Putinin syyt aloittaa Ukrainan sota – Venäjän ulkopolitiikan perusteita ja arviointia

Johdanto

Alkajaisiksi pitää esittää lyhyet perustelut, jotta keskustelu pysyisi jotenkin aisoissa ja kommentit osuisivat enemmän aiheeseen kuin sen viereen. Ensinnäkin ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä. En hyväksy Venäjän aloittamaa Ukrainan sotaa ja pidän sitä syyllisenä sotatoimiin. En toistele tätä asiaa tämän tästä. Tässä kirjoituksessa haen ymmärrystä sille, miksi näin on käynyt ja miten sota saataisiin loppumaan, koska kaikki sodat ovat päättyneet aikanaan jonkinlaiseen rauhaan. Kirjoitan asiasta myös siksi, että Suomi-klubissa on vain ”yksi totuus on kerrallaan voimassa” ja keskustelu pyritään torppaamaan jopa somessa. Some-kirjoitteluun näyttää kuuluvan, että kaikki mikä liittyy Venäjän ja Putinin toiminnan ymmärtämiseen, leimataan putinismiksi. Roosevelt ja Churchill eivät olleet stalinisteja eikä kellekään ole tullut mieleen edes käyttää tällaista ilmaisua, vaikka he toimivat yhdessä Stalinin kanssa.

Vanhoja reaalimaailman totuuksia

Ukrainan sota on tuonut uudelleen pinnalle vanhoja reaalimaailman totuuksia, jotka näyttävät varsin monelta nuoremman sukupolven edustajalta unohtuneen, mutta jotka Ukrainan sota on osoittanut liian konkreettisesti oikeiksi. Laitan tähän muutaman lainauksen JK Paasikiveltä, jotka oli tarkoitettu Suomeen soveltuviksi, mutta sopivat sellaisinaan myös Ukrainaan maantieteestä johtuen.

• Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Tosiasioita vastaan asettuminen on turhaa ponnistelua eikä voi viedä menestykselliseen tulokseen.
• Vanha totuus on, että ulkopolitiikka kulkee sisäpolitiikan edellä.
• Ratkaiseva maamme tulevaisuudelle on suhteemme Neuvostoliittoon. Se on meidän ulkopolitiikkamme peruskysymys.
• Poliittisen realismin taju ei ole Suomen kansan vahvimpia puolia. Uskotaan, kuten asioiden toivotaan olevan, ja toimitaan, ikään kuin se, mitä toivotaan, olisi totta.
• Kreml ei ole mikään kihlakunnanoikeus.
• Maantieteelle emme voi mitään (Paasikiven lainaus Stalinilta).

Yleinen havainto suurvaltojen politiikasta on, että he toimivat omien intressiensä pohjalta. Tämä näkyy tänäkin päivänä parhaiten siinä, miten USA, Kiina ja Venäjä toimivat vastoin kansainvälisiä lakeja. Kiina pitää keskistysleirimäisissä olosuhteissa uiguureja ja uudelleen kouluttaa heitä eli kieltää mielipiteen vapauden. Taiwania Kiina pitää yhtenä maakunnistaan. Tosiasioiden tunnustaminen näkyy siinä, että kukaan eikä mikään valtio uskalla asettua Kiinaa vastaan, vaan jopa olympialaiset annettiin heille.

Vallalla olevat käsitykset Venäjän hyökkäyksen syistä

Olemme jokainen seuranneet lähes päivittäin ulkopolitiikan tutkijoiden näkemyksiä Ukrainan sodan syistä. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola ja johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak ovat antaneet kasvot näille mielipiteille. Mielestäni he ovat antaneet hyvin samanlaisia selityksiä, joka voidaan tiivistää tähän:

• Hullun miehen strategia

Koska Putinin Venäjä hyökkäsi yllättäen ja arvaamatta kansainvälisiä lakeja rikkoen Ukrainaan, niin kyse on hullun miehen strategiasta, jota ei voi järjellä ymmärtää.

• Venäjän suurvaltarajojen palautus

Hullun miehen strategian rinnalla esitetään toisena tai täydentävänä syynä Putinin halua palauttaa Venäjän tsaarin aikaiset rajat.

Mearsheimerin analyysi Putinin Venäjän motiiveista Kari Latvasen esittäminä

Tämä kappale on pääsääntöisesti suoraa lainausta toimittaja Kari Latvasen kirjoituksesta Kauppalehdessä 19.3.2022. Annan kaiken kunnian näille kahdelle kirjoittajalle, yhdyn kirjoituksen viestiin ja johtopäätöksiin ja otan täyden vastuun mahdollisista virheistäni.

                                                *****

Lännessä valtavirtaa edustava tulkinta Ukrainan sodasta on virheellinen, lisäksi se on myös vaarallinen, väittää Chicagon yliopiston politiikan tutkimuksen professori John J. Mearsheimer The Economist -lehdessä julkaistussa analyysissaan.

Mearsheimer on kirjoittanut samasta aiheesta jo vuonna 2014 Krimin miehityksen jälkeen. Mearsheimer on yksi tunnetuimmista kansainvälisen politiikan tutkijoista etenkin niin sanotun realistisen koulukunnan piirissä. Mearsheimerin mukaan suurvaltapolitiikkaa määrittää suurvaltojen halu maksimoida oma valtansa ja pyrkiä järjestelmässä hegemoniseen asemaan.

Vuonna 2017 USA:ssa julkistetussa selvityksessä hänet nimettiin kolmen eniten kansainvälisen politiikan tutkimukseen 20 vuoden ajanjaksolla vaikuttaneen tutkijan joukkoon. Hänen kansainvälisen politiikan teoriaansa on kuitenkin laajasti kritisoitu.

”On selvää, että Vladimir Putin aloitti sodan ja on vastuussa siitä, miten sitä käydään”, Mearsheimer kirjoittaa The Economistissa. ”Mutta se, miksi hän aloitti sotatoimet, on kokonaan toinen asia.”

Mearsheimerin mukaan lännessä valtavirran tulkinta sodasta on se, että Putin on irrationaalinen, todellisuudesta irtautunut aggressiivinen hyökkääjä, joka haluaa luoda suur-Venäjän, joka muistuttaisi entistä Neuvostoliittoa. Suomessakin on puhuttu hullusta koirasta, uudesta Stalinista, joka saattaa tehdä mitä tahansa.

Kaikki alkoi Bukarestista

Valtavirran tulkinta on Mearsheimerin mukaan kuitenkin väärä. Professori palaa analyysissaan vuoden 2008 huhtikuussa Romanian pääkaupungissa Bukarestissa järjestettyyn Naton kokoukseen.

Siellä USA:n presidentti George W. Bush painosti jäsenmaat julistamaan, että Ukrainasta ja Georgiasta ”tulee jäseniä”. Venäjän johto reagoi välittömästi todeten päätöksen uhkaavaan Venäjän olemassaoloa, ja vannoi, että näin ei tule tapahtumaan. ”Tunnetun venäläisen lehtimiehen mukaan Putin raivostui, ja varoitti, että jos Ukraina liittyy Natoon, se liittyy ilman Krimiä ja maan itäosia. Putinin mukaan Ukraina vain hajoaa kappaleiksi”, Mearsheimer muistelee.

Yhdysvaltoja ei Moskovasta piirretty punainen viiva kiinnostanut. Se eteni valitsemallaan tiellä tehdäkseen Ukrainasta lännen etuvartion Venäjän rajalla. Strategiaan kuului kaksi elementtiä: viedä Ukraina lähemmäksi Euroopan unionia ja tehdä siitä amerikkalaismyönteinen demokratia.

Putin teki, mitä oli sanonut

Kun Ukrainan venäläismyönteinen presidentti Viktor Janukovytš syrjäytettiin vuonna 2014 osin lännen tukemana, Venäjä valtasi Krimin niemimaan. Venäjä auttoi myös Donbassin alueen Venäjä-myönteisiä ryhmiä synnyttämään vastarintaa, kapinan ja sodan. Sodassa kuoli ja haavoittui tuhansia sotilaita ja siviilejä.

Konfliktin seuraava vaihe alkoi oikeastaan jo joulukuussa 2017, Mearsheimer toteaa. ”Presidentti Donald Trumpin hallinto päätti myydä Ukrainalle niin sanottuja puolustusaseita. On epäselvää, mitä puolustusase tarkoittaa, mutta ainakin Moskovassa ja Venäjän ukrainalaisten kumppaneiden mielestä nämä näyttivät hyökkäysaseilta.”

Muut Nato-maat lähtivät mukaan ja veivät aseita Ukrainaan, kouluttivat sen joukkoja ja antoivat sen osallistua yhteisiin ilma- ja meripuolustusharjoituksiin. Heinäkuussa 2021 Ukraina ja Yhdysvallat johtivat suurta meriharjoitusta Mustallamerellä. Siihen osallistui merivoimia 32 maasta. Operation Sea Breeze melkein sai venäläiset ampumaan brittiläistä merivoimien alusta, joka tarkoituksella tunkeutui alueelle, jota venäläiset pitivät omina aluevesinään.

”Bidenin hallinnon aikana Ukrainan ja Yhdysvaltojen yhteydet tiivistyivät entisestään”, Mearsheimer toteaa. ”Yhteys näkyy tärkeässä asiakirjassa, joka allekirjoitettiin viime vuoden marraskuussa Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin ja hänen ukrainalaisen vastinparinsa, Dmytryo Kuleban kanssa.”

Dokumentissa todettiin, että tarkoitus on sitoutua Ukrainan syvään ja kattavaan integraatioon eurooppalaisiin ja euro-atlanttisiin instituutioihin. Mearsheimerin mukaan asiakirjassa todetaan tarkkaan, että se rakentuu niille sitoumuksille, jotka on tehty presidentti Zelenskyin ja presidentti Bidenin välillä vahvistamaan Ukrainan ja Yhdysvaltojen strategista kumppanuutta. Se painottaa sitä, että kumppanuutta ohjaa vuoden 2008 Bukarestin kokouksen päätöslauselma.

Venäjällä kattila kiehui yli

Tässä vaiheessa ”kattila kiehui yli”, kuten Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov totesi. Venäjä vaati kirjoitetun vakuutuksen siitä, että Ukrainasta ei ikinä tule Naton jäsentä ja että sotilasliitto vetää asevoimiaan Itä-Euroopasta. Neuvottelut eivät edenneet, ja Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken sanoi: ”Ei ole muutosta, ei tule muutosta.”

Kuukausi myöhemmin Putin hyökkäsi Ukrainaan. Professori Mearsheimer sanoo suoraan, että hänen tulkintansa tapahtumista on ristiriidassa länsimaissa vallitsevaan mantraan nähden, jonka mukaan Naton länsilaajentumisella ei ole merkitystä Ukrainan kriisissä. Syy on valloitushaluisessa Venäjässä.

”Naton Venäjän johdolle lähettämässä asiakirjassa todetaan, että Nato on puolustusliitto eikä se uhkaa Venäjää. Todistusaineisto puhuu tätä vastaan”, hän väittää. Ensiksikin, Mearsheimerin mukaan kyse ei ole siitä, mitä länsimaiden johtajat sanovat, vaan siitä, miten Moskova näkee Naton toimivan.

Kaikesta ”hullu koira” ja ”irrationaalinen hirviö” retoriikasta huolimatta Mearsheimerin mukaan Putin tietää, mitä laajojen alueiden valloittaminen itäisessä Euroopassa maksaa Venäjälle. Putin on professorin mukaan sanonut, että ”sillä, joka ei kaipaa Neuvostoliittoa, ei ole sydäntä. Sillä, joka haluaa sen takaisin, ei ole aivoja.”

Mearsheimer toteaa, että aina vuoden 2008 Bukarestin kokouksen jälkeen Venäjän johto on jatkuvasti sanonut, että Ukrainan liittyminen Natoon on eksistentiaalinen uhka, joka pitää ehkäistä. Ulkoministeri Lavrov totesi tammikuussa, että kaiken avain on se, että Nato ei laajene itään.

Mearsheimer muistuttaa, että monet amerikkalaiset ulkopolitiikan asiantuntijat ovat varoittaneet Naton laajenemisen vaaroista jo vuosikymmenien ajan. Bukarestin kokouksen aikana USA:n silloinen puolustusministeri Robert Gates oli sanonut, että ”Georgian ja Ukrainan tuominen NATO:on oli todella liikaa”.

”Samassa kokouksessa sekä Saksan liittokansleri Angela Merkel että Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy vastustivat Ukrainan Nato-jäsenyyttä, koska he pelkäsivät sen raivostuttavan Venäjän.”

Mearsheimerin mukaan lännen johtajat harvoin kuvasivat Venäjää sotilaallisena uhkana Eurooppaa kohtaan. USA:n Moskovan lähettiläs Michael McFaul totesi, että Krimin valtausta ei suunniteltu pitkään, vaan se oli impulsiivinen reaktio Ukrainan venäläismielisen presidentin syrjäyttämistä vastaan.

Aiemmin Nato oli sanonut, että laajentumisen taustalla oli luoda Euroopasta rauhan tyyssija, ei uhata Venäjää. Kriisin alettua eurooppalaiset johtajat eivät voineet myöntää, että heillä osansa sen syttymiseen. Todellinen syy heidän mukaansa oli venäläinen revisionismi ja pyrkimys hallita Ukrainaa.

Mearsheimerin arvion mukaan Ukrainan suhteen tilanne on todella vaarallinen ja länsi lisää toiminnallaan uhkia. Oleellista on hänen mukaansa ymmärtää, että Venäjällä ei ole juuri imperialististia motiiveja vaan kyse on siitä, minkä maan johto kokee uhkaksi Venäjän tulevaisuudelle.

Ukraina voi Mearsheimerin mukaan lännen avulla estää Venäjän voiton, mutta maa kärsii joka tapauksessa pahoja vahinkoja. Mitä Venäjään tulee, sekin kärsii kovasti sekä sotilaallisesti että taloudellisesti. Ydinaseiden käyttö alkaa muodostua oikeaksi uhaksi.

Muita suomalaisia näkemyksiä

En ole henkilökohtaisesti ollenkaan vakuuttunut Mika Aaltolan ja Charly Salonius-Pasternakin analyyseistä sodan syistä, koska he eivät ole onnistuneet millään tavalla tuomaan esiin venäläisen osapuolen motiiveja. Julkisesta keskustelusta mieleeni on jäänyt kaksi henkilöä, joilla on mielestäni ollut asiantuntevia käsityksiä asiasta. A-studiossa oli hiljattain vieraana MTV Uutisten ulkomaan toimittaja Mirja Kivimäki. Hän toi erittäin asiantuntevasti esiin tavallisten venäläisten näkemyksiä ulkopolitiikasta, Putinista ja sodasta.

Toinen henkilö on ollut mies paikallaan eli Puolustusvoiman komentajan Timo Kivisen haastattelu. Hän kertoi, että Puolustusvoimat olivat seuranneet pitemmän aikaan Venäjän armeijan sotaharjoituksia Ukrainan lähistöllä ja panneet merkille, että melkoinen osa kalustosta jätetiin harjoitusten päätyttyä rajan tuntumaan. Tästä syytä heille ei tullut yllätyksenä sodan aloitus.

Jos Suomen päättäjät ovat tulleet informoiduiksi, niin päättäjillekään sodan aloitus ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä kaiken sen jälkeen, mitä edellä esitin.

Oma käsitykseni on, että sekä Georgia että Ukraina eivät ottaneet tosiasioita huomioon, miten Venäjä tulee suhtautumaan esimerkiksi Nato-jäsenyyteen, vaikka Venäjä oli sanonut sen suoraan. Tässä kohtaa ei auta se toteamus, että se on kansainvälisten lakien vastasta. Otan tähän vertauksen koulun pihalta, jossa joukon suurin ja ilkein kurmuuttaa, miten tahtoo silmätikuiksi valitsemiaan uhreja. Kokemuksesta pienimmät oppivat hyvin pian, että sitä pahista ei kannata ärsyttää, koska se johtaa selkäsaunaan. Ukraina ja Georgia olivat sitä mieltä, että koska meillä on ”varmat puheet” lännen kanssa, niin ei meidän tarvitse ottaa pahiksen näkemyksiä huomioon. Koulussa on opettaja ja rehtori, mutta hekin ovat yleensä voimattomia pahisten edessä. Maailmassa sellaista auktoriteettia ei ole, vaan heikompien pitää olla tosi tarkkoja, miten toimia. Maailmassa on vielä se ratkaiseva ero, että naapuruussuhteesta ei voi lähteä edes pakoon kuten koulun pihalla. Venäjä on syyllinen sotaan, mutta Ukraina ja Georgia ovat olleet naiiveja uskoessaan, että Venäjän näkemyksiä ei tarvitse ottaa huomioon ja että länsi (Nato) tulee avuksi. Kyllä heidän olisi pitänyt tietää paremmin tämä asia.

Rauhan mahdollisuus Ukrainassa

Olen kirjoittanut hiljattain artikkelin, jossa esitin skenaariot Ukrainan sodan lopputulemasta. Todennäköisimpänä pidin skenaariota Ukrainan antautumisesta ja toiseksi tuli vaihtoehto Tynkä-Ukraina, jossa Ukraina säilyy itsenäisenä puolueettomana maana, luopuu perustuslakiin kirjatusta aikomuksesta liittyä Natoon ja menettää Krimin ohella kapina-alueensa.

Hesarissa oli hiljattain moskovalaisen politikan tutkijan ja toimittajan Kirill Rogovin vieraskynäartikkeli nimellä ”Putin on jo hävinnyt sotansa”. Hän hahmotti kolme skenaariota tulevista tapahtumista:

• Välttääkseen tappion Putin käyttää joukkotuhoaseita.
• Venäjä häviää sodan, Putin menettää vallan.
• Venäjä häviää sodan, mutta pitää Donbassin ja Donetskin.

Liekö Siperia opettanut, mutta julkisuudessa Zelenskyi on ilmoittanut Ukrainan luopuvan Nato-jäsenyydestä, mutta he haluavat joltain kolmannelta taholta turvatakuut. Todellisuus on siis koulinut Zelenskyitä, mutta toivotaan-toivotaan maailmasta on nämä turvatakuut. Nato ei ole tullut Ukrainan avuksi eikä tule. Mistä sitten ilmestyisi turvatakaaja?

Venäjän sota ei ole mennyt kuten paperilla suunniteltiin. Nyt Zelenskyillä olisi otollinen hetki rauhantekoon tunnustamalla tosiasiat, että turvatakaajaa ei löydy. Tässä on ilmeinen vaara, että sota muuttuu pitkäaikaiseksi kulutussodaksi, jossa Ukrainan infrastruktuuri tuhotaan ja suuri joukko siviilejä kuolee ja se lopulta johtaa antautumiseen. Venäjän täytyy jatkaa sotaa, koska muuten se menettäisi kasvonsa. Ulkopuolinen välittäjä voisi astua nyt kuvaan ja tehdä rauhanehdotuksen. YK?