Puoluepolitiikka ja eduskunnan liikennepoliittiset  päätökset( viite: Hesari 13.9.2024)

 

Akatemiatutkija Vesa Koskimaa arvostelee tämän päivän HS:n pääkirjoitussivun kolumnissa (Vieraskynä) puolueiden vallankäytön jäävän asiantuntijatiedon käytön takia demokraattisen käytännön ja tavoitteiden ulkopuolelle. Puolueiden demokratiaan kuuluva vallankäyttö on vähentynyt tästä syystä Sivu 4 | 13.9.2024 | Helsingin Sanomat (hs.fi

Mielestäni liikennepolitiikassa olemme eläneet täysin demokraattisesti, vallalla olleiden puolueiden tahtotilan voittaessa kaikki tietoperäiset ja EU:ssa sovitut direktiivit ja päätökset koskien tavaraliikenne logistiikkaa ja sille rakennettavaa tulevaisuuden infraa.

Toiminta on ollut tietoista tutkittu vallalla olevan liikenne lainsäädännän avulla

MUTTA toiminnan tulokset eivät vastaa EU tavoitteita eivätkä täytä maan liikennemaantiedon antamaa mahdollisuutta toteuttaa parhaita vaihtoehtoja joita EU ssa löytyy tutkituista liikenteen  taloudellisuudesta

Vesitiet jopa viisi kertaa edullisempi – Navigator Magazine

Samoin tavaraliikenteen osalta  ympäristö päästöjen pienentämis tavoitteita liikennemuotosiirtojen toteuttamisilla,  ole otettu lainkaan huomioon , vaan on toimittu täysin rekka ja raideliikenteen ehdoilla ,huomioimatta lainkaan liikennemuotojen optimoituja käyttömahdollisuuksia.

Ilmastopaneelin raportti: Jakeluvelvoitteen kasvattaminen ja sähköistymisen vauhdittaminen puolittavat liikenteen päästöt – Ilmastopaneeli

+++

Koskimaan huomioita      ja                             liikennepoliittista realismia

Epäselvää on, kuinka paljon puolueet todella ohjaavat tai kuinka paljon niiden pitäisi ohjata politiikkaa Liikennepolitiikassa on käynyt niin, että puolueet yksi toisensa jälkeen ovat muuttaneet omaa poliittista tahtotilaansa hallitukselle ministeriön esittämän tahtotilan mukaiseksi. Esimerkki: Marinin hallituksen aikana SDP muutti radikaalisti puoluekokouksessa oman liikennepolitiikkansa vastaamaan täysin ministeriön vuodesta 1990 alkaen toteutettua, EU-tavoitteista poikkeavaa sanamuotoa, jota kaikki muutkin puolueet ovat noudattaneet käytännössä vuodesta 1990 alkaen. tampereen puoluekokous 2020  poliittinen-ohjelma-sdp.pdf  sivu 160

 

Politiikan tekeminen kytkeytyy aina tiedon tuottamiseen ja käyttämiseen. Suomen liikennepoliittisen tiedon tuottamisessa siirryttiin jo 1990 alkaen ensin varovasti, sitten vuonna 2010 eduskunnan hyväksymänä täysin neljään liikennemuotoon perustuvan “Suomi on Saari” -liikennemallin edellyttämään, liikennerevoluution mahdollistamaan tieteelliseen tutkimukseen, josta jätettiin EU-tavoitteet raskaan tavaraliikenteen tutkimuksista pois. tulos LiVL 5/2024 vp (eduskunta.fi) perustelut kohta 4

 

…on myös vaikea mitata, missä määrin jonkin puolueen kannat ovat vaikuttaneet hallitusten päätöksiin.  Puolueet Suomessa ovat saavuttaneet parlamentaarisen konsensuksen liikennepolitiikan hoidossa ja ovat käytännössä antaneet kaiken liikennepoliittisen kehittämisen avaimet LVM:lle, sen tuottamalle EU-tavoitteista karsitulle tiedolle ja parlamentaarisen “Liikenne 12” -hallituskausien yli menevälle johtamiselle.  Liikenne 12 -suunnitelma vuosille 2025 – 2036 (valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman päivitys) – Valtioneuvosto

 

 

…on vaikea arvioida ,kuinka paljon puolueiden päätökset lopulta vaikuttavat yhteiskuntaan.

Tieto siihenkin löytyy sitä kaivamalla

Voi aloittaa vaikkapa tästä linkistä.

Tietoon perustuvan liikennepoliittisten päätösten teon näkyvistä ongelmista Suomessa? | Uusi Suomi Puheenvuoro

 

 

puolueiden toimintatilaa ovat erityisesti viime vuosikymmeninä kaventaneet myös politiikan kansainvälistyminen, ammattimaistuminen ja teknistyminen

 

Hyväksytyssä liikennerevoluutiossa Suomen tavaraliikenteen kehittämisen raameista poistettiin EU-tavoitteet niiden tutkiminen ja toteuttaminen. Vuonna 2010 LVM:n ja Sitran aloittaman ja edelleen käynnissä olevan toteutuksen:

Vuonna 2010 LVM:n ja Sitran aloittaman ja edelleen käynnissä olevan toteutuksen : Liikennerevoluution – mahalaskun merkit ? | Uusi Suomi Puheenvuoro

 

 

vakavia seurauksia demokratialle jos puolueilta aletaan odottaa jotain, jota niiden on nykyoloissa vaikea tarjota ja toteuttaa.

 

Liikennepolitiikassa on toimittu täysin päinvastoin. Demokratian kulmakivet – ex-pääministerit ovat johtaneet yhteiskunnan liikennepolitiikkaa vuosikymmenet pääministerikausien jälkeen ja ovat olleet avainasemassa tuottamassa eduskunnalle poliittisesti tarkoituksenmukaisia raameja ja niille sopivia tieteellisiä tutkimuksia niitä vahvistamaan. Esko Aho ja Paavo Lipponen HS:n mielipidesivulla: Arktinen yhteistyö avaa Suomelle uusia mahdollisuuksia | HS.fi

 

 

Asiantuntija valta voi uhata demokratiaa jos se puuttuu liikaa politiikan tavoitteisiin ja prioriteetteihin

 

Asiantuntijat, jotka ovat yrittäneet konkretisoida politiikan vastaista kehitystä näissä liikennepoliittisissa kättelyissä, on demokraattisesti, valtion toimenpiteillä kyetty hiljentämään. esimerkki : Old Facts became Myths in Arctic Inland Navigation Shipdesign (EU–Martec ULIVES project) (e-lass.eu)

 

 

Toisaalta asiantuntijat voivat auttaa puolueita luomaan parempia ratkaisuja

 

 

Esimerkki : Intermodaali liikenteen valiokunta käsittely PowerPoint-esitys (eduskunta.fi) ja siinä saatu tulos  LiVL 5/2024 vp (eduskunta.fi)

 

 

Erityisen vaikeaa on poliittisten päätösten vaikutusten arviointi

 

Liikenteen osalta vaikutusten arviointiin on käytetty “Suomi on Saari” -mallia sen sijaan, että olisi otettu EU-tavoitteet ja niiden avulla saavutettavat miljardisäästöt huomioon. Useita arvioita on tehty vuosien saatossa, joista yksi tässä Kommentti Hesarin 11.-7.2023 esiin tuomaan hallituksen tarpeeseen tehdä – vuosittainen vaikutusarvio EU toimista | Uusi Suomi Puheenvuoro

 

 

päätöksiin vaikuttaa kansainvälinen toiminta ympäristö

 

Ei Suomessa harjoitetussa liikennepolitiikassa.

Onko liikennesuunnitelman vaikutusarvio oikea, jos siitä puuttuu arvioit yhdestä liikennemuodosta | Uusi Suomi Puheenvuoro

 

 

Mediankin pitäisi vastuuttaa puolueiden edustajia nykyistä selvemmin

 

tässä mietteitä kommenttimuodossa samasta aiheesta vuodelta 2023

Otteita ja mietteitä journalismin rappiotilasta, tässä Liikennepoliittinen vaihtoehto fakta analyysin kera medialle | Uusi Suomi Puheenvuoro

 

 

 

Nykyisin julkishallinnolla sekä järjestö ja yrityselämällä on usein linjausten asiantuntijavalmisteluun monta kertaa paremmat resurssit kuin puolueilla.

Hyvä viite tähän on juuri 23.3.2024 liikenne ja viestintä valiokunnan antama ultimatum Liikenne 12 työryhmälle.

 

Mikään puolue ei ole kyennyt valmistamaan  vuosina 1990-2024 vaihtoehtoista tutkimusta EU-tavoitteita vastaan toteutetulle liikennejärjestelmän tavaraliikenneosuudelle. Ja nyt on sitten 11.09.2024 tilanne tämä  Saimaan kanavan neuvottelukunnan työ lakkautettiin 11.09.2024 -väliaikaisesti ? Saimaan kanavan neuvottelukunnan työ lakkautettiin-väliaikaisesti ? viite; Saimaan kanavan neuvottelukunnan toiminta keskeytetään – Liikenne- ja viestintäministeriö (lvm.fi) Hyvä niin, Olisiko  aika… (uusisuomi.fi)

 

 

bionavigaattori
Sitoutumaton Pyhtää

Merikapteeni, EMLog, Pyhtäällä asuva eläkeläinen jne....

Kokemusta eläkepäivien viettoon hankitun laivapäällikkö tehtävien lisäksi mm.

Kaupan ja teollisuuden tuotannon jakelusta hankinnasta kuljetuksista ja logistiikan johtamisesta,

Venäjä-Suomi raideliikenne vaunuvuokrauksesta, Hamina Kotka alueen transit-liikenteessä ja Venäjän öljyteollisuuden tuotannon ja liikenteen laatu ja määrä tarkastus laboratorion johdosta

Öljyporausalusten suunnittelusta, niiden rakentamisten telakka aikaisesta valvonnasta sekä yleissatamien satamasuunnittelu toiminnoista.

Elektroniikka romu keräys logistiikan aloituksen organisointi, suunnittelu ja toteutuksen aloituksen johtaminen Suomessa.

Sisävesiliikenne logistiikan, intermodaali liikenteen ja EU liikennestrategian tutkimisista

Suomalaisen jäissä kulkevan, itselastaavien sisävesi-itämeri mallisuojatun kontti ja bulk laivamallien kehittäjän töistä www.sisävesi.fi

Ja vuonna 2020 perustetun Sisävesiliiton asiamies www.sisavesiliitto.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu