Facebook on siirtynyt liikenneaiheen faktantarkastuksessa -Suomi on Saari – liikennemallin yksipuoliseen julistukseen.

Facebook on siirtynyt Suomen hallituksen ja Hallituksen omistaman(yle) ja  tukeman Suomalaisen median(Iltasanomat/STT jne…)  linjoille , jossa  toistaiseksi ainoa poikkeus on Uuden puheenvuoro palsta,   Suomen  liikennepoliittisessa keskustelussa.

Mikäli julkisuuteen tuodut tiedot eivät vastaa virallista linjaa niin niitä ei julkaista.

Ne poistetaan foorumeilta jopa  jälkikäteen , jos ne sattumalta pääsevät läpi.  Julkaista niitä ei vapaaehtoisesti missään…,

vaan kirjoittajalle parhaassa tapauksessa ,  ilmoitetaan tekstin kuuluvan luokkaan, jolla estetään ”valheellisen mainonnan , huijauksien ja tietoturvaloukkauksien kaltaisia asioita.”

+++

Ylläoleva kuvassa esitetty väite  perustuu EU liikennestrategian mukaiseen viiden liikennemallin kehittämistavoitteeseen.

ja siihen että

Meillä kehitetään vain neljää liikennemuotoa valtakunnan tasolla  ja sen ohella sisävesien osakehittämistä Saimaan kanavan syväväylän osalta.

Ja kolmella sisävesi alueen päävesistöllä(Vuoksen, Kymijoen  ja Kokemäenjoen vesistöllä ei ole tavaraliikenteeseen mahdollistavaa kanavointia tehty http://kanaler.arnholm.nu/suomi/suomi.html  niin että esim. TEN_T laajempaa verkkoa ydinverkon jatkeeksi olisi edes aloitettu maantie ja raideliikenne verkkojen mukaisesti vesiliikenteeseen suunnittelemaan.  Miksi näin . Vaan suunnitellaan Suomen sisäinen tavaraliikenne ilman tutkimuksia yksipuolisesti tavaraliikenne pelkän raide ja maantieliikenne verkkojen varaan.  Vaikka meillä on lähes 8000km rahti-konttiliikenteelle soveliasta vesiväylästöä ympärivuotiseen käyttöön , erityisesti strategiassa sovitun rekka liikennevolyymien korvaavaksi tarkoitettua liikenneväylää. ???   Valkoinen kirja 2011 | Liikkuvuus ja liikenne (europa.eu)

Eli meidän suunnittelun suuntaviivat poikkeavat radikaalisti EU liikennestrategiasta -valitettavasti, Ja siten on jätetty mm 20 EU sisävesi liikenne kehittämisen tutkimuksen ja toteuttamisen rahoitus instrumenttia käyttämättä jo kymmenvuoden ajan…..

Siksi Suomi on Puolan Italian Liettuan ja Portugalin kanssa ainoita valtioita euroopassa,  joilla ei ole yhtään sisävesihanketta EU aktiivisten projektien listassa.

https://eibip.eu/funding/?category=0,0,0,0,0,0,144,0,0,0,0,0,142,0,145,0,0,0,34,0,0,0,0,0,23,0,25,0,24,0,26&timeframe=active

+++

joitain esimerkkejä tästä puutteellisesta tiedon tuottamisesta.

LVM

2 esimerkkiä  :

sivu 8/11 2.8-Suomen-Sisävesiliikenne-poliitisia-päätöksiä-ja-kommentteja-vv-2005-2016.pdf (sisavesi.fi)

ja

Muut ministeriöt pitävät faktana LVM:ltä saamaansa perustietoa ,   jota ei kyseenalaisteta tutkimuksin tai vedoten EU liikennestrategia tavoitteisiin.

+++

Mikä tarkoittaa edelleen, että Suomen hallitus voi pelkästään  LVM:ään vedoten toteuttaa EU liikennestrategia tavoitteista ja liikennemaantieteellisistä faktoista poikkeavaa tutkimusta, suunnittelua ja päätöksentekoa. sivu 8/11 2.8-Suomen-Sisävesiliikenne-poliitisia-päätöksiä-ja-kommentteja-vv-2005-2016.pdf (sisavesi.fi)

Esimerkki eduskuntaan tuodun Fossiilittoman liikenteen ja Liikenne 12 tavoitteet suunnitelmat ja päätökset, mitkä perustuivat puutteelliseen EU tavoitteista poikkeavan perustiedon tuottamiselle.

Valtioneuvoston faktantarkastus pettänyt; virheitä 19- yhdeksällä sivulla. | Uusi Suomi Puheenvuoro

Ympäristöministeriö

Esimerkki

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/bionavigaattori/kestava-kasvu-ja-liikenne-hallituksen-ymparistoministerion-raportti-26-05-2021/

Opetusministeriö:

Esimerkki

 Opetushallinnon raportti liikenteestä ja logistiikasta on selkeästi esitetty kuva valtakunnan hallinnon tasolle juurtuneen, ja hallinnon omaksuman – uskonnon omaisen yksipuolisen tiedon, sen edelleen jalostamisen ja tuottamisen prosesseista, ja tuo hyvin karulla tavalla esiin logistiikan  valtakunnan tason tiedon tuottamisen puutteellisuudet. raportti no 2018:5

 

Lisätietoa :

www.sisavesi.fi

http://sisavesiliitto.simplesite.com/ 

Tekijä: bionavigaattori | Uusi Suomi Puheenvuoro

 

0
bionavigaattori
Sitoutumaton Pyhtää

merikapteeni,EMLog
kokemusta laivapäällikkötehtävien lisäksi mm.
Kaupan ja teollisuuden tuotannon jakelu hankinta ja logistiikan johtamisesta , Venäjä-Suomi raideliikenne vaunuvuokrauksesta, Hamina Kotka alueen transit-liikenteessä ja Venäjän öljyteollisuuden tuotannon ja liikenteen laatu ja määrä tarkastus laboratorion johto tehtävistä. Öljyporausalusten suunnittelusta, rakentamisen valvonnasta sekä satamasuunnittelu toiminnoista. Elektroniikka romu keräys logistiikan aloituksen organisointi, suunnittelu ja toteutuksen johtaminen Suomeen Sisävesiliikenne logistiikan tutkiminen ja sisävesi-itämeri mallisuojatun laivamallin kehittäjä
www.sisävesi.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu