä kyseenalaistaa ilmastonmuutoksen yhteydessä. Hän ei vain kyseenalaista, vaan tuo faktoja esiin väitteidensä tueksi. Juttu on liitteenä lisälukemistona siitä kiinnostuneille. Richard A. Epstein, Peter ja Kirsten Bedford vanhempi tutkija Stanfordin yliopiston Hoover-laitoksessa.

 

Gerard Baker
kirjoitti WSJ:ssä 9.8.2021 otsikolla Ilmastonmuutos on kuluttanut journalistisia standardeja. Toimittajat olivat ennen kovia epäilijöitä. Nyt he haluavat olla osa arvovaltaista asiantuntijaluokkaa.”  

 ”Minun asenteeni tässä asiassa ei ole lähellä ilmaston ääriliikkeitä. En ole ilmastotieteilijä: Olen vakuuttunut, että planeetta lämpenee ja että väistötoiminta olisi älykästä … Olen huolissani siitä, miten uutismedia nyt lähes universaalisesti raportoi näistä aiheista. ”Raportoi” on harhaanjohtavaa. Ne eivät ole faktoja; ne ovat pyhiä ilmoitettuja totuuksia, kiistämättömiä argumentteja, jotka on sijoitettu episteemiseen (miten ihminen voi tietää ja mikä on oikeaa tietoa) varmuuteen ja moraaliseen selkeyteen. Journalismissa ei ole enää kyse siitä, että yritetään kertoa meille, mitä tapahtui; Kyse on siitä, että meille kerrotaan, mitä meidän on uskottava, moraalisen vaaran vuoksi. Kaikissa tärkeissä aiheissa – ilmastossa, Covidissa, rotusuhteissa, vaalilainsäädännössä – lähes jokainen tarina raikuu suut tukkivaa didaktiikkaa (saarnaamista), toimittajan omahyväistä halveksuntaa epäuskoisia kohtaan, joka tunkee kirjoituksesta läpi”.

Oma kommentti: Tämä asia lehtien ja toimittajien asenteesta ei tule ainakaan minulle yllätyksenä, koska olen kirjoittanut tästä asiasta aika usein koskien varsinkin Helsingin Sanomien ja Ylen toimittajien tapaa uutisoida ilmastonmuutoksesta. Hesari on ottanut ilmastonmuutoksen pääteemakseen ja siitä on tullut esimerkki ns. agendajournalismista. Vanhan liiton terminologiaa käyttääkseni Hesarista on tullut ilmastonmuutoksen pää-äänenkannattaja. Jo itse lähtöasetelma kertoo, että Hesarilta ei voi odottaa mitään varmaa ja puolueetonta tietoa ilmastonmuutoksesta vaan sen sijaan yksipuolista ja liioittelevaa lähestymistapaa. Lukijan pitää poistaa aina varmistin, kun lukee Hesarin ilmastonmuutosjuttuja.

WSJ antaa lopuksi hieman tunnustusta ilmastomalleille

Toiset ovat huolissaan siitä, että tiedotusvälineet ja poliittiset johtajat eivät ole täysin skeptisiä todellisista mahdollisista vaikutuksista ja mahdollisista ratkaisuista ilmastonmuutokseen ja niin moniin muihin kysymyksiin. Silti yhä useammat tutkimukset osoittavat, että monet ilmastomallit ovat olleet hämmästyttävän tarkkoja, WSJ raportoi.

Eräässä tuoreessa tutkimuksessa NASAn, Berkeleyn, Califin ja MIT:n tutkijat arvioivat 17 mallia, joita käytettiin vuosina 1970–2007, ja havaitsivat, että useimmat ennustetut ilmastomuutokset olivat ”erottamattomia siitä, mitä todella tapahtui”.

Silti WSJ sanoo, että mallit ovat edelleen alttiita teknisille häiriöille ja joita vaikeuttaa epätäydellinen ymmärrys muuttujista, jotka ohjaavat planeettamme reagoimista lämpöä sitoviin kaasuihin. Maan, valtamerten ja ilmakehän hienovaraisesta vuorovaikutuksesta on edelleen vastaamattomia ilmastokysymyksiä. Valtameret voivat lämmetä nopeammin kuin aiemmat mallit ennustivat. Ilmassa olevan pölyn, noen, karkeuden ja aerosolien vaikutusta on edelleen vaikea mallintaa.

Oma kommentti: WSJ:n loppukommentti on lässähdys ja loogisesti toimimaton. Jos muutamat ilmastomallit ovat olleet hämmästyttävän tarkkoja, niin missä sitten on ongelma? Valitaan vain ne ilmastomallit, jotka ovat osoittautuneet historian laskemisessa tarkoiksi ja käytetään niitä. Lukija olisi kaivannut lisää lihaa ja näyttöä tällaisista malleista. Esimerkiksi ilmastomallit eivät ole osanneet laskea tai ennustaa lämpötilapaussia 2000-2014.  Lopussa WSJ sortuu myös tyypilliseen alarmisti-tyyppisen arvailuun, että meret voivat lämmetä nopeammin, kuin mallit ennustavat, kun eivät ole tähän päivään asti lämmenneet epänormaalisti. Tämähän on juuri se tyyli, jota jutussa kritisoitiin useaan otteeseen, että arvaillaan ja pelotellaan ilman perusteita.  Ilmastomallien skenaarioissa jo nyt lämpenemisen yläraja on todella korkealla kuten aivan epärealistisessa skenaariossa RCP8.5, jossa ekvivalenttinen hiilidioksidipitoisuus nousee arvoon 1370 ppm. Kuitenkin juuri tämä skenaario valittiin Pariisin ilmastosopimuksen tieteelliseksi perustaksi nimeltään ”Baseline scenario”, joka toteutuu, jos mitään ei tehdä. Valtioiden päämiehiä vietiin kuin litran mittaa.  WSJ:n toimittajien kotiläksyt eivät olleet tulleet aivan loppuun saakka tehdyiksi, mutta monta hyvää pointtia nostettiin esiin. Tähän loppuun oma yhteenvetokuvani IPCC:n käyttämien ilmastomallien tarkkuudesta.

Kuten kuvasta näkyy, niin IPCC:n käyttämät ilmastomallit ovat onnistuneet erittäin huonosti laskemaan maapallon lämpötilaa mittauksiin verrattuna. Viimeinen raportti AR6 oli poikkeus ja sen ilmastomallien laskema lämpötila meni kohdalleen sen vuoksi, että ilmastomallit eivät osanneet ottaa huomioon voimakkaasti kasvanutta maapallon saamaa auringon säteilyä. Vähän ironisesti voi jalkapallotermein sanoa, että oma maali, mutta kaikki lasketaan eikä maallikot huomaa, kuka sen maalin teki.

Loppukaneetti: The Wall Street Journal avasi mediapelin kriittisestä ilmastonmuutokseen suhtautumisesta. Yleensä USA aloittaa uudet maailmanlaajuiset ilmiöt ja muu maailma tulee viiveellä perässä. ”Ans kattoo”.

***

Hoover Institute: Hoover-instituutio kuuluu Standfordin yliopistoon ja on arvostettujen tutkijoidensa ja maailmankuulujen kirjastojen sekä arkistojensa kanssa julkisen politiikan ajatushautomo, joka pyrkii parantamaan ihmisen tilaa edistämällä ideoita, jotka edistävät taloudellisia mahdollisuuksia ja vaurautta, samalla kun turvataan ja turvataan rauha Amerikalle ja koko ihmiskunnalle. Obaman hallituksen ulkoministeri Condoleezza Rice on yksikön johtaja.

Richard A. Epstein

 Peter ja Kirsten Bedford vanhempi tutkija Hoover-instituutissa, on Laurence A. Tisch oikeustieteen professori, New Yorkin yliopiston oikeustieteellisessä koulussa ja vanhempi luennoitsija Chicagon yliopistossa. Hänen alla oleva kirjoituksensa on julkaistu 7.10.2019.

Ilmastonmuutoksen suunnan tarkka mallintaminen ja ennustaminen on epäilemättä suuri haaste. Ilmastojärjestelmät ovat erittäin kaoottisia, minkä vuoksi on vaikea selvittää minkään tietyn luonnollisen tai inhimillisen tapahtuman vaikutusta tuleviin ilmastonmuutoksiin. Meidän olisi siksi edettävä varovaisesti ennen kuin esittää rohkeita väitteitä siitä, että tärkein tai jopa ainoa ilmastonmuutoksen liikkeellepanema on ihmisen aiheuttama hiilidioksiditason nousu, joka  lähestyy nyt 415 miljoonasosaa.

Mutta nykypäivän aktivistit ovat kriisitilassa. 16-vuotiaan ruotsalaisopiskelijan Greta Thunbergin viimeaikaiset toimintakehotukset saivat tuhannet opiskelijat jättämään luokat väliin viime kuussa maailmanlaajuisen ilmaston ”hätätilanteen” torjumiseksi. Nämä opiskelijat ovat olleet pitkään närkästyneitä, mutta heillä on vähän ratkaisuja. He tyytyvät pyytämään tämän päivän liike-elämää, poliittista ja sosiaalista eliittiä löytämään ratkaisun ennen kuin on aivan liian myöhäistä – loppujen lopuksi nämä aktivistit väittävät, että kymmenen vuoden kuluttua me kaikki voisimme olla kuolleita.

Nuorisoliike ja sen aikuiskannattajat olettavat, että maailman kohtalo on vaakalaudalla, ellei ryhdytä ripeisiin ja päättäväisiin toimiin. Ehdotetut parannuskeinot ilmastokriisin ratkaisemiseksi, kuten tinkimätön vaatimus siitä, että uusia fossiilisia polttoaineita koskevia hankkeita ei enää aloiteta, ovat erittäin hyökkääviä. Toteutuessaan – ne osittain jopa vaikuttavat välttämättä siihen, miten tavalliset ihmiset syövät, työskentelevät, matkustavat ja lomailevat – ja jopa siihen, miten he synnyttävät lapsia. Yhteinen halu ”luoda tie sataprosenttiselle uusiutuvalle energialle” pakottaa liialliseen riippumiseen vaihtoehtoisista energiamuodoista, kuten tuuli- ja aurinkoenergiasta, jotka ovat liian epäluotettavia tarjoamaan luotettavaa energialähdettä maalla ja hyödyttömiä esimerkiksi lentoliikenteessä.             

Mutta entä jos vihreät ristiretkeläiset ovat liioitelleet riskiä, tai entä jos he ovat vain väärässä? Sitten valtavat sosiaaliset resurssit tuhlataan saamatta mitään etua vastineeksi.

Ennen kuin liitymme ristiretkelle, meidän pitäisi kuunnella riippumattomia ammattilaisia, jotka tuomitsevat nykyisen kriisimentaliteetin. 500 ammattimaista ilmastotutkijaa on todennut yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille, että ”ilmastohätätilaa ei ole”, korostaen vaaroja, jotka ovat riippuvaisia nykypäivän ”epäkypsistä malleista”. Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas on tuominnut ”ääriliikkeet”, jotka ovat tehneet mahdottomaksi käydä järkevämpää keskustelua kokonaisaiheesta. Susan Crockford, paljon siteerattu jääkarhuasiantuntija, on äskettäin hylännyt väitteen jääkarhujen ilmastohätätilasta ja todennut, että jään vaihtelut ovat yleisiä arktisella alueella ja että jääkarhut ovat tuhansien vuosien ajan sopeutuneet nopeisiin olosuhteiden muutoksiin.

Näiden selvien arviointien lisäksi on tärkeää pohtia kahta muuta merkityksellistä asiaa: mitä ”kaaos” todella tarkoittaa sääjärjestelmässä ja miten kasvien elämä on pärjännyt viime vuosina.

Mikä tekee järjestelmästä kaoottisen? Yleinen väärinkäsitys on, että kaaos määritellään hallinnan ja ennustettavuuden puutteen vuoksi niin, että liiallinen hiilidioksidi voi asettaa planeetan vääjäämättömälle tuomiopäivän syklille. Mutta kaoottisuudessa sen teknisen määritelmän mukana ei ole tällaista vihjausta. Järjestelmä voi olla kaoottinen, vaikka tulosten joukko voidaan rajoittaa rajoitettuun tilaan. Yksinkertainen esimerkki tästä aiheesta on kaksinkertainen heiluri, jossa heilurin varressa on nivel ja sen päässä paino. Heilurin kaksi osaa muodostavat ympyrän, jonka säde on yhtä suuri kuin niiden summa. Heilurin nivel johtaa joukkoon villejä liikeratoja, joiden tarkka kulku vaihtelee suuresti jopa minuuttien muutoksilla alkuperäisestä asennosta. Tämä näennäisesti yksinkertainen järjestelmä on deterministinen siinä mielessä, että jos samoja alkuasetuksia käytetään eri tilanteissa, ne tuottavat aina saman tuloksen. Mutta se on myös kaoottinen, koska mikään käytettävissä oleva laskennallinen menetelmä ei voi ennustaa lopputulosta alkuperäisten olosuhteiden pienten vaihtelujen funktiona. Mutta mahdollisten tulosten sarjassa on keskeinen rakenteellinen raja: kaksinkertainen heiluri ei voi koskaan mennä ympyrän ulkopuolelle, jonka säde on sen kahden nivelvarren summa.

Tällä seikalla on merkittäviä vaikutuksia ilmastonmuutoksen monimutkaisen dynamiikan ymmärtämiseen. Kukaan ei kiistä sitä, että hiilidioksiditasot olisivat nousseet tasaisesti vuoden 1900 jälkeen. On olemassa väitteitä, joiden mukaan 350 miljoonasosaa on ihanteellinen hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä, luku, joka saavutettiin 1980-luvulla. Miksi 20 prosentin nousu tähän muka ihanteelliseen määrään nähden on kohtalokasta? Sitä ei ole koskaan selitetty.

Pelkästään huomioon ottaen hiilidioksiditasojen jatkuva nousu, ei myöskään voida selittää havaittuja lämpötilan nousuja ja laskuja vuodesta 1900 lähtien. Mielenkiintoista on, että nämä lämpötilan värähtelyt aiheuttivat hirvittäviä ennusteita uudesta jääkaudesta 1970-luvulla. Jos hiilidioksidi olisi hallitseva tekijä, odotamme lämpötilan nousevan tasaisesti koko ajan. Mutta tiedot osoittavat jatkuvaa vaihtelua. Jatkuvasti nousevat hiilidioksiditasot eivät voi selittää ennätysmäärää korkeita lämpötiloja 1930-luvulla, jolloin hiilidioksiditasot olivat paljon alhaisemmat kuin nykyään: Manner-Yhdysvalloissa on havaittu vain kaksi tällaista huippua vuoden 2010 jälkeen – Etelä-Carolina (2012) ja Death Valley California (2013).

Lisäksi kaikkien mallien on selitettävä paitsi vuosina 1998 ja 2016 kohonneet dramaattiset lämpötilahuiput myös niitä seuranneet jyrkät laskut. Hiilidioksidin vähäinen kasvu vuosi vuodelta ei ole todennäköinen syyllinen. Yksi järkevä selitys näille muutoksille voisi olla nopeat siirtymät El Ninosta ja La Ninan väliaikainen nousu. Nämä tulokset ovat odotettuja. Lämpötilapiikit tuottavat ”negatiivisia takaisinkytkentäsilmukoita”, jotka pyrkivät kääntämään lämpötilasuunnat tavalla, joka vakauttaa koko järjestelmän. Tämä malli on kestänyt miljardeja vuosia.

Toinen merkityksellinen tekijä tässä keskustelussa on kasvillisuuden kattavuuden muutos. Ilmastohätätilan ennusteet edellyttävät, että kasvien määrä laskee nopeasti, koska lämpötilaolosuhteet ovat äärimmäiset kaikkialla maailmassa. Mutta täysin päinvastainen on totta. Todisteet ovat musertavia siitä, että maapallon vihertyminen jatkuu nopeasti. NASA raportoi, että ”planeetan vihertyminen kahden viime vuosikymmenen aikana merkitsee kasvien ja puiden lehtialueen kasvua, joka vastaa kaikkien Amazonin sademetsien peittämää aluetta. Ylimääräistä vihreää lehtipinta-alaa on nyt yli kaksi miljoonaa neliökilometriä vuodessa verrattuna 2000-luvun alkuun – kasvua on 5 prosenttia. ”Ironista kyllä, suuri osa tästä kasvusta on tapahtunut Kiinassa ja Intiassa, joissa hiilidioksidipäästöt ovat suurimmat.

Kaiken kaikkiaan nämä eivät ole odottamattomia tuloksia. Hiilidioksiditasojen vaikutus lämpötilaan riippuu monista tekijöistä. Kasvihuonekaasuilla on yleensä useita vaikutuksia maapallon lämpötiloihin, eikä koskaan pidä unohtaa, että vesihöyry on sekä voimakkaampaa että runsaampaa kasvihuonekaasua kuin hiilidioksidi. Mutta on myös niin, että nämä kaksi kaasua ovat kriittisiä fotosynteesille, prosessille, joka lisää kasvien kattavuutta, mikä puolestaan vähentää äärimmäisiä lämpötiloja.

Kasvihuoneiden yleinen käytäntö on pumpata suuria määriä hiilidioksidia, jopa 1000-1500 miljoonasosaa (ppm), kasvien kasvun stimuloimiseksi, vaikka lämpötilat pysyisivät vakioina. Tämä kuvio auttaa selittämään, miksi suurin osa Yhdysvaltojen ennätyksellisistä (ja matalista) lämpötiloista tapahtui 1930-luvulla. On niitä, jotka väittävät, että tämä sykli ei päde laboratorion ulkopuolella, jossa olosuhteet ovat monimutkaisemmat, mikä johtaa ”kuivuuteen ja lämpörasitukseen”. Ajattele Wiredin vuoden 2016 ennustetta, jonka mukaan ”Kalifornian kuivuus on todennäköisesti ikuinen”. Mutta siitä ei ole tänään todisteita. Tuoreessa raportissa todetaankin, että Kalifornia on nyt kuivuusvapaa  ensimmäistä kertaa lähes vuosikymmeneen, vaikka hiilidioksidipitoisuus on korkeampi.

On tavallista, että monet huolestuneet tutkijat kehittävät mittarin, joka puhuu hiilen sosiaalisista kustannuksista. Esimerkiksi ympäristönsuojelurahasto (Environmental Defense Fund) arvioi, että vuonna 2018 tapahtuneen 37,1 gigatonnin hiilidioksidipäästöjen kustannukset ovat noin 50 dollaria tonnilta (kokonaiskustannukset 1,86 triljoonaa dollaria). On kuitenkin ratkaisevan tärkeää olla tietoinen siitä, että kaikki nämä synkät ennusteet ovat maailma, jossa ilmastonmuutos ympäristönsuojelurahaston mukaan ”aiheuttaa tuhoisia vaikutuksia: äärimmäiset sääilmiöt, kuten tulvat ja tappavat myrskyt; tautien leviäminen; merenpinnan nousu; lisääntynyt elintarviketurva; ja muita katastrofeja.”

Mutta nämä ovat ennusteita huonoista ajoista. Ne eivät ole kuvauksia nykytilanteesta, jossa äärimmäisten sääilmiöiden, kuten kuivuuden, esiintyvyys laskee, merenpinnan nousu hidastuu, maataloushinnat ovat alhaiset ja elintarvikkeet ovat runsaita, ei vähäisiä. Ammattiskeptikot ovat oikeassa: tällä hetkellä ei ole pakottavia todisteita lähestyvästä ilmastohätätilasta.

 

 

+19
aveollila
Porvoo

TkT, dosentti emeritus (Aalto-yliopisto)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu