Miten vietämme aikaamme lastemme ja toistemme kanssa?

Onko lastemme elämä muuttunut merkityksettömäksi ja ilottomaksi? Entä meidän aikuisten elämä, onko meidän elämässämme enää iloa? Enää ei kuulu pihoiltamme  lasten  elämää ja riemua kiljahtelevia  ääniä. Lapsemme eivät enää hypi  narua eivätkä  pelaa pallopelejä niinkuin ennen. Lapset eivät saa kiipeillä puissa eikä rakentaa metsiin majoja, jos niitä metsiä yleensä on. Missä siis lapsemme saavat näkyä? Kaupungistumisen myötä parkkipaikat vievät tilaa pihoiltamme. Ahtailla ja aidatuilla lasten leikkipaikoilla näkyy useimmiten vain keinut ja hiekkalaatikko. Lapsillamme ei ole enää tilaa vapaaseen luovaan  leikkiin ja metsissä liikkumiseen. Lasten päiväkoti ikä alkaa jo varhain ja väsyneet vanhemmat eivät jaksa  ajatella lastensa parasta, kun työ vie suuren osan päivästä ja koko elämästä.

Olemmeko uuvuttaneet  itsemme työllä lapsemme unohtaen, jotta voisimme saavuttaa sen elintason mistä olemme unelmoineet? Olemmeko elämäntapamme muutosten keskellä unohtaneet  lastemme luonnolliset tarpeet iloon, leikkiin, luovuuteen ja ihan vain pelkkään olemiseen? Toki ei ole  vanhempien syytä että asunnot ovat kalliita ja työ määrittää ihmisen arvon. Lapset  ja  myös nuoret on unohdettu kokonaan kaupunkeja rakennettaessa. Heidät on nyt jätetty kylmien seinien  sisälle  valmiiden leikkikalujen, sisäleikkipuistojen,  ja kännykkäpelien seuraan. Välillä lasten kanssa käydään  kulutuskeitaissa kääntymässä kirkkaiden valojen loisteesssa ruokaa ja hyödykkeitä hankkimassa.
Onko luomamme elämä kuitenkaan  sellaista  elämää jossa haluaisimme elää? Lapset eivät tiedä miten perunat kasvaa ja miten maata viljellään. Ymmärrys luonnosta ja sen merkityksestä on kadonnut. Kaikki tulee nyt valmiina heidän eteensä, kun vanhemmat voivat ostaa kaupasta jopa lasten valmiiksi tehdyt puurot. Aikuisen helpoksi tehty elämä ei  opeta lasta näkemään elämän todellisuutta.
Aivan liian monet lapset saavat myös yhä lisääntyvässä määrin mitä moninaisempia diagnooseja. Onko  tavallista huoletonta  lapsuutta ja yleensäkään ihmisen elämää  enää olemassakaan? Elämää  jossa   meidän olisi  mahdollista olla vain ihminen toinen toisillemme  –  iloinemme ja suruinemme.
birgitta-wulf

Lapset ovat sydäntäni lähellä, varsinkin huostaanotetut lapset. Perheitä on tuettava, jotta huostaanottoja ei tapahtuisi. Myös ympäristöasiat koskettavat sydäntäni, siitä kertoo luomani Roskisnalle hahmo, roskisnalle.wordpress.com Olen myös kirjoittanut kirjan Katoava ihmisyys, johon olen koonnut vuosia sitten kirjoittamiani mielipidekirjoituksia. Kirjan saa myös äänikirjana.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu