Kuka pelastaisi nuoret byrokratian kourista?

 

Tämä kirjoitus on kirjoitettu erään sanomalehden yleisönosastoon vuonna 2015. Kopioin sen tänne aivan niinkuin se on silloin kirjoitettu. Mikä on muuttunut? Onko nuorten työelämään siirtymistä yhtään helpotettu ja heitä siihen ohjeistettu?

”Byrokratia musertaa nuoren uskon yhteiskuntaan ja turmelee tulevaisuuden unelmat silmänräpäyksessä.

Vai onko näin? Onko yhteiskunnan sääntöjen ja pykälien noudattaminen ja ymmärtäminen vain asennekysymys? Rullaako työttömän tai osa-aikatyössä käyvän nuoren arki kuin omalla painollaan? Saako nuori tarvitsemaansa apua vaikeissa byrokraattisissa asioissa?

Yhteiskunnassa on paljon nuorille uusia ja käsittämättömiä asioita. On Kelan palvelut, veroasioiden hoitaminen, liiton jäsenmaksut sekä työ-, ja elinkeinotoimiston palvelut.

Kun jo arkipäiväisten asioiden kuten kodin ja vuokranmaksun hoitaminen vie nuorilta paljon energiaa, miten käy sitten jos jää työttömäksi? Mistä raha tulee? Kelasta sossusta vai liitosta?

Nuorella on paljon selvitettäviä asioita. On mentävä luukulta luukulle. On soiteltava erikseen moneen paikkaan. Voi olla että toisesta laitoksesta saa eri ohjeita kuin toisesta.

Monen nuoret ahdistuvat ja jättävät asioiden hoitamisen kesken, koska esim. työttömyyspäivärahan hakeminen on tehty liian vaikeaksi. Liiton sivuilla on ohjeet, mutta kun niitä lukee yhä uudelleen, ajatukset menevät sekaisin.

Entä jos hakee soviteltua työttömyyspäivärahaa, eli käy osa-aika duunissa ja loput rahat tulevat liitolta? Vaikka olisikin jo työpaikka, on silti oltava työvoimatoimistossa työttömänä työnhakijana ja haettava aktiivisesti kokoaikatyötä, vaikka parhaillaan tehtävä osa-aikaduuni olisi kuinka mielekästä.

On tehtävä kaiken maailman selvitykset ja lisäselvityksen selvitykset joka ikiseen byrokraattiseen laitokseen. Tämä tuntuu nuoren mielestä usein liian raskaalta. Homma jää kesken.

Jos Kela, työkkäri, sossu ja ammattiliitot tekisivät edes piirun verran yhteistyötä, asiat voisivat selkiytyä. Jos vaikeat asiat selitettäisiin ja selvitettäisiin nuorelle käytännön esimerkein, nuoren olisi helpompi selvitä niistä myös tulevaisuudessa.”

birgitta-wulf

Lapset ovat sydäntäni lähellä, varsinkin huostaanotetut lapset. Perheitä on tuettava jotta huostaanottoja ei tapahtuisi. Myös ympäristöasiat koskettavat sydäntäni, siitä kertoo luomani Roskisnalle hahmo, roskisnalle.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu