Vertailussa auringonsäteilyn absorptio ja maapallon energiaepätasapaino mittaustarkkuuksien perusteella

Motto: Mittalaite on laite, joka mittaa väärin. Oleellista on tietää mittauksen virhe.

Johdanto

Telluksemme lämpötilassa on tällä vuosituhannella ollut kaksi merkittävää piirrettä. Ensin oli ns. lämpötilapaussi tai lyhyemmin pelkkä paussi vuosina 2000-2014 ja sen jälkeen tapahtui voimakas lämpeneminen, joka huipentui vuonna 2023, kts. kuva 1,

Kuva 1. Lämpötilatrendi GISS-lämpötilasarjan mukaan ja maapallon saaman auringonsäteilyn muutos.

Molemmat tapahtumat ovat saaneet IPCC:n ja sitä tukevan virallisen ilmastotieteen ymmälleen. Paussin syistä julkaistiin yli 200 tieteellistä artikkelia ns. arvostetuissa tieteellisissä julkaisuissa ja  mm. seuraavia selityksiä esitettiin: paussi ei ole todellinen vaan mahtuu mallien rajoihin, paussi on todellinen, CO2:n ilmastoherkkyys on pienentynyt, auringonsäteilyn absorptio on pienentynyt, tulivuoritoiminta, aerosolien määrän muutos, ENSO-ilmiö, PDO, AMO, lämpö on siirtynyt syvään mereen, Viite 1.

Vuoden 2015-2016 jälkeen alkoi lämpeneminen, joka oli helppo selittää IPCC:n ilmastomalleilla, kuva 2.

Kuva 2. IPCC:n ilmastomallien avulla lasketut lämpötilat ja havaitut lämpötilat.

Tilanne vuonna 2013 julkaistun IPCC:n raportin AR5 mukaan oli, että mitattu lämpötila oli 0,85 °C, mutta mallien laskema lämpötila oli 1,17 °C eli 37 % liian korkea. Tämä asia vaiettiin, koska media ei osaa lukea eikä kysyä.

Vuonna 2021 julkaistiin raportti AR6, jossa IPCC päätti hyödyntää ilmaston lämpenemisen n. arvoon 1,29 °C, koska ilmastomallit päätyivät arvoon 1,27 °C. Siis lähes täydellinen tulos vihdoinkin. Mutta myös tällä kertaa IPCC vaikeni, miksi muutamassa vuodessa maapallon lämpötila nousi aivan liian nopeasti, jotta kasvihuonekaasut voisivat selittää 0,44 asteen nousun. IPCC oli todennut, että media ei osaa kysyä ja ilmastotutkijat vaikenevat.

Vuoden 2014 jälkeen tapahtuneet ilmiöt

CERES-satelliittimittaukset tulivat käyttöön maaliskuussa 2000. Ne olivat tarkkuudeltaan 2-4 kertaa parempia kuin aikaisemmat ERBE-satelliittisysteemin mittaukset, Viite 2. CERES-mittaukset osoittivat kiistattomasti, että maapallon saama auringosäteilyn absoptio (ASR = Absorbed Solar Radiation) oli kasvanut. Se ei johtunut etupäässä auringon kokonaissäteilyn kasvusta (TSI=Total Solar Radiation), vaikka aurinkosykli onkin kasvuvaiheessa, vaan maapallon ilmakehässä tapahtuneesta kokonaisheijastuman eli albedon pienenemisestä, joka taas suurella todennäköisyydellä johtuu pilvisyyden pienenemisestä.

Tähän kohtaan on hyvä kertoa, että maapallolle tulevasta auringonsäteilystä n. 340 W/m2 heijastuu takaisin avaruuteen n. 100 W/m2, joka jakaantuu seuraavasti: pilvet 60 %, maapallon pinta 23 % ja ilmakehän aerosolit ja hiukkaset 17 %. Maapallon lämpötila on herkkä pilvisyyden muutoksille. Allekirjoittanut ja professori Kauppinen ovat päätyneet eri laskentamenetelmillä varsin tarkkasti samaan arvioon, että prosentin muutos pilvisyydessä aiheuttaa 0,1 asteen lämpötilamuutoksen.

NASA:n CERES ohjelman johtaja Norman Loeb on työryhmineen kirjoittanut useita artikkeleita auringonsäteilyn absorption ASR kasvusta ja kuva 3 esittää hänen käsityksensä asiasta.

Kuva 3. Norman Loebin esitys maapallon energiataseen muutoksesta (EEI = The Earth’s Energy Imbalance), Viite 3.

Loebin selitys on vanha tuttu paussin ajoilta, että kyllä auringosta on tullut lisää energiaa maapallolle, mutta se ei ole lämmittänyt ilmastoa, koska lämpö on mennyt syvään mereen kuvan 3 mukaan. Tätä tulosta on perusteltu myös syvän meren lämpötilamittauksilla (sininen käyrä kuvassa 3). Tämä selitys toimi ainakin näennäisesti oikein hyvin vuoteen 2019 saakka, koska se tuki IPCC:n ilmastomallien laskemaa lämpötilaa, kun malleista jätettiin ASR-lämpötilavaikutus pois. Kukapa sitä kaipaisi. Niin paitsi eräs toisinajattelija nimeltä Ollila, joka otti  ASR-tekijän mukana jo vuoden 2020 julkaisuissaan. Loeb et al.:n artikkelissa (Viite 3) on minimaalinen maininta virhetarkastelusta, jossa ei ole mitään numeerisia virhearvoja.

Sitten tuli vuosi 2023, jolloin lämpötila nousi vuodessa GISS-mittausten mukaan 0,27 °C, mutta IPCC:n ilmastomallien mukaan kasvihuonekaasut pystyivät nostamaan korkeintaan +0,02 °C (Ollila, Viite 4). NASA:n Gavin Schidt meni myöntämään Nature-lehden artikkelissaan, että olemme tuntemattomalla maaperällä. Muuten asiaa on selitetty ilmastotutkijoiden vakioselityksellä, että asialla ovat olleet ns. ”luonnolliset tekijät”. Tähän on helppo yhtyä, että niin olivatkin ja sillä on nimi eli auringonsäteilyn absorptio.

Ongelmaksi tuli siis viime vuonna, että vanha selitys lämmön menemisestä meriin ei enää toiminut. Se kortti oli jo käytetty, koska lämpötila oli noussut nopeasti, jota kasvihuonekaasut eivät pysty selittämään edes IPCC:n laskentatavalla. Mikä neuvoksi? Sitten otettiin käyttöön toinen vanha tuttu menetelmä eli kuoliaaksi vaikeneminen. Media ei osaa laskea eikä kysyä.

Muutamissa julkaisuissa ja mediassakin on esitetty kyllä pari muutakin selitystä lämpötila nousulle, jotka on nyt syytä kommentoida. Laivojen rikkipäästöjen rajoittaminen kansainvälisin lakitoimin on esitetty yhtenä mahdollisena syynä pilvisyyden pienenemiseen. Rantanen & Laaksonen (Viite 5) ovat esittäneet tämän vaikuttaneen säteilypakotteena vain vaatimattomat 0,02 – 0,06 W/m2 eli lämpötilavaikutuksena 0,01 °C – 0,03 °C.  On kuitenkin niin, että kivihiilen käyttö ja siitä aiheutuvat hiukkaspäästöt ovat jatkaneet kasvuaan. Esimerkiksi Kiina ja Intia rakentavat koko ajan lisää hiilivoimaloita. Kiinan kivihiilen oma tuotanto kasvoi 2,9 % vuonna 2023, jolloin energiantuotanto kasvoi 8 % ja se perustuu pääasiassa kivihiilen käyttöön. On turvallista arvioida, että Kiinan kivihiilen käytön hiukkaspäästöt enemmän kuin kompensoivat laivojen hiukkaspudotukset.

Hunga-Tongan vesihöyrypurkaus stratosfääriin tammikuussa 2022 on ollut toinen käytetty selitys lämpötilan nousulle vuonna 2023. H-T:n purkauksen olisi pitänyt näkyä kasvihuoneilmiön äkillisenä kasvuna. Jos näin olisi käynyt, niin kasvihuoneilmiön mekanismin mukaan maapallon avaruuteen emittoimassa infrapunasäteilyssä OLR (Outgoing Lonwave Radiation) olisi pitänyt tapahtua havaittava muutos alaspäin. Kuvasta 4 ja 5 voi havaita, että OLR:ssä oli pieni piikki alaspäin, jonka voi tulkita liittyvän H-T:n vaikutukseen. Rantanen ja Laaksonen arvioivat tämänkin vaikutuksen olleen myös hyvin pienen 0,02 – 0,06 W/m2 eli lämpötilassa samat 0,01-0,03 astetta, joka on vaikea havaita lämpötilamittauksissa.

Mittaustarkkuuksien analyysi energiataseen epätasapainossa ja auringonsäteilyn absorptiossa

Huomaan, että olen lopulta päässyt blogini ydinasiaan. Olen käyttänyt johdatteluun aika paljon perusteita, mutta teen sen popularisoidakseni ilmastonmuutostiedettä, koska arvelen, että nämä asiat eivät ole itsestään selviä maallikoille, vaan niistä pitää muistuttaa.

CERES-mittaukset suoritetaan Terra- ja Aqua-satelliittien avulla, jotka ylittävät päiväntasaajan klo 10.30 aamupäivällä ja klo 1:30 yöllä. Ne kiertävät maapalloa 705 km:n korkeudessa olevilla aurinkosynkronisoiduilla radoilla. Se tarkoittaa, että ne kiertävät napojen kautta samalla nopeudella, kuin maapallo kiertyy omien napojensa ympäri ja tekevät näin ollen yhteensä neljä mittausta yhtä ylittämäänsä maapallon aluetta kohti vuorokauden aikana.

Satelliitit mittaavat auringon lyhytaaltoista säteilyä auringosta (SWin tai TSI), maapallon heijastamaa  lyhytaaltoista säteilyä (SWup), ja maapallon emittoimaa pitkäaaltoista eli infrapunasäteilyä (LW). Menemättä  yksityiskohtiin näistä mittaustuloksista CERES-tiimi laskee koko maapallon säteilymäärät ja alueiden säteilymäärät tarkkuudella yksi pituusaste kertaa yksi leveysaste.

CERES-mittausten tarkkuuden kannalta on oleellista, että mittaukset tehdään kolmella aallonpituusalueella 0,3 – 5 µm (lyhytaaltoinen säteily), 0,3 – 100 µm (pitkäaaltoinen kokonaissäteily) ja 8-12 µm (ilmakehän ikkunan pitkäaaltoisen säteilyn alue). Näiden mittausten tarkkuus säilytetään sisäisen kalibrointiyksikön avulla, joka pystyy eliminoimaan elektroniikan ryöminnän ja optiikan likaantumisen aiheuttamat muutokset 0,2 prosentin tarkkuudella (Viite 2).

On huomattava, että mittausten kokonaistarkkuuden kannalta merkittävin tekijä on se seikka, että koko maapallon pinta-alaa ei pystytä mittaamaan koko ajan. Näin ollen mm. pilvisyyden muutokset ja maanpinnan lämpötilamuutokset voivat aiheuttavat mittaustapahtumien väliaikoina muutoksia, joita ei pystytä havaitsemaan, vaan ne pitää laskea. Niinpä lopulta arvioidaan, että säteilymittausten kokonaistarkkuus on vähintään luokkaa +/- 2 %, jota pidetään tutkimusten kannalta riittävänä (Viite 2).

Inhorealistinen virhetarkastelu

Oletetaan, että SWin-, SWup- ja LW-mittaukset voidaan toteuttaa tarkkuudella 0,2 %. SW-mittaukset tehdään samalla instrumentilla, jonka mittausskaala täytyy olla vähintään 1370 W/m2, jolloin mittaustarkkuus on 0,002*1370 = 2,74 W/m2 sekä SWin (=TSI-mittaus) että SWup-mittauksille. LW-mittauksen skaalaksi oletan 300 W/m2, jolloin sen tarkkuus on 0,6 W/m2. Kun lasketaan keskimääräinen tarkkuus energiataseen epätasapainolle EEI, niin se on kolmen mittauksen yhdistelmän tulos. Mittausepätarkkuuden laskemisen periaatteiden mukaan virhe kasvaa, jos se on kolmen eri mittauksen laskennallinen tuloa ja tämän suureen virhe pitäisi laskea kaavalla, jossa otetaan neliöjuuri tiedossa olevien virheiden toisen potenssien summasta:

Kokonaisvirhe = Neliöjuuri (V1^2 + V2^2 +V3^2),

missä V1 on auringonsäteilyn mittausvirhe 2,74 W/m2 , V2 on auringonsäteilyn heijastuksen mittausvirhe 2,74 W/m2, ja V3 on OLR-säteilyn mittausvirhe 0,6 W/m2. Käyttäen näitä arvoja EEI:n laskemisen kokonaisvirhearvio on peräti 3,9 W/m2 eikä EEI-analyysille kuvan 3 tapaan jää mitään perusteita.

Kuulostaako TSI-mittausvirhe 2,74 W/m2 kovasti suurelta? Mittaushistorian valossa se ei ole lainkaan yliarvioitu. Viitteessä 6 on yhteenveto käytössä olleiden mittaussarjojen mittaustuloksista, joiden TSI-tasot ovat karkeasti seuraavat:

– ERB 1980-1990: 1372 W/m2
– ACRIM V1 1980-1990: 1368 W/m2
– NOAA9 1985-2005: 1365 W/m2
– ACRIM V2 1990-2000: 1364 W/m2
– SORCE 1995-2015: 1361 W/m2
– CERES 2000-2024: 1360 W/m2 eli 340 W/m2 maapallon pinta-alaa kohti.

Kuten näkyy, niin auringon säteilytaso on tullut koko ajan alemmaksi. Mikä näistä mittaustuloksista on eniten oikea? Uskomme, että se on CERES-mittaussarja, koska se on viimeisin.

Optimistinen virhetarkastelu

Oletetaan, että sekä SW- että LW mittaukset ovat sisäisesti tarkkoja (precision), mutta ulkoisesti niissä on epätarkkuutta (accuracy). Havainnollistan asiaa lankunmittaajien tapauksella. On kaksi metrimittaa, joissa kummassakin on valmistusvirhe siten, että tarkka mittausskaala alkaa kohdasta 1 cm eli lankun katkaisija tekee 101 sm pitkiä lankkuja käyttäessään tätä rullamittaa, vaikka tarkoitus oli tehdä 100 cm:n pituisia lankkuja.

Lankun sahaajan tehtävä on tehdä 240 cm pitkiä lankkuja, jotka on sahattu moton katkaisemista tukeista, joiden pituus vaihtelee välillä 345-355 cm.  Lankunsahaaja mittaa ensin pituuden 340 cm ja katkaisee lankun tältä kohtaa, mutta mittanauhan virheen vuoksi lankun pituudeksi tuleekin 341 cm. Sen jälkeen hän mittaa 100 cm ja katkaisee sen pois, mutta todellisuudessa hän katkaisi kohdasta 101 cm. Kun jäljelle jäänyt pitkä lankku tarkistetaan tarkalla mittanauhalla sen pituudeksi saadaan 341-101 = 240 cm eli aivan oikein. Kun tarkistusmittaaja tarkistaa tämän pidemmän lankun pituuden samanlaisella viallisella mittanauhalla, hän saa pituudeksi 239 cm.

Mittanauhan tapauksessa mittausvirheen syy on helposti löydettävissä, mutta satelliittimittauksien tekemissä säteilymittauksissa tilanne onkin vaikea, jota todistaa näiden mittausten historialliset arvot. Säteilymittauslaitteissa voi olla mittanauhan esimerkin mukainen nollapisteen virhe (esiintyy ulkoinen virhe), jolloin sillä saadaan mittaustuloksia, jotka on tarkasti toistettavia (sisäinen tarkkuus hyvä eli toistettavuus) ja ennen kaikkea niiden mittausarvojen erot ovatkin hyvin tarkkoja. Koska SW-mittaukset tehdään samalla instrumentilla, joka on kalibroitu tarkaksi, niin mittaustulosten ero eli ASR voi olla todella tarkka. Sen sijaan LW-mittaus tehdään eri instrumentilla ja silloin näiden kahden instrumentin pitää olla myös ulkoisesti hyvin tarkkoja, tai muuten niiden mittaustulokset eivät vastaa toisiaan. Senpä vuoksi on täysi syy epäillä, että energiaepätasapainomittauksessa (EEI) on mukana merkittävää mittausvirhettä.

Kuvassa 4 on esitetty säteilyarvot ASR, OLR ja niiden erotus EEI vuodesta 2000 vuoteen 2024.

Kuva 4. Absorboituneen auringonsäteilyn trendi ASR, avaruuteen menevän pitkäaaltoisen säteilyn trendi OLR ja maapallon energiaepätasapainon EEI-trendi.

Kuvasta 4 voi päätellä, että OLR seuraa ASR-muutoksia niin kuin sen pitäisikin, mutta niiden välillä on tasoero eli EEI. Mittaustarkkuuden huomioon ottaen oleellinen kysymys on, että onko tämä ero EEI todellinen, vai johtuuko se kokonaan tai osittain mittausepätarkkuuksista.

Mitä näistä yksinkertaistetuista virhearvionneista jää käteen? Sen varman johtopäätöksen voi tehdä, että ASR-mittauksen tarkkuus on aina parempi kuin EEI-laskennan tarkkuus. Mielenkiintoista on, että johtavat ilmastotutkijat ovat nähneet paljon vaivaa todistaakseen, että maapallon energiataseeseen on syntynyt epätasapainoa 2000-luvulla. Sen sijaan heitä ei ole kiinnostanut lainkaan, että samat mittaukset osoittavat, että maapallo on saanut lisää auringonsäteilyn energiaa, joka korreloi huomattavan hyvin maapallon kohonneen lämpötilan kanssa. Syynä on ilmiselvästi se seikka, että IPCC:n ja virallisen ilmastotieteen perusteisiin kuuluu kieltää kaikki luonnollisen ilmastotekijöiden vaikutukset sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Kuva 5 antaa hieman erillaista tietoa maapallon energiaepätasapainosta.

Kuva 5. Maapallon energiaepätasapaino ASR- ja LW-poikkeamien 5-kuukauden tasoituksen perusteella.

Kuvan 5  mukaan ASR-kuukausipoikkeamien keskiarvo aikavälillä 2001-2023 on 0,05 W/m2 ja vastaava LW-kuukausipoikkeamien keskiarvo on 0,01 W/m2. Näiden arvojen mukaan maapallon energiataseessa ei olisi käytännössä mitään epätasapainoa. Aivan mahdollinen selittävä tekijä on, että SW- ja LW-mittaukset eivät ole tarpeeksi tarkkoja ulkoisesti. Se tarkoittaa, että on mahdollista, että LW-mittaus antaa absoluuttisen mittausarvon, joka voi olla jopa 1 W/m2 virheellinen, mutta SW-mittaukset ovatkin tarkkoja ja varsinkin ASR-mittaustulos. Tähän viittaa vahvasti se, että SW- ja LW-mittausten anomalioiden pitkän ajan summissa ei ole juurikaan eroa. Se on analoginen lankunmittaajan tapaukselle, jonka kuvasin.

Mielenkiintoista on myös, että vuoden 2023 loppupuoliskolla OLR-säteilyn poikkeama tuli lähes samalle positiiviselle tasolle kuin ASR-poikkeama. Jos tämä olisi absoluuttisen totta, niin silloinhan maapallo on toiminut niin kuin sen pitääkin eli olisi säteillyt avaruuteen sen energiamäärän, mitä se on saanut auringosta. Muistutan, että kasvihuoneilmiön suuruudella ei ole vaikutusta tähän seikkaan.

Aerosolien ja pilvien vaikutukset maapallon lämpötilaan

Koska IPCC ei ole ottanut huomioon maapallon saamaa auringonsäteilyn lisäystä erikoisesti vuoden 2014 jälkeen, on syytä kerrata, miten IPCC on käsitellyt pilvisyyden vaikutusta. Kuvasta 6 näkyy, että IPCC on laskenut aerosolien ja pilvisyyden vaikututuksen vaikuttaneen negatiivisesti maapallon lämpötilaan aikavälillä 2011-2019: säteilypakote laski arvosta -0,82 W/m2 arvoon -1,0 W/m2, joka aiheutti lämpötilan laskua 0,07 °C. Siis aivan päinvastoin kuin tapahtui todellisuudessa. IPCC on tottunut käyttämään tätä suuretta eräänlaisena viritysparametrina, jolla kokonaislämpenemä voidaan säätää haluttuun arvoon.

Kuva 6. Raporttien AR5 ja AR6 säteilypakotteiden aiheuttamat lämpenemiset.

Miten aerosolit ja pilvet vaikuttavat ilmaston lämpötilaan? Se tiedetään, että pilvet voivat sekä lämmittää että viilentää ilmastoa. Pilvet absorboivat merkittävästi maapallon emittoimaa infrapunasäteilyä: allekirjoittaneen mukaan niiden osuus tässä tapahtumassa on 20 % ja CO2:n osuus 13 %, kun Schmidt et al.:n arvot ovat vastaavasti 25 % ja 19 % (CO2:lle erilainen laskentaperuste). Kasvihuoneilmiössä enemmän pilviä tietää enemmän lämpövaikutusta.

Maapallon energian vastaanotossa tilanne on päinvastoin. Enemmän pilviä tietää vähemmän aurinkoenergiaa. Maapallon energiataseesta kolmelle eri pilvisyysasteelle selviää, että keskimääräisen pilvisyyden aikana eli noin tasolla 67 %, maapallo saa aurinkoenergiaa 240 W/m2, täysin pilvisissä olosuhteissa 226 W/m2 ja pilvittömissä olosuhteissa 268 W/m2. Jos nämä äärilosuhteet vallitsisivat koko ajan, niin pilvisissä olosuhteissa maapallon lämpötila väistämättä laskisi merkittävästi ja pilvettömissä olosuhteissa se vastaavasti nousisi.

Oleellista on nyt auringonsäteilyn absorption lisääntyessä ymmärtää, että miten pilvisyyden pieneneminen vaikuttaa asiaan. Kun maapallo saa lisää aurinkoenergiaa, niin se vaikuttaa suoraan maapallon pintalämpötilaan ja myös epäsuorasti ilmakehä lämpenee, koska n. 30 % auringonsäteilystä absorboituu ilmakehään.

Mitä tapahtuu maapallon säteilemälle infrapunasäteilyn absorptiolle, kun pilvisyys hieman pienenee? Loeb et al. (Viite 3) on todennut, että ASR on kasvanut lähinnä alapilvisyyden vähenemien vuoksi. Toisaalta Trenberth ja Fasullo (Viite 7) ovat selvittäneet, että alapilvisyyden määrä ei vaikuta sanottavasti infrapunasäteilyn absorptioon. Nämä seikat selittävät, miksi todennäköisesti alapilvisyyden vähentyminen on aiheuttanut auringonsäteilyn absorption merkittävää kasvua. Tulkoonpa vielä mainituksi, että Marsh & Svensmark (2000) ovat selvittäneet, että kosmisen säteilyn muutokset vaikuttavat juuri alapilvisyyden määrän muutoksiin.

Loppukaneetti

Ilmastotutkijat ja IPCC ovat tietoisesti jättäneet auringonsäteilyn absorption (ASR) lisääntymisen huomioonottamatta maapallon lämpötilan nousemisessa vuoden 2014 jälkeen. Kuitenkin ilmastotutkijoille on kelvannut maapallon energiataseen epätasapaino (EEI) selityksenä, vaikka sen mittausepätarkkuus on vakavampi ongelma kuin ASR-mittausongelmat. SW- ja LW-mittausten anomalioiden summien yhtäläisyys on merkki siitä, että SW- ja LW-mittausten välillä on todennäköisesti virhe absoluuttisessa eli ulkoisessa tarkkuudessa.

Kuva 7. Lämpötila GISS, ASR:n ja ENSO:n yhteinen lämpötilavaikutus, OLR.

Lopuksi vielä kuva 7, joka osoittaa, että ilmaston käyttäytyminen voidaan selittää ihan yksinkertaisilla perusmuuttujilla, jotka on valittu oikein ja joiden vaikutus on laskettu oikein. Maapallon ilmaston lämpötilaa dominoi lyhyellä aikavälillä auringonsäteilyn absorption ja ENSO-ilmiön vaikutus, mutta ei CO2. Avaruuteen menevä säteily seuraa maapallon pintalämpötilan muutosta varsin hyvin, niin kuin sen Planckin säteilylain mukaan pitääkin seurata (sininen käyrä). On luonnollista, että OLR-säteily ei seuraa tarkasti sisään tulevan auringonsäteilyn absorptiossa olevia nopeita muutoksia. Siitä pitää huolen maapallon kaksi dynaamista elementtiä eli merten sekoittumiskerros ja maapallon maanpinta. Ne suodattavat pienet muutokset pois.  Tätä kuvaa et löydä mediasta etkä IPCC:n etkä ilmastotutkijoiden julkaisuista.

Viitteet

1.        Ollila, 2020. The pause end and major temperature impacts during super El Ninos are due to shortwave radiation anomalies. https://www.researchgate.net/publication/339948642_The_Pause_End_and_Major_Temperature_Impacts_during_Super_El_Ninos_are_Due_to_Shortwave_Radiation_Anomalies

2.        Priestley et al., 2011,  Radiometric Performance of the CERES Earth Radiation Budget Climate Record Sensors on the EOS Aqua and Terra Spacecraft through April 2007, https://journals.ametsoc.org/view/journals/atot/28/1/2010jtecha1521_1.xml?tab_body=abstract-display

3. Loeb et al. 2021, Satellite and Ocean Data Reveal Marked Increase in Earth’s Heating Rate, https://agupubs.onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1029/2021GL093047

4. Ollila, The 2023 record temperatures: correlation to absorbed shortwave radiation anomaly, Science of Climate Change, Vol. 4.1, (2024). https://scienceofclimatechange.org/wp-content/uploads/Olilla-Record-Temperature-2023.pdf

5. Rantanen ja Laaksonen, 2024, The jump in global temperatures in September 2023 is extremely unlikely due to internal climate variability alone. npj Clim. Atmos. Sci. 7, 34 (2024). https://doi.org/10.1038/s41612-024-00582-9

6. TSI-mittaussarjoja: https://www.researchgate.net/publication/304018426_Magnitudes_and_Timescales_of_Total_Solar_Irradiance_Variability/figures?lo=1

7. Trenberth KE, Fasullo JT, 2009: Global warming due to increasing absorbed solar radiation. Geophys. Res. Lett. 36, L07706. https://doi.org/10.1029/2009GL037527

aveollila
Porvoo

TkT, dosentti emeritus (Aalto-yliopisto)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu