Ammatillisen ja peruskoulun koulutuksen haasteet ovat yhtä mahdottomia

Johdanto

Sain kimmokkeen kirjoitukseeni Hesarissa tänään olleesta mielipidekirjoituksesta. Kirjoituksen otsikko on ”Ammatillisen koulutuksen haaste on liki mahdoton”. Kirjoituksen ovat laatineet Milka Kortet Palta Ry, joka on palveluyrityksiä edustava vaikuttajaorganisaatio, Jouko Sohlberg Autoalan Keskusliitto ry,  Moona Naakka Kaupan liitto ry, ja Mari Vasarainen Autoliikenteen työnantajaliitto ry. Kirjoittajilla on siis vahvasti työnantajia edustava näkemys siitä, miten ammatillinen koulutus pystyy tuottamaan osaavia työntekijöitä työelämään.

Työelämässä ei olla tyytyväisiä ammattitukintojen laatuun

Jo otsikko kertoo kirjoittajien perusviestin, että työnantajat eivät ole tyytyväisiä suomalaisen ammattikoulutuksen tuottamien henkilöiden ammattitaitoon. Vaikka Suomessa on kova työvoimapula, niin 15 % valmistuneista ammatillisen koulutuksen läpikäyneistä on työttöminä vuosi valmistumisen jälkeen.

Oppilaiden taso ei vastaa ammattikoulutuksen vaatimuksia

Kirjoittajat ovat tarkastelleet asiaa ammatilliseen koulutukseen tulevien nuorten henkilöiden vakavasti puutteellisia perustaitoja lukemisessa, kirjoittamisessa ja matematiikassa. Ei tarvita mitään erilliskomiteaa selvittämään, mistä tämä johtuu. Se on tullut kyllin selväksi kaikille ja muutama peruskoulun ja lukion opettaja ovat vahvistaneet tämän seikan myös Puheenvuoron kirjoituksissaan: peruskoulusta pääsee läpi, vaikka ei osaa kunnolla lukea, kirjoittaa eikä taida peruslaskutoimituksia. Karkeasti tätä joukkoa on noin 25 % peruskoulun päättäneistä.

Kirjoittajat ovat sitä mieltä, että ongelmat ratkeavat sillä, että ruvetaan ottamaan yksilöllinen ohjaamisote käyttöön ja henkilökohtaiset suunnitelmat ammattitaidon saamiseksi. Mielestäni tämä on väärä linja. Se on kirjoittajia lainaten ”liki mahdoton tehtävä”. Se johtaa siihen, jonka olen kuullut ammattikoulun opettajan suusta, että pitää soittaa aamulla oppilaalle, että nyt olisi aika nousta ylös ja tulla kouluun. Kun motivaatio puuttuu, niin se puuttuu, eikä sitä saada aikaan millään kurssilla eikä opettajien paimennuksella.

Kerron tähän kevennyksenä, että aloittaessani eräässä työpaikassa ja läpikäydessäni edeltäjäni papereita, löysin kurssivihkosen, jonka nimi oli ”Motivaatiokurssi”. En usko, että sieltä kurssilta kukaan löysi itsestään lisää motivaatiota. Samassa firmassa oli myös päällikkötason henkilöille suunnattu slogan ”Tulos tai ulos”. Luulen, että se motivoi paremmin, mutta tuskin sekään on paras mahdollinen johtamisslogan.

Johtopäätös: Peruskoulussa pitää ottaa tasoryhmät käyttöön tai eriyttää opetus alakoulun (6 luokkaa) jälkeen ammatilliseen ja lukiokoulutukseen tähtääviksi tasoiksi. Peruskoulussa pitää ottaa valtakunnalliset päättökokeet käyttöön alakoulun ja yläkoulun jälkeen sekä harmonisoida todistukset näiden tulosten perusteella. Lyhyt analyysini tästä tilanteesta on, että kun peruskoulussa yritetään kaikille opettaa vierasta kieltä ja korkeampaa matematiikka, niin se ei vaan onnistu kaikkien kohdalla. Näiden oppilaiden kohdalla käy niin, että he omakohtaisesti tajuavat, että heillä ei ole paikkaa tässä yhteiskunnassa, kun he eivät selviä edes peruskoulun vaatimuksista. Heiltä on viety motivaatio ja itsetunto, vaikka heistä tulisi mahdollisesti taitavia ammattimiehiä ja -naisia sekä tulosta tekeviä yrittäjiä, jotka voisivat päihittää lukupään omaavat ansioissa jo 30 vuoden iässä.

Suomen ammatillisen koulutuksen ”hienous”

Kirjoittajat ovat sitä mieltä, että suomalaisen ammatillisen koulutuksen hienous on se, että se antaa jatko-opintokelpoisuuden eli siitä pääsee jatkamaan ammattikorkeakouluun. Olen laittanut hienous-sanan lainausmerkkeihin. Ihmettelen, että kirjoittajat eivät huomaa tämän seikan aiheuttamia ongelma, vaan toistavat kouluhallituksen jargonia. Tämä seikka voidaan toteuttaa monella tavalla, eikä suomalainen tasapäistävä koulutusmalli a la DDR ole ainut mahdollinen malli. Tämä asiantila tekee ammattikoulutuksen toteuttamisesta liian vaikean yhtälön. Toisaalla on ammattikoulussa olevia oppilaita, joilla ei ole perusedellytyksiä edes ammattikoulun kursseihin ja toisaalta pitäisi kaikkia pystyä viemään sille tasolle, että he olisivat edes teoriassa valmiita ammattikorkeakouluun.

Tässä konkretisoituu suomalaisen koulutusfilosofian suuri heikkous: kaikki eivät opi kaikkea ja se tekee opettajien tehtävistä mahdottoman. Vanha malli toimi paremmin: ammattikoulu sai aikaan laatua tekeviä ammattimiehiä ja -naisia. Ne ammattilaiset, joilla oli motivaatiota ja halua edetä, jatkoivat ammattiopistoissa ja heistä tuli teknikoita ja edelleen insinöörejä tai apulaishoitajia ja edelleen sairaanhoitajia. Oppilasaines oli homogeenista ja motivoitunutta ja opettajilla ei ollut kohtuuttomia vaatimuksia.

Suomalaisen koulutuspolitiikan suuri virhe

Suomen koulutuspolitiikassa on sellainen suuri virhe, että on vedetty yhtäläisyysmerkki tasapäistävän koulutuksen ja vanhempien tulotasosta riippumattoman koulutuksen välille. Peruskoulutus voidaan toteuttaa vanhaan malliin kansakouluna ja oppikouluna tekemällä niistä ilmaisia. Oppikoulun edellytyksenä oli tietty osaamistaso, joka näkyi lukemisessa, kirjoittamisessa ja laskemisessa.

Niiden oppilaiden kohdalla, joille syntyy motivaatio opiskella ja jotka huomaavatkin oppivansa kieliä ja matematiikka, voivat tenttimällä suorittaa puuttuvat opinnot ja luikahtaa sisään jatkopintoihin. Näin on tehty vuosikymmeniä sitten ja se onnistuu tänä päivänä vähintään yhtä hyvin kuin ennenkin.

Tulevan oikeistohallituksen koulutuspolitiikan haaste

Kun vasemmistolainen koulutusfilosofia on kokenut konkurssin ja haaksirikon, niin tulevalla oikeistolaisella hallituksella on nyt näytön paikka laittaa koulutusfilosofia kohdalleen periaatteella ”Back to basic” eli takaisin perusasioihin. Sitä tehdään liike-elämässäkin, kun huomataan, että on harhauduttu yrityksen toiminnassa epäterveisiin visioihin ja sen mukaisiin strategioihin. Jonkun vaan tarttis tehdä jotain ja uskaltaa sanoa ongelmat ääneen ja tehdä korjausliikkeet. Jos näitä korjauksia ei tehdä, niin Suomi saa sanoa hyvästi koulutustasotavoitteille alkaen syrjäytyneistä (25 % ikäluokasta), ammattikoulutuksesta ja korkeakoulutuksesta.