Moderni minä
Olen viime viikkoina tuntenut itseni moderniksi tyypiksi: kuukauden päästä katolla on aurinkovoimala ja viime kuussa hankimme sähköauton.
Tällaisilla valinnoilla on suuri vaikutus identiteettiin ja mielialaan.
Pörssisähkö maksoi muuten toissa yönä, kun auto viimeksi ladattiin 0,2-0,7 c/kWh + vero, siirto ja marginaali n. 1 c/kWh.
Edit. Raimo Koski huomautti virheestä auton latauksen hinnassa, kiitos siitä. Maksoin juuri eilen helmikuun sähkölaskun ja laskin tarkan hinnan sähköenergian lisäksi tuleville maksuille, sain 6,01 c/kWh. Sehän tarkoittaa sitä, että ’säästöä’ aurinkoisilta kuukausilta tulee sitten enemmän. Säästö bensaan verrattuna on kuitenkin huima. Toki auton hankinta ei ole halpaa, mutta eihän auto lähes koskaan ole sijoituskohde.
Myös valtio on moderni.
https://yle.fi/a/3-7920697
Ilmoita asiaton viesti
Tuota noin !
– Valtiolla on nyt 78 000 työntekijää. Jos tästä vähentää turvallisuusalan pois, ei sinne kovin valtavaa määrää jää, Simola laskee.
——
Sote -uudistuksessa siirtyi kuntien ym. palkkalistoilta hyvinvointialueille
tuon linkin mukaan yhteensä noin 222 000 henkilöä. Hyvinvointialueet saavat rahoituksen valtiolta.
https://soteuudistus.fi/vaikutukset-henkilostoon
En ota kantaa henkilöstön määrään, vaan tuon esiin fakta-asian.
Ilmoita asiaton viesti
Yliopistojen kanssa, Tuuren linkin mukaan, sama juttu.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo palkisto on tosiaan hiukan yksiniitinen, en tiedä kuka pyrkii ja mihin mutta luonnollisesti pitäisi laskea koko julkinen ala kussakin maassa:
– koulutus ja tutkimus (mukaan lukien ylioopistojen ja erikoislaitosten valtionosuus)
– terveyden- ja sairaanhoito, sosiaaliala
– puolustusmenot
– valtionhallinto ja viralliset toiminnot ja palvelut
– yrityssubventiot
Yllä oleva riippumatta siitä, onko kyseessä valtiollinen, kunnallinen tai hyvinvointihoitopiirisektori. Olisikin mielenkiintoista asettaa nämä eri osiot suhteelliseen budjettikokojärjestykseen eri maissa…
Ilmoita asiaton viesti
Kun sitten alatte laskemaan kuoletusaikaa sille aurinkovoimalalle, huomaatte, että kesän sähkö hinnoilla mene 50 vuotta, että härpäke maksaa itsensä.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikessa ei kaikille ole aina kyse rahasta. Tämä on mielenkiintoista, vähän taas uudenlaista sisältöä elämään.
Ajattelitko, että emme ole älynneet ajatella esim. kuoletusaikaa. No, olemme itse rakennuttaneet ja rakentaneet talon ja siihen on koko ajan valittu itselle sopivia ratkaisuja. Näistä paneeleista on ollut puhetta viime vuosikymmenen alkupuolelta asti ja nyt ne tulee, hienoa!
Ilmoita asiaton viesti
Toivotaan sellaista ilmastonmuutosta, että Suomessakin aurinko paistaisi läpi vuoden kirkkaalta taivaalta ja lumet eivät peittäisi talvikuukausina katon aurinkopaneeleja.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä paneelien hankkijat varmasti tietävät voimalan rajat 🙂
Auringon paisteella on paljon hyviä vaikutuksia, kunhan ei liikaa porota. Olemme siitä varmaan samaa mieltä, kai.
Ilmoita asiaton viesti
Aurinkopaneeli-harrastus lukeutuu niihin moderneihin harrastuksiin, joihin kaikilla kansalaisilla ei ole varaa.
Toisaalta osa kansalaisista katsoo paremmaksi käyttää ylimääräiset rahansa aurinkopaneelien sijaan vaikka etelän golfmatkoihin syksyn ja talven pimeyden vallatessa Suomen.
Jokainen nauttikoon auringosta omalla tavallaan 😀
Ilmoita asiaton viesti
Piti miettiä pariin otteeseen avasinko Facebookin vai Puheenvuoron? Ostosreissut yleensä kerrotaan facessa, kuvilla, ja julkaisun yksityisyys pitää olla julkinen.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, Puheenvuoro tämä on, varmistan nyt vielä ettei jää epäselväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Oma esimerkki on usein paras esimerkki.
Ilmoita asiaton viesti
Mikäpä siinä: kun aurinko porottaa, käytetään kaikkia mahdollisia kodinkoneita. Oman energiatuotannon kliimaksi on lataukseen kytketyn sähköauton puhdistus painepesurilla ja pölynimurilla paahteisena alkukesän päivänä!
Ilmoita asiaton viesti
En ole perheen autopesuvastaava, oletan, että se se tapahtuu suljetussa tilassa, musaa kuunnellen ja hurjien pesurullien pyöriessä edestakas 😄
Edit. Tarkemmin ajatellen, tämä tietysti voi mullistaa pesuvastaavan toiminnan. Täytyy tarkkailla.
Ilmoita asiaton viesti
Yeah like a sheep following the flock to fall off the cliff
Your panels are probably made in communist China where they keep Uighurs and Falun Gong in concentration camps selling their body parts
Communist China is a leading polluter and emitter of CO2 who use oli coal and slave labor to compete with your industry exports
The recycling of your panels 20 years from now costs more than buying them even if you paid for them not only price but also through your high taxes that now are number 1 in oecd
Modern = Dumb
Ilmoita asiaton viesti
The recent FEB 16 article by Reuters picked up by many – told about new submarine robot that recorded underneath the Antarctic Glaciers that they are melting from underneath 😱
The reason is 150 volcanoes there on the west Antarctic rift between earthly plates NOT BY CO2 IN AIR blamed on humans driving cars or warning homes.
If you are interested in history you look up Antarctic cold reversal 14,500 to 13,000 years ago when same thing happened and caused flood events from tsunamis and flood sources over flowing.
The latest precession of equinoxes ends March 31 2100 exactly 1/2 cycle of the almost 26,000 year cycle since the flood took place and humans had no cars then
Ilmoita asiaton viesti
Jos nuo kotien kattojen aurionkovoimalat nykyisin eivät ole vielä suuriakaan sähköenergian tuottajia, niin on tuossa se hyvä puoli, että tekniikkaa on jo tullut asennettua ja siihen perehdytään. Tutustumisen jälkeen on asiassa paljon viisaampi.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa olla lähes desimaalipilkun paikan verran virhettä tuossa siirron ja veron hinnassa. Minulla Carunan laskussa kWh maksaa kaikkinensa 0,0968589 € eli kymmenkertaisesti, mitä sinä väität. Sähkö sinänsä on halpaa, minulla nyt melko tarkkaan 5 c/kWh kiinteänä, mutta suurin säästö omasta voimalasta tulee muista kuin sähkön hinnasta.
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa, kiitos.
Maksoin juuri eilen helmikuun sähkölaskun. Tässä kirjoitin auton latauksen hinnasta ja se ladataan tietysti ajastetusti yöllä, koska hinta on silloin alhaisimmillaan. Yösiirto maksoi laskussa 1,35 c/kWh. Kaikki muut maksut laskettuna c/kWh 4,66 c. Eli yhteensä 6,01 c/kWh. Se on kuitenkin paljon vähemmän kuin latauspaikoilla ladattaessa (noin 20-30 c/kWh) ja paljon vähemmän kuin bensan hinta kilometriä kohti tällä hetkellä. Aurinkoisina kuukausina ilmaisella latauksella ’maksetaan’ niitä paneelien kuoletuksia 🙂 Editoin tämän aloitukseenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Ja ”maksetaan” myös sitä polttomoottoriautoa huomattavasti kalliimpaa sähköautoa.
Ilmoita asiaton viesti
Tietenkin perheen taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Auton hinta ostajalle on tietenkin riippuvainen vaihdossa hinnoiteltavasta aikaisemmasta autosta.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä sen kalliin/kalliimman auton hinta pysyy ennallaan vaihtoauton hyvityksestä riippumatta.
Ilmoita asiaton viesti
Selvä 🤗
Ilmoita asiaton viesti
Pihtiputaan Pentti soitti eilen illalla ja oli kovasti huolissaan, katkerakin, luettuaan tämän Birgittan kirjoituksen.
Ikänsä töitä paikkakunnallaan tehnyt, kunniakkaasti itsensä ja perheensä elättänyt, kohdakkoin eläköityvä Pena kertoi niin kovin haluavansa olla moderni Pena, moderni ihminen, mutta kun eivät rahat riitä jukulauta sähköautoon, kallis bensa on nostanut työmatkakustannukset ja vie leijonan osan tuloista, sähkönhinnasta puhumattakaan. Kaverini Pihtiputaan Pena kyseli, että voisikohan moderni-Birgitta neuvoa kuinka hänkin voisi löytää modernin minänsä.
Ilmoita asiaton viesti
Katkeruus on elämän kannalta hirvittävän huono asia.
Penan kannattaa käyttää mielikuvitusta, toivon, että hänellä sitä on. Itse olen aina onnistunut löytämään/keksimään ajassa olevaa – modernia – toimintaa tulotasostani riippumatta. Kun rahaa on vähän, ostan ruokani Lidlin hyvistä valikoimista ja ajattelen, että äidin ja isän aikaan tällaista vaihtoehtoa ei ollut, olen siis perheeni ensimmäinen tyytyväinen Lidl asiakas, paljon modernimpi kuin vanhemmat. Jne.
Serkkuni on Pihtiputalla kunnanjohtajana; täytyypä kysäistä minkälainen meno siellä on tästä näkökulmasta.
Ilmoita asiaton viesti