Hiilenkiertomallien vertailu yksinkertaisilla laskutoimituksilla


Johdanto

Lupasin kirjoittaa oman blogin hiilenkiertomalleista eli IPCC:n käyttämistä malleista ja omasta mallistani. Aion myös tässä blogissani esittää vain yksinkertaisilla peruslaskutoimituksilla kaikki laskelmani, vaikka mallit sisältävätkin monimutkaisia laskutoimituksia. Mallit ovatkin niin laajoja, että niiden kuvaus on blogin puitteissa täysin mahdotonta. Hiilenkiertomalleja pidetään ilmastonmuutostieteessä tärkeinä se vuoksi, että niiden perusteella voidaan arvioida ilmakehän hiilidioksidimäärän kehitystä fossiilisten emissioiden määrän perusteella.

Antropogeeninen hiili

Kaksi terminologiakysymystä kannattaa selvittää heti alkuunsa, koska ne ovat muodostuneet opponenttien ainoaksi tavaksi kritisoida tuloksiani. Termi fossiilinen hiili tai hiilidioksidi tarkoittaa fossiilisten polttoaineiden (kivihiili, öljy, maakaasu jne.) poltosta ja sementin valmistuksesta syntyneitä emissioita. Metsien ja maan käytöstä (pääsääntöisesti metsien hävitys) voi syntyä myös CO2-emissioita. Nämä jälkimmäiset emissiot yhdessä fossiilisten emissioiden kanssa kutsutaan antropogeenisiksi eli ihmisistä aiheutuviksi emissioiksi.

Hiilenkierrossa CO2 kiertää jatkuvasti eri varastojen välillä ilmakehästä meriin ja kasvillisuuteen ja takaisin. Jos tämän toiminnan tuloksena siirtyy vaikkapa meristä siellä olevaa luonnollista CO2:ta ilmakehään, niin tällainen hiili ei muutu antropogeeniseksi hiileksi, koska tämä toiminta ei aiheudu ihmisestä. Olen ollut tulkitsevinani, että joku opponentti on vihjailut tähän suuntaan.

Antropogeenisen hiilen jääminen ilmakehään

Opponentit – tai ainakin eräs heistä – on tulkinnut eri tavalla kuin kukaan muu lukija tai tutkija  tutkimuspaperien ilmaisua ”antropogeeninen hiilidioksidi jää ilmakehään”. Tämä ilmaisu liittyy kaikkien ilmastoeliitin ja IPCC:n referoimiin hiilenkiertomalleihin. Otan näistä ilmaisuista neljä esimerkkiä:

  1. IPCC, AR5, s. 467: About half of the emissions remained in the atmosphere 240 PgC±10 PgC since 1750.
  2. IPCC, AR6, 5-11: The combustion of fossil fuels and land use change for the period 1750–2019 have released an estimated 700 ± 75 PgC (1 PgC = 1015 of carbon) to the atmosphere of which less than half remains in the atmosphere today (Sections 5.2.1.2; 5.2.1.5, joka perustuu tutkimukseen Friedlingstein et al., 2020).
  3. NASA: Only about 50 percent of the CO2 from human emissions remains in the atmosphere.
  4.  AR6: p. 5-218: Atmospheric CO2 and natural carbon sinks. Global emissions of CO2 from human activities and the growth rate of CO2 in the atmosphere, (middle) the net land and ocean CO2 removal (“natural sinks”), as well as (bottom) the fraction of CO2 emitted by human activities remaining in atmosphere from 1960 to 2019.

Näissä viitteissä todetaan hyvin selväkielisesti, että noin puolet emissioista, jotka ovat syntyneet ihmiskunnan aktiviteettien seurauksena, jäävät ilmakehään. Vielä esimerkki Oxford Dictionarystä, mitä tarkoittaa sana “remain”, jota näissä kaikissa yhteyksissä käytetään: “Only about half of the original workforce remains” eli “Vain noin puolet alkuperäisestä työvoimasta jää jäljelle.” Sana “remain” voidaan sanakirjan mukaan kääntää suomeksi näin:  jäädä, jäädä jäljelle, olla jäljellä, pysyä, säilyä, viipyä. Remain-sanaa ei voida käyttää tieteellisessä tekstissä (eikä muutenkaan) tarkoittamaan, että antropogeeninen CO2 ei olisi pysynyt ilmakehässä, vaan olisi esimerkiksi kiertänyt takaisin meren kautta ilmakehään. Sen toki antropogeeninen hiilidioksidi tekee jossain määrin, ja hiilenkiertomallit ottavat nämä määrät huomioon. Missään tapauksessa kaikki merestä tai kasvillisuudesta tuleva CO2 ei ole koskaan pelkästään antropogeenista.

Permille-arvo

Luonnossa esiintyy kahta pysyvää hiilen isotooppia 12C ja 13C, jota jälkimmäistä luonnossa on noin 1 %. Suhdetta 12C/13C mitataan permille-yksiköllä. Fossiilisten polttoaineiden permille-arvo on -28‰, joka tarkoittaa, että seoksessa suhde 13C/12C on 0,01092 isotooppia 13C. Ilmakehän permille-arvo vuonna 1750 on ollut noin -6,35‰, joka tarkoittaa 13C/12C-suhdetta 0,011658. Isotoopin 13C määrän ero näissä kahdessa seoksessa on vain 0,024 %-yksikköä eli olematon.

Nämä erot johtuvat siitä, että kasvit suosivat kevyempää isotooppia 12C, jota on siis moninkertaisesti enemmän tarjolla kuin isotooppia 13C. Jotkut saattavat kuvitella, että nämä permille-arvot jotenkin ohjaisivat suuria CO2-virtoja esimerkiksi siinä, miten CO2 imeytyy kasvillisuuteen globaalisti. Permille-arvoilla ei ole mitään ohjaavaa vaikutusta, vaan se on pelkästään seurausta siitä, että kasvit lievästi suosivat isotooppia 12C. On mielenkiintoista havaita, että hiilikauden kasvien permille-arvo -28 ‰ ei poikkea juuri ollenkaan nykypäivän kasvien permille-arvosta, jolle käytetään joko arvoa -26 ‰tai -27 ‰.

Permille-arvojen erottuminen eri varastojen välillä

Hiilidioksidivirtaus ei siirry täysin samanlaisena eri varastojen kesken. Tunnetuin esimerkki on kasvillisuus, jonka permille-arvo pysyy vakiona arvossa -26 %, vaikka ilmakehän permille-arvo muuttuukin. Jos kasvillisuus ei ole nielu tai lähde, niin tällä ei ole vaikutusta ilmakehän permille-arvoon. Muussa tapauksessa vaikutus pitää ottaa huomioon ja se tapahtuu normaalin seoslaskennan keinoin eli pitää tietää siirtyvät määrät ja niiden permille-arvot. Kasvillisuuden suhteen tämä tiedetään, mutta meren suhteen ei ole yhtä vakuuttavaa tietoa. Itse olen käyttänyt japanilaista tutkimusta, jossa mereen absorboituva CO2-virtaus aiheuttaa ilmakehään permille-arvon -10 ‰ ja merestä tulevan CO2-virtauksen permille-arvo on -8 ‰. Muitakin näitä lähellä olevia arvoja esiintyy.

IPCC:n käyttämät hiilenkiertomallit ja oma mallini

IPCC on muuttanut hiilenkiertomalliaan jokaisessa arviointiraportissaan: Bern2.5CC AR4:ssä, Joos2015 AR5:ssä ja nyt AR6:ssa oleelliset tulokset perustuvat Friedlingstein et al.:n julkaisuun ”Global Carbon Budget 2020”. Jälkimmäisessä mallissa on hyödynnetty joidenkin muiden tutkijoiden tekemiä hiilenkiertomalleja ilmakehän ja merten välillä ja ilmakehän ja kasvillisuuden välillä.

Merten kyvyssä absorboida hiilidioksidia on kaksi koulukuntaa. IPCC ja ilmastoeliitti ovat valinneet ns. bufferi-tekijään (buffer factor) perustuvan lähestymistavan. Sen mukaan merillä on rajoittunut kyky absorboida ilmakehän hiilidioksidia, jossa käytetään useimmiten Revellin bufferi-tekijää 14, joka tarkoittaa, että jos CO2:n osapaine ilmassa kasvaa 14 %, niin se lisää CO2:n määrää merivedessä vain 1 %:n. Tämä johtaa siihen, että maksimaalinen absorbointikyky merillä on 2,2-2,4 GtC vuodessa. Toinen koulukunta on sitä mieltä, bufferi-tekijä on 2,5-6,0 ja meren mineraalit voivat kasvattaa merten absorbointikyvyn rajattomaksi. Merissä on n. 45 kertaa enemmän hiilidioksidia kuin ilmakehässä.

Oman mallini yksi perustekijä on Henryn lain käyttäminen kuvaamaan hiilidioksidin siirtymistä merten ja ilmakehän välillä, joka tarkoittaa, että merten sekoittumiskerros ja ilmakehän CO2 ovat tasapainossa keskenään. Mallissani on 26 yhtälöä ja käytän myös hyväksi massataseen periaatetta. Jos esimerkiksi tiedetään CO2:n emissiot ja sen määrä ilmakehässä ja meressä, niin kasvillisuudessa oleva CO2 määräytyy taseen mukaan.

Mallissani on vain yksi empiirisen havainnon perusteella viritettävä parametri ja siinä käytän hyväksi viimeisen mallivuoden permille-arvoa. Se mitataan tarkasti ilmakehästä, joten se soveltuu tähän tarkoitukseen hyvin. Viritettävä parametri on yhtälössä, jolla lasketaan sekoittumiskerroksesta syvään mereen siirtyvän CO2:n määrä. Yhtälö on muotoa k*(C – Cref), jossa k on viritettävä parametri, C on sekoittumiskerroksen laskettu CO2-määrä kunakin vuonna ja Cref on vastaava määrä vuonna 1750. Yhtälö tarkoittaa, että syvään mereen siirtyvä määrä on suoraan verrannollinen näiden määrien eroon. Toimii yllättävän hyvin. Sen toiminta perustuu todennäköisesti biologisen pumpun toimintaan, jossa n. 4 GtC planktonia siirtää vuosittain n. 10 GtC hiiltä syvään mereen. Mallini toteutus on laaja Excel-lakana, jossa lasketaan kunkin vuoden arvot vuodesta 1750 lähtien. Mallin avulla on helppo tehdä skenaariolaskelmia ja muita laskelmia kuten viipymäaikalaskuja. Olen kehittänyt malliani vuosien varrella ja nyt käytössäni on versio 3 eli 1DAOBM-3. Se poikkeaa ilmastoeliitin malleissa mm. siinä suhteessa, että pidän erillään koko ajan antropogeenisen hiilidioksidin ja kokonaishiilidioksidin, kun ilmastoeliitin malli käsittelee vain antropogeenisen hiilen käyttäytymistä.

Koska mallit ovat monimutkaisia, niin ainut tapa tarkastella niiden oikeellisuutta, on tarkastella niiden tuloksia. Kuvassa 1 on IPCC:n AR6:ssa oleva tulos hiilidioksidin määrille vuonna 2019.

Kuva 1. AR6:n hiilenkiertomallin tulokset vuodelle 2019.

Huomionarvoista on, että kasvillisuuden sitoma ja vapauttama kumulatiivinen antropogeeninen CO2-määrä on tasan nolla vuonna 2016, vaikka vuonna 2019 sen sitoma vuosiarvo olikin jo 1,8 GtC. Pitkään ilmastoeliitti kamppaili sitä vastaan, että kasvillisuus olisi hiilen nielu, mutta lopulta oli taivuttava, kun muuta paikkaa ei enää ollut. IPCC:n mallin mukaan ilmakehän antropogeenisen CO2-määrän vuonna 2019 voidaan arvioida olevan kokonaan fossiilista alkuperää, koska merestä ei ole tämän mallin mukaan tullut takaisin antropogeenista hiilidioksidia (sarkasmia). Kuvassa 2 on oman mallini tulokset vuodelle 2017.

Kuva 2. Ollilan hiilenkiertomallin 1DAOBM-3 tulokset.

Mallini tulokset poikkeavat paitsi sen suhteen, että niissä on paljon enemmän lukuja, niin myös tärkeimmät arvot poikkeavat suuresti IPCC:n arvoista (kumulatiiviset luvut):

  • Ilmakehän antropogeeninen CO2: IPCC 265 GtC vuonna 2019, Ollila 73 GtC vuonna 2017
  • Merten antropogeeninen CO2: IPCC 160 GtC vuonna 2019, Ollila 233 GtC vuonna 2017
  • Kasvillisuuden antropogeeninen CO2: IPCC 0 GtC, Ollila 127 GtC.

Tulosten oikeellisuutta arvioin seuraavaksi.

VALIDOINTI

Validointi tarkoittaa tieteellisten tulosten oikeellisuuden vahvistamista empiirisiin eli kokeellisiin mittauksiin perustuen. Ilmastoeliitin tutkimuksissa on luonteenomaista, että niissä ei ole minkäänlaista validointia tai se on olematon. Kuitenkin tutkimukset menevät vertaisarvioinneista läpi. Ilmeisesti ryhmärapsutus toimii. Kun arvioijana katson tämän paperin puutteet sormien läpi, niin kollegat tekevät samoin minun tutkimuksilleni. Omissa tutkimuksissani on aina validointi ja useimmiten omana lukuna. Kun olen laittanut tutkimuksiani ns. arvostettuihin lehtiin arvioitaviksi, niin arvioijat ei kommentoi sanallakaan validointinäyttöjäni ikään kuin niillä ei olisi akateemisissa tutkimuksissa mitään arvoa; Ilmeisesti ilmastonmuutostutkimuksissa näin onkin. 

Hiilenkierron vaikutus ilmakehän hiilidioksidin pysyvyyteen ja vaihtuvuuteen

Oleellisin ero mallini ja IPCC:n käyttämän mallin välillä näyttää olevan hiilidioksidin kierto kolme varaston väillä nimittäin ilmakehä, meri ja kasvillisuus. Muuten IPCC:n mallin tuloksia ei voi selittää.

Teen ensin mahdollisimman yksinkertaisen laskelman siitä, kuinka ilmakehässä oleva kokonaismassa 100 pienenee vuosittain, kun siitä lähtee 25 % meriin ja kasvillisuuteen.

Taulukko A.

1 100,0
2 75,0
3 56,3
4 42,2
5 31,6
6 23,7
7 17,8
8 13,3
9 10,0
10 7,5

Jo 10 vuoden päästä alkuperäisestä määrästä on jäljellä vain 7,5 %. On siis täysin mahdotonta jo tämän perusteella, että antropogeenista hiilidioksidia olisi rikastunut ilmakehään pienestä emissiolirusta jo 33 % kokonaismäärästä. Innostuin tekemään kertaluokkaa tarkemman laskelman, joka on esitetty Taulukossa 1.

Taulukko 1. Ilmakehän CO2-virtojen ja määrien simulointi iteroimalla IPCC:n ilmoittaman lähtökohdan mukaan 280 GtC antropogeenista CO2:ta ilmakehässä 2020.

Taulukon 1 simulointi iteroimalla perustuu IPCC:n raportoimaan arvoon, että kaikki vuoden 1750 jälkeen tapahtunut CO2-lisäys ilmakehässä on luonteeltaan antropogeenista eli 280 GtC. CO2-kierto vie vuosittain 25 % ilmakehän CO2-määrästä meriin ja kasvillisuuteen ja hieman vähemmän palaa takaisin. Tämä muutos ilmakehän kokonais-CO2-määrän muutos voidaan laskea yksinkertaisesti vuosittaisten CO2-mittausten perusteella. Tässä simuloinnissa on käytetty keskimääräistä muutosta 2,5 ppm eli 5,33 GtC vuodessa. Ensimmäisenä vuonna CO2-kierron pitäisi viedä antropogeenista CO2:ta ilmakehästä peräti 70 GtC, joka on tietenkin aivan epärealistista.

Antropogeeniset emissiot ovat 10 GtC vuodessa, joka määrä menee nieluihin. Tämä tarkoittaa, että tilanne on tasapainossa, kun nieluihin menee saman verran kuin systeemiin tulee uutta CO2:ta. CO2-kierto tuo ilmakehään takaisin 18 GtC antropogeenista CO2:ta vuosittain ja ilmakehän lisääntyvä CO2-määrä 4,7 GtC on meristä tulevaa luonnollista CO2.ta.

Tuloksia tulkittaessa pitää ottaa huomioon, että IPCC:n raportoima antropogeenisen CO2:n määrä ilmakehässä on pahasti virheellinen, mutta iterointi vie tilanteen nopeasti kohti realistisia arvoja, jotka asettuvat lähes vakioiksi 15 vuoden ajanjakson jälkeen:

  • Ilmakehän antropogeenisen CO2-määrä 72,2 GtC
  • Nieluihin menevä netto CO2-määrä on antropogeenisen CO2-määrä 10 GtC vähennettynä merestä ilmakehään siirtyvällä määrällä 5,4 GtC eli nettona 4,7 GtC. Nielut ja ennen kaikkea meri eivät ole lähelläkään kyllästymistä.

Validointi, permille-arvo

Luontevin ja vakuuttavin validointi on laskea permille-arvot molemmille malleille ja verrata niitä mitattuihin arvoihin. Olen valinnut muutoksen vuodesta 2010 vuoteen 2020 laskien permille-arvon vuosittain tapahtuneen antropogeenisen CO2-muutoksen perusteella.IPCC:n mallissa ilmakehän CO2-määrän muutos tapahtuu vain antropogeenisen CO2-määrän lisäyksenä, mutta omassa mallissani muutos tapahtuu pääasiassa muun CO2-määrän muutoksena (pääasiassa merestä tulevaa CO2:ta). Lähtökohtana on vuoden 2010 mitattu permille-arvo ja sen jälkeen lasketaan vuosittainen muutos, joka lisätään edellisen vuoden arvoon.

Esimerkkinä laskennasta on vuoden 2011 permille-arvo omassa mallissani:

Permille = -8,28+(-28)*1,66/835,15+(-8,28)*2,28/835,15 = -8,36.

Taulukko 2. IPCC:n ja Ollilan mallin mukaan lasketut vuosittaiset permille-muutokset.

Virhe IPCC:n mallissa on 10 vuoden aikana permille arvossa -1,36 ‰, mutta omassa mallissani vain -0,08 ‰. Laskentatapa on yksinkertaistettu ainakin oman mallini osalta, koska varsinaisessa mallissani otan huomioon meren ja kasvillisuuden välillä tapahtuvat CO2-virtaukset ja erottumiset (fractionation) rajapinnoilla.

Validointi voidaan tehdä IPCC:n mallin osalta myös laskemalla, mikä pitäisi olla ilmakehässä olevan muun CO2-jakeen permille-arvo, jotta vuonna 2020 saataisiin mitattu permille-arvo -8,6 ‰(-28)*287,87/882,87 + X * 595/882,87 = -8,6.

Tämän yhtälön mukaan muun CO2-jakeen permille-arvo pitäisi olla +0,74 ‰. Sellaista CO2-jaetta ei ilmakehästä löydy, vaikka se olisi kokonaan merestä tullutta, koska IPCC:n mukaan kasvillisuudesta kumulatiivisesti tullut määrä vuonna 2020 on ±0. Tieteellisten tutkimusten mukaan merestä tulevan CO2:n permille-arvo on noin -8,0 ‰.

Johtopäätös on, että IPCC:n mallissa on massiivinen virhe. En ole löytänyt tästä mallista kuvausta, miten siinä otetaan huomioon suuret CO2-kierrot, jotka huuhtelevat ilmakehästä vuosittain n. 25 % hiilidioksidia mereen ja kasvillisuuteen ja takaisin. Ne dominoivat ilmakehän CO2-koostumusta ja sitä kautta permille-arvon muodostumista.

Validointi, hiilidioksidin viipymäaika

IPCC:n raportissa AR6 vuodelta 2021 hiilidioksidin viipymäaikaan ei ole kiinnitetty paljonkaan huomiota, vaan on annettu hyvin ylimalkainen arvio, että viipymäaika vaihtelee vuosisadoista vuosituhansiin. Se tarkoittaa, että jos CO2-emissiot lopetettaisiin kokonaan, niin ilmakehässä olevan antropogeenisen hiilidioksidin poistuminen kestäisi satoja vuosia. IPCC ei puhu mitään kokonais-CO2:n poistumisajasta, koska IPCC haluaa kiinnittää huomioon ”pahaan” antropogeeniseen hiileen. Todellisuudessa sekä kaikki hiili-isotoopit lämmittävät samalla tavalla infrapunasäteilyn absorption johdosta. IPCC rinnastaa ja sotkee hyvin epätieteellisesti antropogeenisen ja kokonais-CO2:n toisiinsa ja tämä on yksi osoitus jälleen kerran, että IPCC:n mielestä kaikki CO2-lisäys vuoden 1750 jälkeen johtuu ihmisestä.

IPCC käytti AR4-raportissa vuonna 2007 Bernin hiilenkiertomallia ja raportissa AR5 vuonna 2013 Joos et. al:n mallia. Näistä malleista löytyy antropogeenisen hiilen poistumiselle yksinkertaiset dynaamiset mallit ja olen käyttänyt näitä malleja alla olevassa kuvassa sekä oman mallin tarkkaa ja yksinkertaistettua kuvaajaa.


Kuva 3. Eri hiilenkiertomallien antamat poistumisajat ilmakehän hiilidioksidille.

 Kuvasta 3 näkyy, että Bernin ja Joos et al.:n malleissa hiilidioksidi (nimenomaan antropogeeninen CO2) ”jää asumaan” ilmakehään eli viipymäaika on satoja – tuhansia vuosia, koska näissä malleissa hiilinielut eli meri ja kasvillisuus eivät enää pysty absorboimaan hiilidioksidia. Yksinkertaisissa dynaamisissa malleissa tämä ominaisuus näkyy siten, että yhtälössä on vakio termi n. 0,2 eli CO2-pitoisuus jää ikuiseksi ajaksi n. 20 % yli alkuperäisen tasapainoarvon. IPCC ei vain kehtaa sanoa, että antropogeeninen hiilidioksidi ei poistu tutkimusten mukaan koskaan täysin ilmakehästä – siis heidän malliensa mukaan. Oman mallini 1DAOBM-3 mukaan kokonais-CO2 on poistunut ilmakehästä noin vuoteen 2300 mennessä eli poistumiseen menisi n. 280 vuotta. Se on käytännössä sama aika, mitä on mennyt vuodesta 1750 vuoteen 2020 mennessä, jolloin CO2-pitoisuus on noussut nykyiseen arvoonsa – validointitulos sekin.

Omassa mallissani antropogeenisen CO2:n viipymäaika on vain 16 vuotta, joka merkitsee, että asettumisaika on 64 vuotta. Tämä viipymäaika ja tulos on loistavasti validoitavissa. Ihmiskunta on tehnyt yhden täysimittaisen kokeen ilmastolla ydinpommikokeiden muodossa, jotka lopetettiin ilmakehässä vuonna 1964. Tästä syntyi ihanteellinen merkkiainekoe radioaktiivisella hiilen isotoopilla 14C (=radiohiili), joka vastaa prosessidynamiikasta tunnettua impulssivastetta. Kuvassa 4 esitetty radiohiilen ilmakehästä mitattu käyrä (vihreä käyrä), joka on lähes täydellisesti kuvattavissa 1. kertaluokan dynaamisella mallilla (punainen käyrä), jonka viipymäaika on 16 vuotta ja se on sama kuin oman mallini viipymäaika. M.O.T. Samalla voi todeta sen, että jopa isotooppi 14C kelpaa kasveille ja sen viipymäaika ei ole pitempi kuin muiden CO2-seosten.

 Voidaan todeta, että IPCC:n hiilenkiertomalli ei ole ”tästä maailmasta”.


Kuva 4. Ydinpommikokeiden aiheuttaman radiohiilen pitoisuuden muutos vuodesta 1964-2010.

Validointi, meren absorptiomäärä ja ilmakehän CO2-pitoisuus

Vuonna 1994 tehty laaja tutkimus meren absorptiokyvystä osoitti, että tuohon vuoteen mennessä meret olivat absorboineet n. 118-140 GtC antropogeenista hiilidioksidia. Oma mallini osoittaa lukua 123 GtC eli erittäin hyvin mittausalueen virherajojen sisällä. Myös IPCC:n malli toimii näin. Ero malleissa tulee näkyviin vuoden 2019 luvuissa: IPCC 160 GtC ja Ollilan malli 260 GtC. IPCC:n malli on absorboinut vuotta kohden aikavälillä 1994-2020 keskimäärin 1,5 GtC, kun minun mallini absorboi n. 6 GtC/v.

IPCC ja hiilenkiertomallien tekijät ovat tulleet siihen tulokseen, että meret voivat absorboida hiilidioksidia maksimissaan 2-3 GtC vuodessa. Mallini tulos näyttää siis olevan pahasti ristiriidassa tämän tutkimustuloksen kanssa. Se on kuitenkin näköharha. Nimittäin mallissani tapahtuu merkittävä meren hiilidioksidin siirtyminen ilmakehään CO2-kierron yhteydessä (n. 90 GtC/v), joka on kumulatiivisesti 197 GtC vuonna 2017. Kun samaan aikaan mereen siirtynyt määrä oli 233 GtC, niin nettomääräisesti valtameret ovat sitoneet lisää hiilidioksidia vain 36 GtC. Valtamerissä on edelleen suuri potentiaalia absorboida fossiilisia CO2-emissioita.

Mallini laskee ilmakehän CO2-pitoisuuden tiedossa olevien fossiilisten CO2-päästöjen perusteella ja vuodelle 2017 laskettu arvo on 406,36 ppm, kun mitattu arvo on 406,76 ppm. Tulos on lähes täydellinen.

Arvioikaa itse, kumpi malli toimii empiirisiin havaintoihin verrattuna paremmin.

 

+6
aveollila
Porvoo

TkT, dosentti emeritus (Aalto-yliopisto)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu