EU:ssa ja eurossa sama vika kuin kommunismissa – teoriassa toimii vaan ei käytännössä eikä sitä voida tunnustaa

Aloitan juttuni tunnetulla vitsillä (=totuudella) Neuvostoliitosta sovellettuna EU:hun. Mikä on Euroopan Unionin pysyvin ilmiö? Vastaus: Tilapäinen häiriö taloudessa.

Pontimena juttuuni on jälleen kerran maamme ykköslehden Helsingin Sanomien eli HS:n kirjoitukset tämän päivän lehdessään EU:sta ja eurosta. Luettuani jutut minulle tuli aika voimakas deja-vu eli entiselämistunne. Tuo tunne syntyi siitä yhdenmukaisuudesta, mitä tapahtui entisestä Neuvostoliitossa ja mitä niistä ajoista voimme oppia nykyisessä Eurostoliitossa … ei kun EU:ssa. Eurosta onkin tullut EU:n kohtalon kysymys, joten nimi Eurostoliitto on hyvinkin paikallaan, koska nykyiseen elvytyspakettiin ollaan sitomassa esimerkiksi Ruotsia, vaikka siellä ei ole euro käytössä.

Perusongelma Neuvostoliitossa oli, että siellä ei voitu virallisesti edes ottaa puheeksi saatikka tunnistaa ja tunnustaa, mistä järjestelmän ongelmat loppujen lopuksi johtuivat. Kommunismi oli tieteellisesti oikeaksi todettu poliittinen järjestelmä ja sitä ei voitu mitenkään kyseenalaistaa. Ongelma oli aina tilapäinen tai sitten joskus tunnustettiin, että ongelma johtui ihmisistä, joista ei ollut vielä saatu kasvatettua oikein käyttäytyvää neuvostoihmistä – latinaksi ”Homo Sovjeticus”. Yli 70 vuotta sitä yritettiin, eikä onnistuttu.

Sama juttu EU:ssa. Ne henkilöt tai joskus jopa valtiot, jotka uskaltavat kyseenalaistaa EU:n tai euron poliittisluontoisia perusasioita leimataan populisteiksi ja taantumuksellisiksi, jotka eivät ymmärrä EU:n valtavaa voimaa edistää Euroopan kansojen hyvinvointia.

Tämä johtaa sellaiseen puheeseen ja kirjoittamiseen, jonka tunnistin useassa paikassa HS:n sivuilta. Se menee jokseenkin tyyliin, että ”kyllä, mutta” tai ”ei, mutta” tai ”toisaalta ja toisaalta”. Tällä tarkoitan, sitä että kirjoittaja näyttää kyllä ensin tunnustavan jonkin ongelma, mutta sitten ongelman syy jätetään ilmaan tai syytetään ihmisiä/valtioita EU:n hajottamispyrkimyksistä tai ongelman syy ilmaistaan jollakin tyhjänpäiväisellä fraasilla.

Otan esimerkin pääkirjoitustoimittaja Paavo Raution kolumnista. Rautio tunnustaa, että ilman Euroopan keskuspankin (EKP) valtavia tukitoimia euroalue olisi jo hajonnut. Mikä on Raution selitys ongelmalle? Se on: ”Jäsenmaat eivät ole pystyneet eivätkä halunneet kantaa vastuuta järjestelmästä, josta ne hyötyvät.”

Rautio ei siis näe mitään ongelmaa siinä, että EKP toimii vastoin EU:n perussopimuksia, jonka mukaan EU eikä muutkaan EU-valtiot ole vastuussa yksittäisten valtioiden talousasioista eli avustaminen on kielletty. Se on äärettömän vaarallinen asia, että EU:n ei tarvitse noudattaa omia sopimuksiaan. Sitten syyanalyysi Raution mukaan on siinä, että jäsenmaat eivät ole kantaneet vastuutaan. Raution mukaan jäsenmaiden olisi pitänyt kantaa vastuuta asioista, joille se EU:n mukaan edes kuulu. Erittäin korkeatasoista ja loogista kirjoittamista pääkirjoitustoimittajalta (ironiaa).

Sitten vielä Rautio väittää, että kaikki jäsenmaat ovat hyötyneet eurosta. Toisessa kohdassa Rautio tulee tunnustaneeksi, että on maita, jotka ovat ”vähemmän hyötyneet eurosta. Tämä on kremnologista kielenkäyttöä, kun ei haluta tunnustaa tosiasiaa, että on paljon maita EU:n reuna-alueilla kuten Kreikka, Italia ja Espanja ja Suomi, jotka ovat todella kärsineet eurosta. Yhteinen valuutta ei voi toimia oikein kuin hetken aikaa jonkin teoreettisen keskimääräisen euromaan kohdalla. Euro joko antaa suhteettoman kilpailuedun (Saksa) tai suhteettoman rangaistuksen (Kreikka) ja keskikastille jotain siltä väliltä. Kreikan kohdalla se pahimman kriisin ollessa päällä jopa tunnustettiin, mutta yhteisen euroaatteen vuoksi Kreikkaa ei päästetty irti eurosta. Jotkut ihan vakavasti epäilevät, että syynä olisi ollut myös Saksan ja Ranskan pankkien pelastaminen jättitappioilta (ironiaa).

Palaan jälleen vertailuun, miten asiat hoidettiin Neuvostoliitossa. Kun kommunismi ei toiminut, valtio salli kapitalismista kopioituja poikkeuksia talouden hoitoon. Suuressa mittakaavassa Kiina toimii näin: se noudattaa käytännössä (valtion)kapitalismia, mutta poliittinen ideologia on muuten kommunistista yhden aatteen hyväksymistä ja vastustajien ohjaamista mielipiteen vaihtoon mielisairaaloihin. EU:ssa on täsmälleen sama tilanne: kun euro ei toimi, niin sitä tuetaan ja tuetaan, kunnes koko systeemi romahtaa.

Mutta syy ei tietenkään ole EU:ssa, vaan jäsenvaltioissa, jotka eivät ole kasvaneet todellisiksi EU-maiksi, ja jotka ovat valmiita ottamaan vastuun toisten valtioiden elämisestä holtittomasti. Rautio näkee asian juuri näin: Jos Italia päätyy talouskriisiin pohjoisen nuivan politiikan (lue EU:n säätöjä noudattavien maiden) vuoksi, niin EU voi päätyä EU-vastaisten populistien johtamaksi, ja sen vuoksi EU:ssa pitäisi tuntea hieman poliittista yhteisvastuuta (lue solidaarisuutta, joka sana ei sovi HS: toimittajalle) siitä, että unionia ei näin murreta.

Sitten Rautio toteaa, että Suomi on ottanut varovaisen myönteisen kannan EKP:n rahastoesitykseen, joka on Raution mielestä hyvä asia. Eipä yllätä HS:n kanta. Sitten Rautiolta tulee tämä ”kyllä, mutta” myönnytys, että rahastossa on ongelmia, mutta siihen Rautiolta ei tietenkään tule selvennystä, että mitä ongelmia. Tämä kohta on puhtaasti propagandistinen. Sitten tulee Rautiolta todellinen rimanalitus: ”Esityksessä on ongelmia, mutta Suomen ei tule tässä asiassa olla pandemiassa mainettaan tahrivan Ruotsin rinnalla”.

Rautio siis aivan vakavissaan varoittaa Suomea liittymästä nuivien maiden (Ruotsi, Tanska, Hollanti ja Itävalta) joukkoon, koska siinä joukossa on myös Ruotsi. Perusteluksi Rautio ottaa koronapandemian hoitotavan Ruotsissa, joka ei mitenkään liity asiaan. Ruotsi ei todellakaan ole surkeimmin pandemiaa hoitanut maa, vaikka media leimaa Ruotsin tai Yhdysvallat koronasta eniten kärsineiksi maiksi.

Todellisuudessa tuolla huonommuuslistan kärjessä laskettuna kuolleita per väestömäärä ovat San Marino 1238, Belgia 832, Andorra 660, Britannia 611, Espanja 580, Italia 566, Ruotsi 481, Ranska 450, USA 353, Hollanti 353, Irlanti 345. Joko Raution laskutaito ei riitä tai hänkin haluaa käyttää epätosia argumentteja, joita propagandassa suositaan. EU toimii tässäkin asiassa kuten ennenkin. Huonosti asiansa hoitaneita maita palkitaan tai suositaan ja hyvin asiansa hoitaneita maita rangaistaan. Samoin EU toimii ympäristöasioissa esimerkiksi päästöissä. Jos maalla on jo suhteellisen pienet päästöt, niin vähennystavoite on kuitenkin sama kuin suurilla päästäjillä. Asiantuntijat tietävät, että – tuskin tavalliset kansalaiset – päästömäärien pienentäminen on paljon halvempaa vaikkapa 70 %:sta 75%:iin kuin 90 %:sta 95 %:iin.

Toimivan organisaation perusedellytys on, että valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Näin ei ole kommunismissa. Sama ongelma on EU:ssa valtiotasolla. Jotkut valtiot ovat huomanneet, että vastuuta ei tarvitse ottaa, mutta etuja voi silti kahmia. EU on reagoinut tähän valvonnan lisäämispuheilla ja muilla lisäaskelilla kohti täydellistä liittovaltiota (budjettivalta pois valtioilta). En usko, että omiin ympyröihinsä tottuneet eurooppalaiset maat tulevat siihen sopeutumaan. EU:n sisäpiirin tavoite on aito liittovaltio. Websterin sanakirja antaa unionille määritelmän, että se on poliittinen yksikkö, joka muodostuu aikaisemmin itsenäisesti hallituista yksiköistä.

EU tulee epäonnistumaan siksi, että ei saada synnytettyä oikein käyttäytyvää EU-maata – latinaksi ”Patria Europeanus”, joka laittaa EU:n edun oman edun edelle. Yleensä patria meillä käännetään isänmaaksi, mutta meidän tulee oppia, että nationalismi on suuri paha myös EU:ssa, niin kuin se oli NL:ssakin.

Lopuksi Rautio tekee sen yhteenvedon, johon turvauduttiin NL:ssa toistamiseen: ”Rahasto on vain väliaikainen ratkaisu”. Tässä kohtaa palautan mieliin vitsin, jolla aloitin, että mikä on pysyvin ilmiö EU:ssa.

Kun nevostoliittolaiset, joita valtio ei lopulta kuitenkaan onnistunut kasvattamaan oikeiksi neuvostoihmisiksi, oppivat vuosikymmenten kuluessa kantapään kautta tilanteen, niin valtion uutisiin eli propagandaan ei uskottu ollenkaan. Sen sijaan lännestä sisään uitettuihin uutisiin uskottiin varauksettomasti. 

Lopetan juttuni toisella Eurostoliittoon sopivalla vitsillä, joka on myös sovellettu Neuvostoliitosta. Armeniassa toimi Radio Jerevan, jossa oli kuuluisa hupiohjelma ”Kysymyksiä ja vastauksia”.

Kysymys: Milloin pääsemme todelliseen Euroopan kansojen yhteisöön eli Euroopan liittovaltioon, jossa on kaikki yhteistä?
Vastaus: Näemme todellisen EU:n siintävän jo horisontissa.
Kysymys: Mikä on horisontti?
Vastaus: Horisontti on kuviteltu rajaviiva maan ja taivaan välissä, joka pakenee eteenpäin samalla nopeudella kuin katsoja lähestyy sitä.

 

 

aveollila1

TkT, dosentti emeritus (Aalto-yliopisto). Uskon demokratiaan ja markkinatalouteen (en kapitalismiin) ja kansallisvaltioon. Olen tutkinut yhdeksän vuotta ilmastonmuutosta, josta julkaisuja on kertynyt 17. Tutkimukseni keskittyvät ilmastonmuutoksen ytimeen eli kasvihuoneilmiöön, hiilidioksidin osuuteen ilmastonmuutoksessa ja hiilen kiertoon. Tulokseni osoittavat oleellisia virheitä IPCC:n tieteessä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu