Tämän päivän lasten elämä, suommeko heille elämyksiä?

En olisi voinut kuvitella että joudumme  elämään  tällaisessa maailmassa. Olen niin surullinen ja vihainenkin siitä, että olemme unohtaneet lapsemme ja heidän luonnolliset tarpeensa.  Lastemme pitää oppia tiettyjä asioita tietyssä ikävaiheessa ja jos he eivät  opi, niin lapsiamme odottaa  monenlaiset tutkimukset. Lapsemme saavatkin diagnooseja diagnoosien perään työllistäen näin  psykiatreja, psykologeja, puhe-, ja toimintaterapeutteja.  Näiden lasten määrä tuntuu lisääntyvän kaiken aikaa. Miksi tähän on tultu? Onko vanhemmilta tai yleensä aikuisilta kadonnut kyky kohdata lapsi, vai vaadimmeko lapsiltamme enemmän kuin ennen? Vai onko diagnoosien määrän lisääntymisen syynä  jo ihan pikkulastenkin käsissä kuluvat kännykät ja tapletit ? Onko lasten ulkoleikit jääneet vähemmälle?  Ulkona ei juurikaan  näe  leikkiviä lapsia, jotka ilosta juoksisivat ja leikkisivät niin kuin ennen. Annetaanko lapsillemme siihen edes mahdollisuus? Olen pistänyt merkille että kerrostalojen pihoilla on kyllä parkkipaikkoja autoille , mutta lasten leikkialueet pienenevät sitä mukaa kun uusia kerrostaloalueita rakennetaan. Lasten tulisi saada juosta ja leikkiä, heidän tulisi myös saada tutkia ympäristöään, joka olisi  luontaisia virikkeitä antava. Lapsemme eivät tarvitse valmiiksi rakennettuja ahtaita ja aidattuja heille vartavasten rakennettuja leikkialueita. Lapsemme tarvitsevat luonnontilaa puineen ja pensaineen, joiden ympärillä he voivat leikkiä ja rakentaa maailmankuvaansa. Johtuvatko lastemme saamat erilaiset  diagnoosit siitä, kun lasten mielikuvitusta ruokkivat leikit ovat vähentyneet ja luonto on kadonnut heidän ympäriltään?   Olin kerran eräässä lapsille suunnatussa tapahtumassa, missä oli monenlaisia härpäkkeitä lasten leikittäväksi, pomppulinnasta alkaen. Yht’äkkiä yksi lapsista huomasi leikkialueen vieressä olevan metsän ja saman tien he pinkaisivat sinne. Vanhempien varoittelut metsän vaaroista kaikuivat kuuroille korville.