Oulun kaupunginjohtajan kriisiajan tavoitteet vai Järvi Suomen rauhan ajan kehittäminen EU:ssa sovitun mukaisesti

Oulun kaupunginjohtaja saa palstatilaa Hesarin mielipideosastolla tänään Pohjoisten jätti investointien esiintuomisesta, joissa mainitaan yhtenä perustana kriisi ajan tavaraliikenteen varmistaminen ja kehittäminen – aktuelli aihe.

  • jälleen kerran.

Suomella on historia pohjoisen reitin tärkeydestä ja toimivuudesta, kun Itämeren kuljetukset olivat ongelma.

Fakta aina 2000 luvun vaihteeseen asti, ennen superkontti alusten aikaa: Pohjoinen reitti merenkulussa, on lyhyempi Narvikista mitä Helsingistä.  Ja sen perusteella se olisi voitu kehittää jopa rauhan aikana taloudellisesti kannattavammaksi kuljetusreitiksi mm Pohjois- Amerikkaan.

MUTTA koska liikenne edellyttäisi käytännössä suuria volyymeja, ja niiden saavuttamiseksi koko Pohjola mukaan luettuna maamme logistinen inframme hallinto, varastointi ja kaupan keskittyminen olisi tullut muuttua Ouluun tai vielä lähemmäs Narvikia, Helsingin sijaan.  Ja se ei onnistu edes villeimmissä kuvitelmissa.

Kirjoittaja tiivistää lopuksi koko tarinansa

Yhdyn kyllä mielelläni edellä kirjoittajan mainitsemaan tavoitteeseen.

MUTTA

Yksi selventävä puheenvuoro ja siitä seuraava kysymyssarja on mielestäni paikallaan.

Olemme Ruotsin kanssa EU jäseniä. 

Ja Ruotsi on panostanut EU ssa liikennestrategiassa sovitun mukaisesti rauhan ajan liikenne infran kehittämisiin jo usean vuosikymmenen ajan.  Joista TEN_T verkon kehittäminen ja liikenne Norjaan on suunniteltu tapahtuvan. Euroopan laajuinen liikenneverkko (TEN-T) (europa.eu)  kartta  jossa  liikenneväylät.

Nyt kyseinen Oulun kaupunginjohtajan esiintuoma tärkeä lisäliikenne reitti olisi uusi tavoite jo vuoteen 2050 sovitusta liikennestrategia tavoitteista.

Ja meillä on käsissä maailman politiikan muuttumisen aiheuttama ja esiintuoma selkeä muuttunut liikenne investointien keskittämisen rauhanajan ongelma.

Alueellisen tavaraliikenteen saavutettavuutta ei Suomessa ole rakennettu EU TEN_T tavoitteisesti, vaan siitä on jätetty yksi tärkeä osa kattavuudeltaan noin 30% maamme liikennevolyymin hoidosta arvioimatta.

Tekijä: bionavigaattori | Uusi Suomi Puheenvuoro ,

Alueellisen saavutettavuuden arvioinnit ovat sivuutetut tietoisesti lobbarien vaikuttaessa valtion päätöksiin, tuloksena pelkän Saimaan kanavan ja Saimaan alueelle rakennutun sisävesiliikenteen ydinverkon rakentaminen , jolle ei rakennettu EU tavoitteisesti kattavaa alueellista TEN_T sisävesiliikenne verkkoa Kymijoen, Kokemäen joen ja Vuoksen vesistöjen sisävesiliikenteen kehittämisiksi, ottamaan vastaan EU ssa sovittuja maanteitten raskaan liikenteen volyymejä noin 10-15 000 rekka auton saamiseksi pois saastuttamasta ja kuluttamasta teitä ja energiaa ja valtion liikenneinfran vuotuisia käyttövaroja sivu 7 / 22  Koulutusesitys (sisavesi.fi)

Eli

Onko rauhan ajan ilmasto, energia ja kestävän kehityksen tuomat selkeät taloudelliset hyödyt voitava ottaa huomioon, kun suunnitellaan ja tavoitellaan erilaisten fakta ja alueellisten tarve perusteisesti liikenne infra ratkaisuja maahamme?  

0
bionavigaattori
Sitoutumaton Pyhtää

merikapteeni,EMLog
kokemusta laivapäällikkötehtävien lisäksi mm.
Kaupan ja teollisuuden tuotannon jakelu hankinta ja logistiikan johtamisesta , Venäjä-Suomi raideliikenne vaunuvuokrauksesta, Hamina Kotka alueen transit-liikenteessä ja Venäjän öljyteollisuuden tuotannon ja liikenteen laatu ja määrä tarkastus laboratorion johto tehtävistä. Öljyporausalusten suunnittelusta, rakentamisen valvonnasta sekä satamasuunnittelu toiminnoista. Elektroniikka romu keräys logistiikan aloituksen organisointi, suunnittelu ja toteutuksen johtaminen Suomeen Sisävesiliikenne logistiikan tutkiminen ja sisävesi-itämeri mallisuojatun laivamallin kehittäjä
www.sisävesi.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu