Miksi emme säästä lastensuojelussa?
Olemme jo aivan liian kauan eläneet yli varojemme, ajatellen että lainaa voi ottaa aina vaan lisää. Nyt olemme tulleet lainanotossa tiemme päähän, se meidän on tiedostettava. Meidän on aloitettava säästämään. Mistä me voisimme alkaa säästämään niin, että se aiheuttaisi meille ihmisille mahdollisimman vähän haittaa. Nyt on viety elämisen mahdollisuudet jo kaikkein heikoimmilta ja toimeentuloluukkujen ovet käyvät yhä tiuhempaan, mutta se on sitten eri asia onko se säästämistä? Nyt ollaan kajoamassa ulkomailla asuvien eläkeläisten kansaneläkkeeseen.
On kuitenkin yksi varsin suuri menoerä, johon ei valtiomme kirstunvartija ole koskaan puuttunut. Se on lastemme suojeluun kulkeutuva raha, eikä näiden ylikansallisten yhtiöiden saamaa voittoa lastemme kustannuksella taida tietää kukaan. Lapset on saatettu ottaa perheen kriisitilanteen sattuessa väliaikaisesti huostaan, sitä ei ole kiistäminen, mutta miksi lastemme koteihin palauttaminen on tehty miltei mahdottomaksi? Perheiden tukemiseen, eikä avohuoltoon ole panostettu juurikaan, tai se on liian vähäistä. Avun tarjoaminen suoraan koteihin vähentäisi todella paljon valtion rahoja ja helpottaisi monen lapsiperheen elämää. Ovatko ylikansalliset yhtiöt saaneet jopa maamme päättäjät pelkäämään heidän toimintaansa niin paljon, ettei näiden toimijoiden valta asemaan lastensuojelussa uskalleta puuttua? Yhden lapsen hoitaminen lastensuojelulaitoksessa, perhekodissa tai sijaisperheessä maksaa n. 300-1000€ vuorokaudessa, huostaanotetut lapsemme ovat todellinen rahasampo. Lasten vanhemmat menettävät luonnollisesti lapsilisät ja mahdolliset elatusmaksut sekä yksinhuoltajien saamat korvaukset. Vanhemmat ja lasten läheiset joutuvat taistelemaan eri oikeusasteissa saadakseen lapsensa takaisin, mutta miten vaikeaa se onkaan! Hallinto-oikeus uskoo pääsääntöisesti enemmän jatkuvasti vaihtuvien sosiaalityöntekijöiden epämääräisiä vanhoja kirjauksia, kuin lasten vanhempia ja läheisiä. Lastensuojelussa haiskahtaa todella vahvasti lapsikaupan piirteet, sitä ei asioita tutkineet juristit ja muut tahot voi kiistää. Esitänkin näin julkisen kysymyksen hallituksellemme – milloin huomaamme huostaanotettuihin lapsiin kohdistuvan hyväksikäytön? Vuonna 2016 lastenoikeuksien päivänä keskustan Juha Rehula esitti julkisen anteeksipyynnön Finlandiatalossa, aiemmin huostaanotetuille koulukodeissa asuville lapsille ja nuorille. Miksi tällainen anteeksipyyntö tehtiin, jos kerran perheitä ei vieläkään haluta tukea, vaan rahojen halutaan kulkeutuvat näille lastensuojelujärjestöille? Miksi meillä on varaa tukea näitä järjestöjä lastemme kustannuksella?
Lapsemme eivät ole kaupan!
Blogin kirjoittaja on tuonnut esille tärkeitä asioita.Kiitos!
Linkki videoon, jossa Ministeri Rehula esitti anteeksipyynnön lastensuojelun sijaishuollon uhreille: ”Näin ei saa käydä enää koskaan”:
https://yle.fi/a/3-9305109
Ilmoita asiaton viesti
Birgitta Wulf kirjoittaa: ”Lastensuojelussa haiskahtaa todella vahvasti lapsikaupan piirteet, sitä ei asioita tutkineet juristit ja muut tahot voi kiistää! Lapsemme eivät ole kaupan!”,
-Jos kenestä, niin ensijaisesti Lapsistamme pitäisi pitää hyvää huolta! Kenessä se Maamme tulevaisuus on..? Ei tavitsse tähän kysymykseen huutomerkkejä heittää!
Tuntuu, että Lasten hyvinvointi on teille, Birgitta Wulf, lähellä sydäntä! Ja erityisesti huostaan otettujen Lasten!
Kiitos kirjoituksesta!
Ilmoita asiaton viesti
Tämä Birgitta Wulf:n kirjoitus kosketti minua joten jatkan kommentointia:
– Samoja ”ihmiskaupan piirteitä” on kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla! Suomessa pyörii myös miljoonabisnes kehitysvammahuollossa ja kilpailututus vastaa ihmiskauppaa kehitysvammaisten kohdalla, laadun ja turvallisuuden valvonta on joissain määrin kehnoa. Kehitysvammaisten palvelukodit sulkevat usein ovensa omaisilta ja vieraannuttavat hänet omaisistaan. Palvelukodit joskus luulevat omistavansa ikuisesti heille ”myydyn kehitysvammaisen” ja sitä tukeekin koko kehitysvammahuollon järjestelmä Suomessa. Tiedän mistä puhun!
Ilmoita asiaton viesti