Hyviä uutisia hiilidioksidista ja ilmastonmuutoksesta

Vertailuharhoja.

Ilmastotiede perustuu faktoihin. Denialistit levittävät fossiilisen teollisuuden tukemia tarkoitushakuisia harhoja.

”Shemu P 2.3.2011
Tähän sopii aiemmin kirjoittani, tosin pitkähkö kommentti taustalla häärivästä Marshall Instituutista. Tuon organisaation tarkoitus on vain ja ainoastaan hämätä ja harhauttaa julkista keskustelua. Luodaan mielikuvia, että tiedemiehet ovat erimielisiä ilmastonmuutoksesta, tupakan haitoista, happosateista ja CFC kaasuista. He ovat toimineet tehokkaasti etenkin USA:ssa. Vaikutukset näkyvät jo poliittisessa päätöksenteossa, ja se on niiden ainut tarkoituskin. Häviäjiä ovat ympäristö, ihmiset ja tiede. Roy Spencer on Marshall Instituutin hallituksen jäsen.

Georce C. Marshall Institute. Perustettu 1984 puolustamaan Reaganin luomaa SDI (Strategic Defence Initiative) hanketta. Jo silloin he ottivat käyttöön taktiikan edistääkseen omia asioita: ei keskustella tiedeyhteisön sisällä, vaan julkisuudessa. Hämätään julkista keskustelua ja mielipidettä. Vaaditaan medianäkyvyyttä jopa uhkaamalla syytteillä, jos ei saa samaa määrää palstatilaa suurimmista lehdistä (fairness doctrine).

Kylmän sodan loputtua vastustus siirtyi ilmaston muutokseen. Laulu oli sama: luoda epäuskoa julkisessa keskustelussa, että tiedeyhteisö ei ole yksimielinen, ilmastonmuutosta ei tapahdu, jos tapahtuu se ei tapahdu pian, jos tapahtuu teknologia auttaa, jos tapahtuu se voi olla hyväksi, jos tapahtuu ihmisellä ei ole siihen osuutta, jne…

Tiedeyhteisö oli jo 1990-luvun alussa hyvin yksimielinen ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Silloin Marshall instituutin kaverit (perustaja Robert Jastrow, Frederick Seitz, William Nierenberg ja S. Fred Singer) aloittivat massiivisen kampanjan ja henkilökohtaisen hyökkäyksen yhden IPCC 1995 raportin kirjoittajaa vastaan (Benjamin Santer). He kirjoittelivat suuriin lehtiin ja vaativat palstatilaa. Otsikot olivat hyvin tuttuja: Santer on muunnellut tieteellisen tutkimuksen tuloksia, tiedemiehet ovat ristiriitaisia, mittaustuloksia on vääristelty, jne. Kaikki oli puhdasta hölynpölyä vailla totuuspohjaa. Mutta mediassa oli jo luotu mielikuva ”likaisesta” tieteen harjoittamisesta. Ja noita virheellisiä syytöksiä toistettiin lukuisissa eri paikoissa ikään kuin totuutena. Lehtiartikkelit ja väärät syytökset tapahtuivat vuonna 1996.

Huomaa, että kertaakaan he eivät osallistuneet itse tieteen tekemiseen ja siellä olevien mahdollisten virheiden korjaamiseen. Ei, vaan kaikki tapahtui median kautta suuren huomion saattelemana. Yleisö oli saatu epäilemään. Ja hyväntahtoiset hölmöt seurasivat perässä.

Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1998, Santer luki lehdestä artikkelin, missä kerrottiin muutaman tiedemiehen kyseenalaistaneen tupakan aiheuttamat vaarat. Strategia oli pitää ”controversy alive”, eli luoda epäluottamusta suuren yleisön keskuudessa siitä, että tiedemiehet olisivat samaa mieltä tupakanpolton haitoista. Se kuulosti tutulta. Taktiikka oli sama ja niin olivat ”tiedemiehetkin”, nimittäin Seitz. Ainoana tarkoituksena hämätä julkisuudessa tiedeyhteisön antamaa kuvaa tupakan haitoista. Molemmat ”tiedemiehet” olivat erittäin kokeneita ja arvostettuja. Muuten heitä ei oltaisi kuunneltu. Seitzin viimeisin työpaikka (ennen siirtoa Marshall Instituutin palvelukseen) vuodesta 1979 eteenpäin oli olla neuvonantaja R.J. Reynolds yhtiölle. Se on yksi suurimmista tupakkayhtiöistä. Tehtävä oli johtaa tutkimusta, jossa etsittiin syitä tupakan ja keuhkosyövän välillä. Hän palkkasi nuoria tutkijoita. Ei ollut yllätys, että oma tutkimus ei löytänyt syy-yhteyttä tupakan ja keuhkosyövän välillä. Mutta se antoi aiheen tuoda julkiseen keskusteluun uuden aineksen – tiedeyhteisö ei ole yksimielinen tupakan ja keuhkosyövän syy-yhteydestä. Nyt ainakin tiedämme paremmin. Ja kaiken tuon perimmäinen tarkoitus oli luoda riittävää epäilystä (reasonable doubt), jotta lakisyytteet eivät mene oikeudessa läpi. Lopulta nekin menivät läpi 2000-luvulla. Oikeudenkäynnin tuloksena tupakkateollisuus joutui julkistamaan omat tutkimuksensa. Ne oli toteutettu karmivalla, tieteen lähes kaikkia periaatteita vastaan sotivalla tavalla.

Singer vastaavasti kirjoitti 35 artikkelia isoihin julkaisuihin vuosien 1989 ja 2003 välillä. Aihe aina sama – kiistää ilmastonmuutosta tutkivan tieteen tulokset, luoda epäilystä ja väittää että tiedemiehet ovat laajasti erimieltä asioista. Sama kaveri kirjoitteli 80-luvulla aineistoa siitä, että happosateet eivät johtuneet ilmakehään päästetystä rikistä ja typestä. Sama taktiikka – tiedemiehet riitelevät, näyttö on kiistanalaista. No, me kaikki tiedämme, että happosateet johtuvat rikin ja typen päästöistä. Nyt teollisuus poistaa nuo haitalliset ainekset suureksi osaksi päästöistään teollisuusmaissa. Singerin tavoite oli, että niitä ei olisi tarvinnut poistaa. Muuten kustannukset olisivat nousseet ja työpaikat karanneet ulkomaille ”viherpiiperryksen” takia. Kuulostaako tutulta argumentaatiolta?

1995 Singer todisti USA:n kongressin istunnossa siitä, että ei ole näyttöä CFC kaasujen ja otsoniaukon välillä. Hän todisti, että tiedemiesten keskuudessa ei ole yhteneväistä näkemystä CFC kaasujen ja otsoni-kadon välillä. Tuo oli lokakuussa 1995. Vain pari viikkoa lausunnon jälkeen Rowland, Molina ja Crutzen saivat Nobel-palkinnon työstään, jossa osoitettiin otsonikadon johtuvan CFC kaasuista! Lisäksi Singer argumentoi, että työpaikat karkaavat ja kustannukset nousevat, jos USA:n teollisuuden on poistettava tai vähennettävä CFC kaasuja. Kuulostaako tutulta argumentaatiolta? Nyt tiedämme, että syy-yhteys on selvä ja siksi CFC kaasut on poistettu lähes kokonaan käytöstä, myös kehittyvissä maissa.

Singer oli myös tupakkateollisuuden puolustaja. Hän väitti, että passiivisesta tupakanpoltosta ei ole tieteellistä näyttöä, tai että tiedemiehet ovat erimielisiä. Tavoite oli jälleen sama, hämätä julkista keskustelua ja saada aikaan epäilystä tieteen paikkansa pitävyydestä. 90-luvulla ei enää kiistetty itse tupakanpolton haitallisuutta, mutta passiivisen tupakan haitallisuus kiistettiin, vaikka 1986 terveysvirasto oli tehnyt julkaisun jossa varoitettiin passiivisen (silloin ”secondary smoking”) haitoista. Fred Singer haastoi tuonkin raportin vuoden 1994 raportillaan, jonka tekemistä oli tupakkateollisuus suoraan tukenut. Raportissa Singer väitti, että tieteellisiä tutkimuksia oli vääristelty poliittisen agendan tukemiseksi (agenda mitä hän tarkoitti oli kai myöntää passiivisen tupakoinnin haitat). Kuulostaako tutulta taktiikalta?

Yhteistä herroille Jastrow, Seitz, Nierenberg ja Singer oli se, että he kaikki olivat SDI:n ja Marshall Instituutin lisäksi äärikonservatiiveja, anti-kommunisteja (ääri), erittäin voimakkaita julkisen säätelyn vastustajia, väittivät että teknologia ratkaisee tulevaisuuden ongelmat ja että markkinat hoitavat ja säätelevät itse itseänsä myös ympäristö asioissa (”laissez-faire”). Näin tehdessään he kertoivat täysin valheellisia tulkintojaan tieteestä, hämäsivät suurta yleisöä ja ennen kaikkea hidastivat kaikkea poliittista päätöksentekoa tupakka, happosade, CFC-kaasujen, ja nyt ilmastonmuutoksen alueella. Aina samalla taktiikalla.

Eli tupakan, happosateiden ja ilmastonmuutoksen kieltäjien jäljet johtavat samalle sylttytehtaalle. Tieteen tekemiseen tai edes sen kritisointiin ei osallistuta. Hämätään julkista keskustelua ja muokataan ihmisten mielipidettä.”