Meillä sähköä säästyy nyt suunnitellusti

Elokuussa kulutimme 34,8 %, syyskuussa 24,5 % ja viime kuussa 35,7 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. 

Suurin kunnia säästöstä menee ilmalämpöpumpulle, jonka hankimme loppukesästä. Kattolämmitys ei ole vielä kertaakaan mennyt päälle (termostaatti) tänä syksynä, ja sisälämpötila on pysynyt mukavassa 21,4 – 21,7°C. 

Lämmitämme näin kylmän vuodenajan alussa varaavaa leivinuunia joka kolmas päivä, sitten myöhemmin joka toinen päivä ja jos ulkolämpötila alkaa olla alle -25°C, niin joka päivä. Harvoina päivinä täällä Helsingissä kuitenkaan niin kylmä on.

Rahaakin säästyy lämminvesivaraajan ajastuksella klo 01-02, ja kun katsoo ettei pese pyykkiä ja astioita vuorokauden kalleimmilla tunneilla. Joka toinen torstai on ollut pyykkipäiväni ja nyt olen pidentänyt ajankohtaa torstain ja seuraavan sunnuntain välille, josko jonakin niistä neljästä päivästä laskutus olisi vain muutaman sentin kilowattitunnilta. Yleensä on.

Keväällä tulevia aurinkopaneeleita odotellessa olo tuntuu jo nyt nykyaikaiselta 😀 Sähköautokin on harkinnassa, kun nähdään paneeleiden tuotto. 

bvalonen
Helsinki

Meitä kaikkia yhdistää, että synnymme ja kuolemme, ja siinä välissä meillä on elämä elettävänämme.
En tiedä, kukaan ei tiedä.
Uskoin pitkään, että on olemassa totuus. Mutta ennen sitä on näkökulma ja niitä ei koskaan ole vain yhtä. Eli totuus on mahdoton ja sen kanssa on elettävä. Järjen varassa, muiden elävien kanssa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu