Korona opetti
Koronavirusepidemia alkoi keväällä 2020, vähän ennen kuin oli kulunut vuosi eduskuntavaaleista. Hallitusvallassa oli vasemmalle kallellaan oleva hallitus. Itse olin liikkuvana äänestänyt perussuomalaista.
Sitten koronakriisi iski ja eri puolueiden käytöstavat tulivat esiin. Perussuomalaisten kielenkäyttö oli kaikkein karkeinta. Lukekaapa korona-aikaisia kommenttiketjuja. Oppositio pääsi valloilleen, myös muiden oikeistopuolueiden kieli oli äärettömän kovaa.
Kieli on itselleni todella tärkeää. Se luo hengen ja asenteen elämään. Päätin, että äänestin viimeistä kertaa perussuomalaista: sellaisen kielenkäytön ryhmään en vaan halua identifioitua.
Birgitta, ei tarvitse edes lukea korona-aikaisia kommentteja, kun puoluesihteeri Arto Luukkasen ”coup de grâce”-möläytys on vertaansa vailla suomalaisessa poliittisessa kielenkäytössä.
”Kepu pettää aina” näyttää olevan jo menneen talven lumia. En edes voisi kuvitella, että itse antaisin armonlaukauksen häviäjälle. Päinvastoin säälisin ja yrittäisin nostaa jaloilleen tekemällä yhteistä politiikkaa.
Persut nyt näyttivät mistä puusta ovat tehty, eli eivät ainakaan alkiolaisesta oksasta. Vaikka minä henkilökohtaisesti olen antanut Arto Luukkaselle anteeksi, niin ikinä en unohda mitä PS ajattelee Keskustasta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos joku astuu tyhmyyttään miinaan ja siitä ei enää ole eläjäksi, on armeliainta antaa armonlaukaus.
En ihan ymmärrä miten kuvaannollisesta ilmaisusta voisi loukkaantua niin syvästi.
Perussuomalaisia loukataan isolla kädellä kaiken aikaa, ja se on Ritva Puolakan mielestä ihan ok?
Vaikken itse kannata mitään puoluetta, ovat mielestäni käytetyt ilmaisut hyvin vastenmielisiä. Ihmisillä ei ole käytöstapoja enää ollenkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Älä Esko Karinen ala ajatuksenlukijaksi, koska siihen sinusta ei ole. Arto Luukkasen möläytys on todella epäkohtelias. Ikinä en maassa makaavalle antaisi armonlaukausta, paitsi ehkä jos hän itse pyytäisi. Kuten sanottua, olen antanut Luukkaselle anteeksi, mutta minulla on norsun muisti ja tulen aina muistuttamaan tästä.
Ilmoita asiaton viesti
Sisällytät Luukkasen möläytykseen enemmän sisältöä kuin siinä oli.
Miten niin en osaisi lukea ajatuksia. En ehkä kuitenkaan sinun.
Ilmoita asiaton viesti
Natsihenkiset päätökset seurasivat toistaan koronakriisin oloissa ja niitä päätöksiä eivät kyllä perussuomalaiset tehneet.
Ruotsissa oli vähemmän natsismia ja pärjäsivät paremmin. Me maksamme mielenterveyshäiriöinä, leikkausjonoina ja vähäisen liikkumisen aiheuttamina sairauksina koronalaskua pitkään.
Kuinka ollakaan, TLH väitti että rokote tehoaa hyvin eri muunnoksiin ja alensivat taudin luokitusta.
Samaan aikaan: satuin katsomaan Uusimaa lehteä ja siellä lääkäri väitti että sama henkilö on voinut sairastua viisikin kertaa koronaan ja siten ettei ensimmäinen sairastuminen suinkaan ole välttämättä vakavin.
Sama lääkäri kertoi ettei sairastumisia tilastoida enää ollenkaan, sillä siitä aiheutuu liikaa työtä.
Ilmoita asiaton viesti
Itse en usko, että mikään hallitus olisi koronan hoidossa pärjännyt sen paremmin. Uusi, nopea, globaali kriisi, jossa maat tarkkailivat ja vertailivat toisiaan, josta aiheutui myös paineita hallituksille.
On myös meitä, jotka eivat kokeneet mitään ”natsihenkeä”: ulkoilin, kävin kuntosalilla eikä minua rokotettu.
Mutta politiikan kielenkäyttö tuli näkyviin, joka on blogini aihe. Tein siitä johtopäätökset.
Ilmoita asiaton viesti
Et hankkinut sisäistä passia vaikka sellainen vaadittiin moneen paikkaan, ethän tosin olisi saanutkaan.
Matkustamisestasi ei olisi tullut mitään, sen kai tiedät.
Rokottamattomana sinut olisi erotettu hoitoalan työpaikasta ilman korvauksia.
Miten muuten kävit kuntosalilla? Kuntosalit oli pitkään kiinni, joka johti kohtalaisen monella vanhuksella kuolemaan johtavaan kierteeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kuntosalillani oli järjestely, että sinne otettiin 55 minuutiksi kymmenkunta kuntoilijaa ja sitten uudet. Toimi varausjärjestelyllä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa ei ollut juuri mitään rajotteita vs täällä, maskipakkokin lähti julkisissa täällä vasta alkukeväästä. Ihme ulinaa.
Ilmoita asiaton viesti
Itse olin myös Espanjassa aina toukokuulle 2020 asti. Ulkonaliikkumiskielto astui voimaan maaliskuussa jo muistaakseni ja se oli aika totaalinen. Kaupassa sai käydä ja apteekissa. Poliisit partiovat kadulla. Silloin kun en tiennyt kuinka tämä kakki tulee päättymään niin olihan se aika outoa. Toukokuussa pääsin sitten Suomeen ja täällähän oli aika helppoa. Teneriffalla olin siis.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, samanlaista oli Kataloniassa. Ei voi kun nauraa suomalaisten ulinalle, ainaista ja kaikesta. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Espanja on ainoa Euroopan maa jonka rokotekattavuus on suurempi kuin Suomessa. Sattumalta johtavat niukasti Suomea myös ylikuolemisessa.
Ilmoita asiaton viesti
Sinulla se tuo paskanpuhuminen tulee luonnostaan ilmeisesti. 😀
https://vaccinetracker.ecdc.europa.eu/public/extensions/COVID-19/vaccine-tracker.html#uptake-tab
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsissa oli vähemmän natsismia ja pärjäsivät paremmin
____________________________________________________________
Hieman erikoinen väite. Laskitko kuolleille ihmisille yhtään arvoa?
Ilmoita asiaton viesti
Kun lasketaan leikkausjonoihin kuolleet ja natseilun haitat, taitaa olla niin että lopulta Ruotsissa kuoli vähemmän ihmisiä.
Sehän on todella valitettavaa että korona pääsi leviämään vanhainkoteihin Ruotsissa, mutta ei Suomen tilanne parempi ole. Monikin vanhus olisi mieluummin saanut taudin ja kuollut kuin joutunut tilanteeseen missä läheisiä saa katsoa vain lasin takaa.
En tiedä onko koronanatseilusta vieläkään päästy irti vanhainkodeissa ja vammaisten hoitokodeissa. Iljettävää pelleilyä se kyllä on ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä alkaa olla jo samoja aineksia kun aikoinaan valokuvaaja Puusankin kirjoituksissa. Mitä hyvänsä netissä sanottiin, niin aina oli ”persut”..siis niissä tapauksissa, että kyse oli loukkauksesta, tahi jostain karkeuksista. Unohdetaan autuaasti se tosiasia, että valtaosa kansastamme ei lukeudu ”persuihin”, saati että pelkästään he netissä kirjoittelisivat
PS ja vaikka itsekin sitä mieltä että Luukkanen taantunut kirjoituksissaan puoluesihteerin pestin saatuaan, niin silti pidän esim. tätä viimeistä ”kohua” täysin ylimitoitettuna. 99% kansasta ei edes tiennyt mitä tuo ilmaisu tarkoittaa suomeksi, ennenkuin sitä alettiin median taholta levittää.
Ilmoita asiaton viesti
Blogini on kirjoitettu siitä, miksi minä päädyin siihen, että en enää äänestä perussuomalaisia. Olinhan juuri ennen koronaa niin tehnyt.
Ilmoita asiaton viesti
Lainaus: ”Sitten koronakriisi iski ja eri puolueiden käytöstavat tulivat esiin. Perussuomalaisten kielenkäyttö oli kaikkein karkeinta. Lukekaapa korona-aikaisia kommenttiketjuja. Oppositio pääsi valloilleen, myös muiden oikeistopuolueiden kieli oli äärettömän kovaa.”
Kommentoin vain tätä kirjoituksen ydintä, että koronakriisin yhteydessä opposition ja oikeistopuolueiden kieli oli äärettömän kovaa. Siis äärettömän kovaa. Ollaankohan me eletty samaa aikaa tai luettu tai kuunneltu samoja medioita?
Koronakriisin aikana hallitus teki useita päätöksiä, joissa tarvittiin nopeutta ja jopa poikkeuslakeja. Aina oppositio kannatti näitä esityksiä enkä koskaan kuullut selkeää kritiikkiä tai äärettömän kovaa kieltä. Ei kai oppositio olisi tukenut hallitusta, jos se olisi käyttäytynyt tuolla tavalla.
Korona-aikaiset kommentointiketjut ovat menneen talven lumia. Ehkä minä muistan väärin, eikä vanhoja asioita kannata kaivella. Mutta et esittänyt yhtään konkreettista esimerkkiä tällaisesta kielenkäytöstä. Arvelen, että sinulla on niitäkin paljonkin, koska olet mielesi noin pahoittanut. Anna yksi esimerkki, niin katsotaan, miltä se näyttää.
Ilmoita asiaton viesti
En tarkoita, että olisin mieleni pahoittanut, vaan korona-aikainen perussuomalaisten ja oikeistopuolueiden kannattajien kielenkäyttö muutti minua äänestäjänä, se oli se otsikossa mainittu opetus.
Kieli, miten ihminen sitä käyttää, on aika lailla pysyvää. Ja sanoilla on merkityksensä, joka luo ilmapiiriä ihmisten kesken. Minulle korona-aika näytti nimenomaan kielen kautta po. puolueiden asenteen. Asenne ei sula lumen mukana.
Koronasta täällä Puheenvuorossakin kirjoitettiin varmaan tuhansia blogeja. Niitä voi hakutoiminnolla etsiä ja lukea, jos ei keskusteluja muuten muista.
Ilmoita asiaton viesti
Näyttö jäi mielestäni olemattomaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Sen väitteen uskottavuus että Birgitta Valonen olisi ikinä perussuomalaisia äänestänyt, jäi tyhjän päälle.
Mielestäni oppositio on ”kansallisen hädän hetkellä”, eli kuvitellulla sellaisella ei haastanut hallitusta mitenkään.
Yksittäisiä haja-ajattelijoita ja rokotekriitikoita on joka puolueessa.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä blogi on minun havaintoni puolueiden kannattajista korona-ajalta ja miten he vaikuttivat minuun äänestäjänä.
Ilmoita asiaton viesti