NASA huijaa hiilidioksidin animaatiovideossa ihmisen osuudesta, vaikka luonto dominoi

Julkaisin 6.2.2010 blogin otsikolla ”Miksi Alaskan pohjoisrannalla hiilidioksidipitoisuus vaihtelee syklisesti rajuimmin?” Esitin omana käsityksenäni, että raju vaihtelu ±10 ppm vuoden aikana kyseisessä paikassa johtuu pääasiassa merestä, jonka absorptiokyky katoaa talven aikana ruvetakseen taas toimimaan tehokkaasti jäiden sulaessa. Esiin tuli, että samanlaista vaihtelua tapahtuu mm. Islannin rannikolla. Johtopäätökseni oli, että ehdotukseni voisi olla totta, mutta se ei voi olla koko totuus.

Olen käyttänyt tutkimuksissani hiilidioksidin (CO2) globaaleja kuukausittaisia vaihteluarvoja, mutta en ole koskaan joutunut tekemisiin alueellisten tai ilmastovyöhykkeitten lyhyen ajan CO2-muutosten kanssa. Päätin hieman selvittää asiaa.

Ensimmäiseksi löysin venäläisen tutkimuksen CO2-pitoisuuksien vaihtelusta lyhyen ja pitkän ajan kuluessa 9 eri mittausasemalla Siperiassa Uralilta Jakutiaan ja vuosivaihtelut on esitetty kuvassa 1, viite 2.

Kuva 1. Hiilidioksidin vaihtelu Siperiassa vuositasolla.

Kuten kuvasta näkyy, niin kaikilla mittausasemilla vaihteluväli on hämmästyttävän suuri ja samankokoinen eli n. 30 ppm. Laajensin mittausarvojen keruun eri puolille maapalloa saadakseni selvyyttä vuositason maksimivaihteluun ja valitsin vuodeksi 2012 (Viite 2), ja tulokset vedin yhteen kuvaan 2.

Kuva 2. Vuoden 2012 hiilidioksidimittausten maksimi-, minimi-, ja keskiarvot eri puolilla maapalloa. Leveyspiirin (latitude) miinusarvot tarkoittavat eteläistä pallonpuoliskoa ja positiiviset arvot pohjoista pallonpuoliskoa.

Kuvasta 2 voi vetää pari johtopäätöstä. Eteläisellä pallonpuoliskolla CO2:n vuosittainen vaihteluväli on erittäin pieni. Syynä on se, että siellä on vain 30 % kasvillisuudesta ja suuri meripinta-ala tasaa vaihtelun. Mauna Loan arvoa pidetään hyvin maapallon keskiarvoa edustavana arvona ja NOAA:n globaalinen CO2-arvo onkin hyvin lähellä sitä. Euraasian metsävyöhyke (taiga) osoittaa suurinta vaihtelua ±15 ppm.

Euraasian metsävyöhykkeellä vuosittaiset erot ovat kaikkein suurimmat ja Suomen arvot eivät poikkea näistä arvoista kovin paljon. Vaihteluväli on aika suuri edelleen pohjoisella merialueella (Barrow ja Huippuvuoret). Metsävyöhykkeen CO2-pitoisuus näyttää olevan hieman suurempi kuin globaali keskiarvo ja napa-alueen keskiarvo on taasen globaalin keskiarvon alapuolella. Mittauspisteiden valinta on aika satunnainen, mutta niiden keskiarvo on käytännössä sama kuin Mauna Loan keskiarvo.

 

Tässä vaiheessa on syytä kertoa, mistä tämä suuri vaihtelu johtuu ja sitä havainnollistaa kuva 3.

Kuva 3. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä gigatonnia hiiltä (GtC) ja vuosittaiset virtaukset ilmakehän, merten ja kasvillisuuden välillä sekä vuosittaiset hiilidioksidiemissiot.

Tässä kuvassa on käytetty IPCC:n arvoja ja se osoittaa, että vuonna 2014 ilmakehässä oli yhteensä 828 GtC ja kasvillisuuden ja ilmakehän välinen hiilenkierto oli n. 112 GtC ja ilmakehän ja meren välinen hiilenkierto oli 78 GtC; yhteensä 210 GtC vuodessa. Koska hiilidioksidiemissioiden arvo on n. 10 GtC/vuosi, niin se on vain n. 5 % hiilenkierron kokonaisarvosta.

Kun kasvukausi alkaa, niin kasvillisuus käyttää CO2:ta yhä enemmän yhteyttämisprosessissaan ja se johtaa ilmakehän CO2-pitoisuuden ja -määrän laskuun. Kun talvikausi tulee pohjoiselle pallonpuoliskolle, niin kasvien yhteyttäminen lähes loppuu ja ilmakehän CO2-pitoisuus alkaa nousta. Tätä nousua vauhdittaa sellainen seikka, jota ei yleensä tuoda esiin, että kasvillisuuden käyttämästä CO2:sta vapautuu ilmakehään vuoden kuluessa n. 50 %. Tämä tarkoittaa, että vapautuminen tapahtuu seuraavan syksyn ja talven aikana, joka nostaa talvikauden CO2-arvoja entisestään.

Kuva 4. Hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu vuoden aikana Mauna Loan mittausasemalla.

Kuvassa 4 on esitetty Mauna Loan CO2-pitoisuuden vaihtelu vuoden mittaan. Vuosittainen hiilidioksidin emissiomäärä GtC voidaan muuttaa ilmakehän ppm-arvoksi jakamalla GtC-arvo luvulla 2,12. Jos ilmakehän CO2-määrä lisääntyisi arvolla 10 GtC, niin CO2-pitoisuus pitäisi nousta vuodessa 10/2,12 = 4,8 ppm. Näin ei käy, vaan ilmakehän CO2-pitoisuus on kasvanut keskimääräin 2,5 ppm vuodessa viimeisen 10 vuoden aikana, koska CO2:ta absorboituu meriin ja kasvillisuuteen noin puolet emissioiden arvosta eli hiilinielujen määrä kasvaa. Koska antropogeeniset hiilidioksidiemissiot tapahtuvat varsin tasaisesti vuoden aikana, niin kuukausittainen globaali CO2-pitoisuuden nousu olisi keskimäärin vain 0,25 ppm ihmisen takia. Tämä pieni arvo hukkuu täysin hiilenkiertovirtauksiin ilmakehän, kasvillisuuden ja merten välillä. Jos otetaan maksimivaihteluksi 30 ppm:ää Siperian taigalla, niin hiilidioksidiemissioiden osuus tästä vaihtelusta on vain 0,83 %.

Netistä löytyy NASA:n Youtube-video, jonka tekoaikaa en tiedä, mutta se on tietokonesimulaatio esittäen vuoden 2006 CO2-vaihteluita ikään kuin satelliitista mitattuna: https://www.youtube.com/watch?v=x1SgmFa0r04

Kommenteista käy ilmi, että suurin osa katsojista luulee katselevansa aitoja satelliittimittaustuloksia. Selostaja kertoo aivan alussa, että noin puolet vuosittaisista hiilidioksidiemissioista jää ilmakehään ja loput imeytyvät hiilinieluihin. Tämä ei pidä paikkaansa, koska hiilinielut eivät tiedä mitään vuosittaisista emissioista, vaan ne reagoivat vain ilmakehän kokonaishiilidioksidimäärään. Tämä oletus johtaa ilmastoeliitin malleissa suureen virheeseen, että ilmakehän kaikki kasvanut CO2-pitoisuus olisi antropogeenista, joka antaa permille-arvoksi -13.0 ‰, mutta mitattu arvo on vain -8.5‰ nykyilmakehässä.

Toinen virhe on ohjelmoitu videoon näyttämään ikään kuin CO2-emissiot aiheuttaisivat suurelta osin kuvassa näkyvän CO2-pitoisuuden kasvun eli punaiset pisteet ja alueet teollisuusalueilla.

Ensimmäinen toimiva CO2-pitoisuuden satelliitti OCO-2 saatiin kiertoradalle 2.7.2014, koska ensimmäisen yrityksen kantoraketti epäonnistui. Tämän satelliitin todellisia mittaustuloksia on nähtävissä täällä:

https://www.bbc.com/news/science-environment-41604760

Näissä kuvissa on oleellinen ero aikaisempaan tietokonesimulaatioon. Ihmisestä aiheutuvat CO2-päästöt ovat melkein hävinneet näkymättömiin. Molemmat animaatiot tuovat havainnollisesti esiin pohjoisen pallonpuoliskon erityispiirteen eli polaarivirtausten aaltomaisen vaihtelun lännestä itään, joka tehokkaasti sekoittaa ja tasoittaa CO2-pitoisuuksia täysin peittäen ihmiskunnan CO2-emissioiden lähteet ja vaikutukset.

Otan vielä analysoitavaksi neljä satelliittimittauskuvaa kuvaa vuodelta 2014, jotka ovat aitoja, eikä mitään tietokoneanimaatioita, viite 3.

Kuva 5. Satelliittimittauskuva loka-marraskuulta 2014.

Kuvan ajankohta osuu aikaan, jolloin pohjoisen pallonpuoliskon CO2-arvot ovat alhaisimmillaan. Edes silloin ihmisperäiset CO2-emissiot eivät tule näkyviin kuvassa.

Kuva 6. Satelliittimittaukset joulu-tammikuulta 2014-15.

Pohjoisen pallonpuoliskon CO2-mittausarvot ovat alkaneet nousta., mutta Siperian taigan alhaiset CO2-arvot ovat edelleen näkyvissä.

Kuva 7. Satelliittimittausarvot huhti-toukokuulta 2015.

Pohjoisen pallonpuoliskon CO2-arvot ovat maksimissaan ja eteläisellä pallonpuoliskolla arvot ovat minimissään.

Kuva 8. Satelliittimittausarvot heinä-elokuulta 2015.

Pohjoisen pallonpuoliskon kasvukausi on loppunut korkeilla leveysasteilla, joka näkyy alhaisina CO2-arvoina.

Jos hakee jotain erityishuomioita, niin minun silmääni osuu Amazonin alue, joka erottuu korkeampina pitoisuuksina ympäröivään alueeseen verrattuna kaikkina vuoden aikoina. Samoin Kiina erottuu korkeampina arvoina kaikissa kuvissa; tämän voi tulkita johtuvan ihmisen toiminnasta. Muuten ihmiskunnan CO2-päästöjä ei voi erottaa näistä kuvista.

Jos NASA sai perusteltua tämän satelliittimittaushankkeensa ihmiskunnan päästöjen tarkempaan paikannukseen perustuen, niin perustelu oli huono. Parempi tulos on saatu aikaan jo aikaisemmin ja se on ollut fossiilisten polttoaineiden ns. kirjanpitomenettelyn avulla. Tätä menetelmää on sovelluttu ja vuosikymmeniä ja se selvittää varsin luotettavasti, missä ja kuinka paljon CO2-päästöjä syntyy. Onhan näillä kuvilla se merkitys, että se vahvistaa yksinkertaisen analyysini, että luonnon oma hiilenkierto on niin voimakas, että se peittää alleen ihmiskunnan CO2-päästöt.

Viitteet:

Viite 1. https://www.esrl.noaa.gov/gmd/dv/data/index.php?parameter_name=Carbon%2BDioxide&pageID=2

Viite 2. https://www.mdpi.com/2073-4433/10/11/689

Viite 3. http://euanmearns.com/co2-the-view-from-space-update/

 

 

aveollila1

TkT, dosentti emeritus (Aalto-yliopisto). Uskon demokratiaan ja markkinatalouteen (en kapitalismiin) ja kansallisvaltioon. Olen tutkinut yhdeksän vuotta ilmastonmuutosta, josta julkaisuja on kertynyt 17. Tutkimukseni keskittyvät ilmastonmuutoksen ytimeen eli kasvihuoneilmiöön, hiilidioksidin osuuteen ilmastonmuutoksessa ja hiilen kiertoon. Tulokseni osoittavat oleellisia virheitä IPCC:n tieteessä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu