Ihminen ei ole robotti, elämä ei ole tiedettä

Ajatus on piirtynyt mieleeni kuvana, istun bussissa Helsingin Kurvissa kaksikymppisenä, 80-luvun alussa. Ajattelen: ”Ihmisestä tulee robotti, jos ei anna itsensä tuntea, ja tekee vain niin kuin ohjeistetaan, käsketään”. 

Ajatus kantaa yhä. Olin silloin nuori aikuinen, nyt vanha aikuinen. Siinä välissä olen varmistunut, että tunteet tekevät minusta ei vain ihmisen vaan yksilön. Tunteilla on aina jokin sanoma ja oikean merkityksen keksiminen on minun tehtäväni. 

Tunteella on pari, tieto. Robotille riittää pelkkä ohjelmoitu, asennettu tieto. Ihmisyksilö kasvattaa tietomääräänsä koko elämänsä – tunteiden ohjauksessa. Siksi ihmisen elämä ei ole tiedettä, tieteellinen paradigma. Se on yksilöllinen syntymästä kuolemaan. Siis jos ei ryhdy robotiksi, jota siellä Kurvissa mietin.     

Minusta ei tullut robottia.

+1
bvalonen
Helsinki

Meitä kaikkia yhdistää, että synnymme ja kuolemme, ja siinä välissä meillä on elämä elettävänämme.
En tiedä, kukaan ei tiedä.
Uskoin pitkään, että on olemassa totuus. Mutta ennen sitä on näkökulma ja niitä ei koskaan ole vain yhtä. Eli totuus on mahdoton ja sen kanssa on elettävä. Järjen varassa, muiden elävien kanssa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu