Maapallo ei aavikoidu vaan vihertyy eli metsittyy

Median suosituimpia väitteitä on, että maapallon aavikoituu ilmastonmuutoksen takia. Todellisuudessa maapallo on vihertynyt mittausten mukaan jo 1980-luvulta lähtien. Tutkijoilla on erilaisia menetelmiä metsäpinta-alan ja puuston määrä arviointiin. Yksinkertaisin on satelliittimittauksiin perustuva lehtipinta-alan mittaus, jossa käytetään käsitettä LAI = Leaf Area Index.

Tunnetuin tällainen tutkimus on Bastin et al.:n tutkimus, joka julkaistiin Science-lehdessä 2017 otsikolla ”The extent of forest in dryland biomes” https://science.sciencemag.org/content/356/6338/635

Kuva 1. Lehtipinta-alan osoittama maapallon vihertyminen.

Yllä olevassa kuvassa on eräs LAI-indeksi, jossa vihreän eri sävyerot osoittavat kasvun voimakkuutta. Merkille pantavaa on, että tutkimusten mukaan vain n. 5 % pinta-alasta osoittaa aavikoitumisen lisääntyneen.

Kuva 2. Kuvien maa-alueiden metsittymisen lisääntyminen.

Kuva 2 on mielestäni helppolukuisempi, koska siinä näkyy havainnollisemmin nimenomaan kuvien maa-alueiden metsittyminen.

Kuva 3. Hiilidioksidinpitoisuuden vaikutus männyn kasvunopeuteen.

Mitkä tekijät sitten vaikuttavat metsittymiseen. Merkittävä tekijä on hiilidioksidipitoisuuden kasvu, jonka arvioidaan lisänneen viljakasvien satoisuutta 10-15 prosenttia tähän mennessä, kuva 3. Toinen merkittävä tekijä on veden kierron paraneminen metsittyvillä alueilla. Ihmiskunta on kokemuksen kautta oppinut, että jonkin alueen metsittäminen lisää sateiden määrää, joka johtuu osaltaan siitä, että metsät haihduttavat vettä, joka tulee sitten sateena alas. Tänä päivänä usea aavikoitunut tai erittäin kuiva alue on joskus ollut metsien peittämä, jonka ihmiset ovat hävittäneet ja aikaansaaneet kuivan ja aution maan.

Lopuksi referoin omaa ja Le Quere et al.:n hiilenkiertomallia, mihin tulokseen ne ovat tulleet hiilen määrän muutoksesta kasvillisuuteen.

Kuva 4. Fossiilisen ja antropogeenisen hiilen tase vuonna 2017.

Kuvassa 4 on fossiilisen ja antropogeenisen hiilen tase vuodesta 1870 vuoteen 2017 mennessä. Kuvassa ei kerrota, mikä ero on antropogeenisella ja fossiilisella hiilellä. Minua on aikaisemmin syytetty, että sekoitan nämä käsitteet keskenään. Annan nyt kritisoijien kertoa kuvan perusteella, mikä ero niillä on.

Tässä tapauksessa minulle riittää, että kuvasta löytyy ilmakehään joutunut fossiilisen hiilen määrä, joka on 425 GtC. Koska se ei mittausten mukaan mahdu ilmakehään, niin tämä tutkimuksen mukaan se jakautuu kahteen paikkaan: ilmakehä 250 GtC ja meri 150 GtC, ja kasvillisuus 0 GtC.

Kuvassa tunnustetaan, että tämän analyysin perusteella taseessa on epätarkkuutta 25 GtC, jonka sijaintia ei tiedetä. Kuvan 4 mukaan kokonaistase vuonna 2017 osoitti, että ihminen oli tuhonnut metsien hiilivarastoa yhtä paljon kuin metsät olivat sitoneet lisää fossiilista hiiltä. Oikeanpuoleinen kuva osoittaa, että vuonna 2017 metsät jo sitoivat 3.2 GtC, kun ihminen hävitti niitä vauhdilla 1,5 GtC.

Kuva 5. Hiilenkiertotase Ollilan mukaan vuonna 2017.

Kuvassa 5 on oman hiilenkiertotutkimukseni tulos vuodesta 1750 vuoteen 2017. Se on siis hieman pidempi jakso kuin Le Quere et al.:n tutkimuksessa, ja se selittää fossiilisen hiilen suuremman määrän (433 / 425).  

Hiilenkiertomallini mukaan metsät ovat sitoneet hiiltä vuoteen 2017 mennessä 127 GtC, ja vastaava luku Le Quere et al.:n tutkimuksessa on pyöreä nolla. Tässä kohtaa on mielenkiintoista verrata tätä lukua muiden tutkijoiden tulokoksiin. Alussa referoin Bastin et al.:n tutkimusta, jonka lopputulos oli, että metsäpinta-ala on kasvanut erikoisesti kuivien alueiden metsittymisen johdosta n. 9 % vuodesta 1979 alkaen, joka tarkoittaa hiilen sitomisen lisääntymistä 158 gigatonnia hiileksi laskettuna (GtC). Olen referoinut tutkimuksessani neljää muuta metsien kasvua ja hiilen sitomista koskevaa tutkimusta ja niissä on päädytty jonkin verran pienempiin arvoihin. Oma arvoni 127 GtC osuu kuitenkin varsin hyvin siihen määrään, joihin muut tutkijat ovat päätyneet.

Le Quere et al.:n tutkimus on pahasti virheellinen, koska siinä ilmakehän fossiilisen hiilen määrä on 250 GtC, joka tarkoittaa, että kaikki ilmakehän lisääntynyt hiilidioksidi sitten vuoden 1750 olisi peräisin fossiilisista polttoaineista. Permille-mittaukset osoittavat, että fossiilisen hiilidioksidin määrä on vain 73 GtC. Le Quere et al. eivät jostain syystä mainitse sanallakaan, että on olemassa vuosikymmeniä tehtyjä ilmakehän permille-mittauksia, ja mikä heidän mallinsa antama permille-arvo on. Ei sitä voi tehdä, koska se paljastaisi heidän mallinsa niin virheelliseksi, että sitä voi kutsua huijaukseksi.

aveollila1

TkT, dosentti emeritus (Aalto-yliopisto). Uskon demokratiaan ja markkinatalouteen (en kapitalismiin) ja kansallisvaltioon. Olen tutkinut yhdeksän vuotta ilmastonmuutosta, josta julkaisuja on kertynyt 19. Tutkimukseni keskittyvät ilmastonmuutoksen ytimeen eli kasvihuoneilmiöön, hiilidioksidin osuuteen ilmastonmuutoksessa ja hiilen kiertoon. Tulokseni osoittavat oleellisia virheitä IPCC:n tieteessä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu