Hesari tukee EU:n liittovaltiokehitystä kaksinaamaisilla jutuillaan

Julkisuudessa kannetaan usein huolta, että kansalaiset eivät omaa riittäviä medialukutaitoja. Yleensä sillä tarkoitetaan liian kritiikitöntä suhtautumista median uutisiin eli ihmiset ostavat median tietoja ja väittämiä miettimättä tarpeeksi niiden todenperäisyyttä ja tarkoituksia. Sen voi ilmaista myös niin, että ihmiset hyväksyvät propagandaa aivan liian helposti, vaikka tiedot olisivat tosiasioiden vastaisia.

Ihmisten suhtautumista hämärtää se seikka, että ihmiset luulevat, että puolueeton media olisi todella puolueeton uutisten välittäjä. Helsingin Sanomat ei ole puolueeton uutisten välittäjä eikä Yle ole puolueeton, vaan suosii vallassa olevan hallituksen linjaa, koska se on eduskunnan valvonnassa ja koska Suomessa hallituspuolueiden puheenjohtajat kontrolloivat omia eduskuntaryhmiään.

Monen EU:n liittovaltiokannattajan harmiksi presidentti Niinistö on viikonlopun aikana selväsanaisesti asettunut EU:n yhteisvastuullista velkaa vastaan. Lisäksi hän kannattaa palaamista euroalueen alkuperäiseen sopimukseen, että kukin maa vastaa omista talousasioistaan eli apua ei tule EU:lta jonkin vaikeuksiin joutuneen maan talousvaikeuksien auttamiseen (= no bailout).

Tämän aamun Hesarissa on kaksi juttua, jotka tuovat esiin varsin selvästi millaisella taktiikalla Hesari ajaa EU:n liittovaltiokehitystä. Tulkitsen Hesarin juttujen luokittelun niin, että tänä aamuna lehdessä oli kolme eri aihetta pääkirjoituksena, joista yksi oli otsikoitu ”EU:n kehitystä punnitessa pitää katsoa käytäntöä”. Kirjoituksen lähtökohtana on juuri tuo Niinistön kannanotto ja Hesari asettuu sitä vastaan tässä pääkirjoituksessaan seuraavasti:

  • Niinistön kaipaamaa no bailout – unionia ei taida enää olla eikä tulla.
  • EU on edennyt jäsenmaiden keskinäisten sitoumusten rakentelussa niin pitkälle, että sieltä ei ole paluuta.

Toisessa artikkelissa Liisa Kauppinen on haastatellut kolmea elinkeinoelämän johtohenkilöä heidän suhtautumisestaan EU:n yhteisvastuuseen. Artikkelin lopputulema on, että se jakaa mielipiteitä. Kauppinen kirjoittaa, että yhteisvastuullinen velka ja EU:n budjettivallan kasvattaminen edes väliaikaisesti herättää tunteita, koska jotkut katsovat niiden vievän EU:ta kohti liittovaltioita.

Lyhyesti yhteenvetona tästä Hesarin EU-liittovaltiokehityksestä voin todeta, että EU on jo rikkonut Maastrichtin perussopimusta. Hesari ei näe tässä mitään ongelmaa, koska käytäntö ratkaisee ja perussopimuksella ei ole enää merkitystä. Kun Kauppinen ei löytänyt elinkeinoelämän edustajilta yksimieleistä kannatusta yhteisvastuullisille lainoille tai avustuksille, niin hän vähättelee sitä ilmaisulla tunnereaktio eli näin ajattelevat henkilöt eivät osaa ajatella faktapohjaisesti. 

Todellisuudessa Hesari on hyväksynyt EU:n liittovaltiokehityksen, eikä näe siinä mitään ongelmaa sopimusmielessä tai periaatteessa. Tämän tavoitteen vastustajia leimataan epärealistisiksi tunneihmisiksi, jotka eivät ymmärrä todellisuutta.

Jostain kumman syystä mieleeni tuli Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden politiikka ja kohtalo. Wikipedia kirjoittaa lehdestä näin: ” Päivälehti oli vuosina 18891904 Helsingissä ilmestynyt sanomalehti. Lehti oli Nuorsuomalaisen puolueen äänenkannattaja ja sen ohjelma oli voimakkaan liberaali ja suomalaisuusmielinen. Päivälehden jouduttua sensuurin lakkauttamaksi 1904 sen toimituskunta perusti Helsingin Sanomat.” Miltä kuulostaisi, jos Päivälehti olisi kirjoittanut 1900-luvun alussa, että 

  • Itsenäistä Suomea ei ole eikä taida tulla.
  • Bobrikovin venäläistämispyrkimykset ovat edenneet niin pitkälle, että sieltä ei ole enää paluuta Venäjän tsaarin takaamalle Suomen autonomiselle asemalle.
  • Ne, jotka haikailevat entistä Suomen autonomista asemaa tai itsenäistä Suomea, ajattelevat tunnepitoisesti.

Tähän voi todeta lopuksi hyvin kuluneella sanonnalla, että ainakin HS:n perustaja Eero Erkko pyörähtelee haudassaan lukiessaan perustamansa lehden kannanottoja.

 

aveollila1

TkT, dosentti emeritus (Aalto-yliopisto). Uskon demokratiaan ja markkinatalouteen (en kapitalismiin) ja kansallisvaltioon. Olen tutkinut yhdeksän vuotta ilmastonmuutosta, josta julkaisuja on kertynyt 17. Tutkimukseni keskittyvät ilmastonmuutoksen ytimeen eli kasvihuoneilmiöön, hiilidioksidin osuuteen ilmastonmuutoksessa ja hiilen kiertoon. Tulokseni osoittavat oleellisia virheitä IPCC:n tieteessä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu