Pariutuminen

Pariutuminen, niin yhden illan ajaksi kuin loppuelämäksi ja kaikkea siltä väliltä ei ole yksinkertainen suoritus lähes koskaan. No ehkä sekoilukännissä, mutta siitäkin on seuraavan päivän seuraukset, eikä aina yksinkertaisia nekään.

Parin löytämisessä täytyy pystyä tekemään monta havaintoa. Itse olen elänyt naisen elämää ja ollut 10 vuotta viihderavintolan työntekijänä. Ja tietenkin keskustelen nykyisten nuorten aikuisten ja aikuisten naisten kanssa. Minulla on paljon havaintoja. Juuri niitä havaintoja, joista melkein kaikki tietävät: miehet ovat miehiä ja jos sen yhdellä sanalla tiivistäisi mitä se tarkoittaa, niin tunkeileva olisi aika lähellä.     

Siitä mitä itse olen kokenut ja nähnyt nuorena aikuisena ja aikuisena, on edetty paljon. Naisilla alkaa olla itsetuntoa kertoa pariutumistapahtumista omasta näkökulmastaan. Se on hienoa ja olen siitä hyvin iloinen ja ylpeä. 

Miesten tunkeilevuus on viimeinkin vähenemässä, koska naisilla alkaa olla voimaa tehdä siitä loppu. Ja on kasvatuksellakin tietenkin merkityksensä, on kasvatettu tasaveroisiksi itsensä kokevia tyttöjä ja poikia, joista on kasvanut ja kasvaa toisensa pariutumisessakin huomioivia aikuisia. 

+2
bvalonen
Helsinki

Meitä kaikkia yhdistää, että synnymme ja kuolemme, ja siinä välissä meillä on elämä elettävänämme.
En tiedä, kukaan ei tiedä.
Uskoin pitkään, että on olemassa totuus. Mutta ennen sitä on näkökulma ja niitä ei koskaan ole vain yhtä. Eli totuus on mahdoton ja sen kanssa on elettävä. Järjen varassa, muiden elävien kanssa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu