Onko lasten ja perheiden ympärillä liikaa toimijoita?
Lasten ja perheiden ympärillä toimii liian monta tahoa perheitä auttamassa ja tukemassa, koska lasten huostaanotot eivät vaan ota laantuakseen. Lasten kotiuttaminen ja perheiden jälleenyhdistäminen ontuu pahasti eikä siitä löydy kunnollista tilastoa. Maamme tilanteesta ovat tietoisia kaikki mahdolliset tahot Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta myöten. Niin eduskunnan oikeusasiamies, hallinto-oikeus ja muut eri oikeusasteet, kansanedustajat, lapsiasiavaltuutettumme, juristit, aluehallintovirasto, sekä Valvira, joka on sosiaali-, ja terveysministeriön keskusvirasto. Koska kukaan ei ota koppia siitä, ettei huostaanotettuja lapsiamme päästetä kotiin, saavat lapsemme ja heidän läheisensä kärsiä järjestelmämme sirpaloitumisesta jääden näiden lastensuojelun voittoa tuottavien ja liiketoimintaa pyörittävien palveluntuottajien armoille. Eikä siis näiden palveluntuottajien toimintaa riittävästi valvota, jos ollenkaan.
Sosiaalityöntekijät vaihtuvat lasten ympärillä tiuhaan ja heillä on liikaa perheitä hoidettavanaan, joten kokonaiskäsitystä lasten ja perheiden hyvinvoinnista ei tiedä kukaan. Asia on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, pitäisikö asialle kenties tehdä oikeasti jotain?
Tullaanko ajatelleeksi, että poliitikkojen lanseeraama käsite ”kestävyysvaje” taloudessa vaivaa myös yksityistalouksia? Vanhemmat nykyaikana jo osaavat huolehtia lapsistaan ja toki tarvitsevat toisinaan yhteiskunnan tukea, mutta on mahdoton yhtälö vaatia harmonista perhe-elämää, jos elämiseen ei ole rahaa, tuloja. Suomessa on vahva työelämävaatimus. Kuitenkaan jokainen ei saa työpaikkaa. Ei voi olla elämisenehtona työpaikka! Siihen tarvitaan muuta rahoitusta, ja olen ehdottanut monesti jo kirjoituksissani ja e-kirjassa olevan mahdollista järjestää Suomessa toteutumaan kansalaispalkka tarvitsijoille. Ehdotan, että Kela laatii lomakkeen, jolla yksittäinen kansalainen suostuu Eduskunnan asettamiin kansalaispalkan vastaanottamisen ehtoihin ja alkaa saada pysyvästi tuloa kansalaispalkkana. Tällöin nujerramme maatamme vaivaavan nollatulotilanteen kaikilta.
Kansalaispalkan suhteen voidaan asettaa kansalaisvelvoitteita, ja se voidaan maksaa verollisena tulona. Jos palkansaaja tai eläkeläinen hakee kansalaispalkkaa, silloin verotus on kovempaa.
Moni työintoinen suomalainen (päättäjäkään) ei nykyään tiedosta, että kaikki ihmiset eivät ole työväkeä. Eliitin perhe syntynee nykyajan torppiin ympärimaata, eikä näillä ihmisillä nuorinakaan ole luontaista osaamista hakeutua palvelukseen. Elämisen oikeutuksensa kuitenkin on korkeaa luokkaa!
Ilmoita asiaton viesti
Alkaa jo olla sopivat pohjat, repiäisiä varten. Eiköhän se jo tästä …
Ilmoita asiaton viesti