Miten perheemme voivat maailman onnellisemmassa maassa?

Lastemme ja heidän perheidensä elämä on muuttunut vuosikymmenten kuluessa varsin toisenlaiseksi kuin mitä se oli ennen. Kun emme olleet vielä kaupungistuneet ja asuimme pienissä kylissä, lapsemme  saivat nauttia vapaudesta. Vapaudesta elämään ja leikkiin.  Emme  kaiken aikaa vahtineet  lapsiamme ja elämä oli turvallisempaa kuin nykyään. Lapsemme saivat  liikkua luonnossa ja äidit olivat usein kotona lapsiaan hoitamassa. Isät olivat töissä. Silloin ei tunnettu   varhaiskasvatusta eikä subjektiivista päivähoitoa. Sain itsekkin   juosta metsässä vapaana, kiipeillä puissa ja kallioilla. Sain yksinkertaisesti nauttia lapsuudestani ja kokea luonnon ihmeitä.  Elämä oli lapselle elämisen arvoista. Meillä ei ollut vesijohtovettä eikä suihkua. Kaikilla  ei ollut edes  sähköhellaa eikä sisävessaa. Emme tosin olleet maailman onnellisin kansakaan. Ruokana söimme perunaa ja kastiketta ja äidin tekemää viiliä, joka tehtiin  pastöroimattomaan lehmänmaitoon. Äitimme ompelivat meille vaatteemme, kutoivat villasukkamme ja villapuseromme.  Emme käyneet shoppailemassa, emmekä leikkineet leluilla paljonkaan. Vietimme päivät pitkät ulkona satoi tai paistoi. Ulkona oli aina tekemistä. Välillä mentiin nurin ja posket paleltuivat pakkasessa ja sormet jäätyivät äidin kutomien tumppujen sisään. Saimme joskus piiskaa ja remmiä ja koulussa jouduimme arestiin jos olimme tehneet jotain luvatonta tai sopimatonta. Meillä ei ollet wilmaviestejä eikä reissuvihkoja. Itse jouduin kerran luokasta ulos käytävälle kun en pystynyt lopettamaan nauramista koulukaverin kanssa. Siis minä jouduin ulos, muttei se kenen kanssa luokassa maha kippurassa nauroin.

Ajat olivat ennen niin toisenlaiset.
Olenkin niin murheissani tämän päivän lasten elämästä. Mitä tämän päivän lapsille on  jäljellä siitä mistä  itse sain nauttia?  Lapsillemme on rakennettu  aidattuja leikkipuistoja, missä on valmiiksi rakennettuja kallita kiipeilytelineitä ja monenmoisia härpäkkeitä. Itse en ole koskaan päässyt leikkimään lasten leikkipuistossa. Isä laittoi köyden puunoksaan ja rakensi meille lapsille siitä keinun. Pihallamme oli leikkimökki ja kasa hiekkaa. Muuta emme tarvinneetkaan. Tämän päivän lapsille on rakennettu maailma joka koostuu monenmoisista sisäleikkipuistoista, joissa lapset saavat juosta, kiipeillä ja touhuta. Lapset käyvät vanhempineen mäkkärissä. Vapaa ulkoleikki on kadonnut. Enää ei hypitä pihoilla narua, ei hypitä twistiä, ei leikitä rosvoa ja poliisia. Ei hypitä ruutua. Pojat eivät rakentele isiensä kanssa mäkiautoja, vaan vanhemmat tai isovanhemmat hankkivat lapsilleen monenmoisia potkulautoja, polkuautoja ,kuormureita ja polkupyöriä  joilla ajetaan pihoilla edes takaisin.
Lapsiltamme on kadotettu luovuus ja vapaus heidän ikätasoiseen ja vapaaseen  leikkiin, vapaus luonnossa liikkumiseen, ainakin kaupungeissa.  Lasten vanhemmatkin ovat joutuneet tarkkailun alle.  Lasten on käyttäydyttävä kauniisti  yhteiskunnan  laatimien kirjoittamattomien sääntöjen mukaan. Kiukutella ei julkisella paikalla saa. Siitä voi joku pahoittaa mielensä ja tehdä vaikka  lastensuojeluilmoituksen, jos äiti tai joku muu lapsen kanssa oleva ei saa lasta rauhoittumaan. Tämän päivän lasten pitää olla näkymättömiä tai ei heistä saa ainakaan  mitään ääntä lähteä. Elämästämme on tullut kummalista. Vanhemmat pelkäävät pyytää yhteiskunnalta apua lastensa ongelmiin tai vanhemmuuden haasteisiin, kun ei sitä kyläyhteisöä ympärillä enää ole, joka turvasi koko perheen elämän. Lapset hoidettiin ennen yhdessä ja lapsista välitettiin. Nyt kyläyhteisöjen tilalle on tulleet kaupungit  ja  valtavat järjestelmät suurine byrokratioineen, joita ei pian kukaan enää hallitse. Eri alojen  viranomaiset ovat muuttuneet lasten läheisiksi entisten setien, tätien, naapureiden  ja isovanhempien sijaan. Ihmiset eivät asu enää pelkästään suomessa, vaan he ovat muuttaneet maamme rajojen ulkopuolelle. Monet ihmiset tapaavat toisiaan puhelimien ja videoiden välityksellä. Läsnäoleva yhdessäolo on vähentynyt tai miltei kadonnut kokonaan. Postikorttejakaan ei enää lähetellä, puhumattakaan että kirjoittaisimme toisillemme  kirjeitä. Jos joku sattuu tekemään huoli ilmoituksen lapsesta sosiaalitoimeen, vaikka se olisi aiheetonkin, siitä syntyy vanhemmille valtava todistustaakka. Tämän päivän lapsen ympäriltä häviää läheiset, jos niitä on sattunut lapsella olemaan, koska viranomaiset ottavat läheisen roolin itselleen, vaikkei he koskaan olisi lasta ja perhettä tavanneetkaan. Erityisen suuri ongelma viranomaisille ovat lasten  isovanhemmat. Jos perheessä onkin  ongelmia, niin ainakaan  isovanhemmat eivät   heidän mielestään kuulu perheeseen, vaikka isovanhemmat  olisivat  koko ajan olleet perheen tukena. Yhtälö on perin kummallinen jo siksikin että olemme maailman onnellisin kansa. Pelkäävätkö lasten asioita ajavat lastensuojelujärjestöt, että isovanhemmat vievät heiltä jo hyvin suomeen rantautuneen lastensuojelubisneksen? Väitän että ne perheet,  jotka ovat uupuneena pyytäneet yhteiskunnalta apua lastensa kanssa, ovat joutuneet järjestelmämme suurien ja varsin joustamattomien rakenteiden uhriksi.  Perheet ovat saattaneet joutua vähintääkin tarkkailun alle, ellei lasta ole sitten välittömästi napattu sijaisperheeseen jonne lapsi on sitten jäänyt.
Maailman onnellisempana maana meillä on vielä todella pitkä matka onnellisten  perheiden maahan.
Ennen ei raha hallinnut ja määritellyt elämäämme, niinkuin nykyään. Arvomme olivat täysin toisenlaiset. Peräänkuulutankin ihmisten välistä vuorovaikutusta toistensa kanssa. Peräänkuulutan ihmisten välistä yhteyttä, että saisimme pitää lapset luonamme.
Ennen oli kaikki toisin. Rahan valta on sekoittanut päämme ja varsinkin inhimillisen ymmärryksemme, silloin kun  kyseessä on pieni viaton lapsi. Lapsistamme on tullut tuottavaa materiaalia lastensuojelujärjestöille. Haluammeko sitä oikeasti? Haluammeko oikeasti rikkoa lastemme perheyhteyden ja heidän oikeutensa pitää yhteyttä läheisiin? Näin nämä lastensuojelujärjestöt toimivat.
birgitta-wulf

Lapset ovat sydäntäni lähellä, varsinkin huostaanotetut lapset. Perheitä on tuettava, jotta huostaanottoja ei tapahtuisi. Myös ympäristöasiat koskettavat sydäntäni, siitä kertoo luomani Roskisnalle hahmo, roskisnalle.wordpress.com Olen myös kirjoittanut kirjan Katoava ihmisyys, johon olen koonnut vuosia sitten kirjoittamiani mielipidekirjoituksia. Kirjan saa myös äänikirjana.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu