Suomen hiilinielut romahtivat – vai romahtivatko – ja miljardilasku uhkaa

Johdanto

Tämän jutun lähdeaineistona olen käyttänyt Hesarin tämän juttua ”Suomea uhkaa miljardilasku EU-mailta hiilinielujen takia”, jonka on kirjoittanut toimittaja Salla Rajala. Jutun taustalla kummittelee EU:n hiilineutraalisuustavoite, jonka vuosiluvun toimittaja Rajala unohti mainita. Tulkoon se nyt tässä samantien kirjattua, että se on 2050 ja perustuu EU:n ilmastolakiin. Rajala kirjoittaa, että Suomi on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Rajala unohtaa myös tässä kohtaa mainita, että se perustuu Suomen tekemään omaan ilmastolakiin. Hiilineutraalisuus taas tässä yhteydessä tarkoittaa, että ihmisestä johtuvat hiilipäästöt ovat tasapainossa hiilinielujen kanssa.

Miten tähän on tultu?

Uhkaamassa on ympäristöministeriön ympäristöneuvos Tuomo  Kalliokosken mukaan 0,8 – 2,0 miljardin euron lisälasku, jos Suomi joutuu ostamaan hiilinieluja muilta EU-mailta. Kalliokoski kertoo, että tilanne ei tullut yllätyksenä, koska asiasta on varoitettu jo kymmenen vuotta, vaikka tietopohja on muuttunut, niin tietoa on ollut riittävästi.

Onko tietoa todella ollut riittävästi?  Kalliokoski tunnustaa kuitenkin, että ongelmaksi muodostui pari vuotta sitten uusittu laskentatapa, jossa metsäojitetut turvemaat katsottiin päästölähteiksi. Kalliokosken mukaan oli shokki, että ne, mitä aiemmin ajateltiin nieluiksi, olivatkin päästölähteitä.  Kyllä täytyy tunnustaa, että erikoista on tämä logiikka: ensin väitetään, että asiassa ei ole tullut esiin mitään yllättävää, ja sitten todetaan, että oli se sittenkin shokki (vieläpä h:lla kirjoitettuna eikä siis pelkkä sokki).

Toinen silmiinpistävä tieto on, että tiede tuntuu tällä kohtaa erittäin huteralta, kun toimittaja käyttää sanoja ”katsottiin” ja ”ajateltiin”.  Oma subjektiivinen käsitykseni on, että toimittaja Rajala on hyvin oikeassa näiden sanojen valinnassa. Kyse ei ole todellakaan vahvasta tieteellisestä näytöstä. Tekisi mieli sanoa ja sanonkin, että yhtä hyvin kyse voi olla meidän 5. vihreästä kolonnasta, joka yrittää tehdä niin epäedullista vihreää politiikkaa Suomelle kuin mahdollista.

Mitäs luulette, jos kyse olisi Espanjasta, Italiasta tai Kreikasta: kumpi laskentatapa oli näissä maissa käytössä? Laskentatapa, joka on heille edullinen vai se, joka tietää rahanmenoa? Olipas vaikea kysymys, kun tiedetään, että näissä maissa poliitikkojen ja virkamiesten tapa on puhaltaa yhteen hiileen oman maan etu edellä tavoitteena kupata EU:ta rahaa mahdollisimman paljon.

Suomihan on lisännyt hakkuita, koska puun tuonti Venäjältä meni tunnetuista syistä ns. puihin eli nollille. Jos voisimme  tuoda puuta Venäjältä, niin ilmeisesti ongelmaa ei olisi. Tässä kohtaa siis EU ja Suomi ei ajattele globaalisti, vaan ainoastaan EU:n ilmastoa. Se on vissiin sitä EU:n vihreää ajattelua, joka loppuu EU:n rajoihin.

Miksi Suomi haluaa olla edelläkävijä hiilineutraalisuudessa?

Vastaus tähän lienee poliitikkomme näkemys, että profiloitumalla edelläkävijäksi Suomi houkuttelee vihreitä investointeja. Niistä nyt on meuhkattu jo parisen vuotta varsinkin vihreän vedyn osalta, mutta toteutuminen näyttää heikolta. Tällainen vihreä toiveajattelu ja etukenossa oleminen toteutuu niin kuin usein edellä kävijälle käy. Kustannukset kyllä toteutuvat, mutta tuotot jäävät toteutumatta. Amerikkalaisilla on kulttuurissaan kokemus lännen valloituksen ajalta, kun mentiin idän metsien läpi kohti preerioita: se pioneeri löytyi aika usein polulta intiaaninuoli takapuolessa. Senpä vuoksi amerikkalaiset yritykset usein haluavat katsoa, miten pioneerin käy, ja jos käy hyvin, rynnitään takaa ohi.

Pari faktaa Suomen hiilipäästöistä

Otan tähän pari kuvaa Suomen tilanteesta ympäristöasioissa. Energian tuotanto on yksi eniten ympäristö kuormittava toiminto, kuva 1.

Kuva 1. Uusiutuvien energiamuotojen osuus primäärienergiasta vuonna 2023.

Kuva 1 mukaan Suomi oli sijaluvulla 8 maailman maista uusiutuvien energiamuótojen osuudessa ja EU:ssa sijaluvulla 3.  Eikö se riitä? Voisimmeko odottaa, että mitä ne muut EU-maat tekevät. Energian tuotantotapojen muutos vie vuosikymmeniä eli kirkkaasti sinne 2050-luvulle, jos sittenkään.

Sitten kuva 2, jota et todennäköisesti tapaa Hesarin sivuilla.

Kuva 2. NASA:n satelliittimittauksiin perustuvat satelliittihavainnot CO2-emissioista ja -nieluista.

Kuvan 2 mukaan Suomi on kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna ja mitattuna kokonaisuudessaan hiilinielu. Sehän ei sovi ympäristöministeriön virkamiehille. Taannoinen ministeri Ohisalo riensi suoralta kädeltä kieltämään tämän NASA:n mittaustuloksen. Millä pätevyydellä?

Hesarin artikkelissa vilahtaa termi LULUCF.  Arvelen, että Hesarin lukijoista 95-prosentille se on hebreaa. LULUCF on lyhenne sanoista maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous, joka tulee englanninkielisistä sanoista ”Land Use, Land-Use Change and Forestry”.  Kasvihuonekaasut, jotka sisältyvät maatalous- ja LULUCF-sektoreiden päästöihin, ovat hiilidioksidi (CO₂), metaani (CH₄) ja dityppioksidi (N₂O). Kuten kirjoitukseni alussa tuli esiin, niin LULUCF-laskelmat ovat huteralla tieteellisellä pohjalla. Kuitenkin niiden perusteella puhutaan miljardeista noin vaan.

Kun puhutaan LULUCF-laskennasta, niin tarkoitus on, että EU-maiden pitää pystyä parantamaan esimerkiksi hiilinieluja siitä, mitä ne olivat lähtötilanteessa. Suomella on metsää pinta-alastaan noin 75 % eli elämme metsässä ja metsästä. Se tarkoittaa, että meidän on erittäin vaikea kasvattaa metsien pinta-alaa. Jokainen maatilan rakennus, joka rakennetaan metsämaata raivaten otetaan LULUCF-laskennassa huomioon; usko pois. Meitä rankaistaan siitä, että olemme valmiiksi metsäinen maa. Myöskään soiden luontaista hiilinielua ei hyväksytä LULUCF-laskennassa meidän hyväksi. Ruotsissa turve on hitaasti uusiutuva fossiilinen (korjattu) polttoaine ja meillä se on fossiilinen polttoaine pahimmasta päästä. Kas vain, jälleen kerran.

Onko tsuhna tyhmä? Minusta näyttää, että suomalaisten ympäristöihmisten ja poliitikkojen suksi on tökännyt joka kohdassa, jos ajatellaan Suomen etua. Tietysti aidosti ideologinen vihreä ihminen ajattelee maailman pelastamista. Suomen osuus maailman CO2-päästöistä on noin 0,15 prosenttia, joka lienee tämän asian mittaustarkkuuden rajoissa.