Tehohoitoase
Todellakin voi puhua aseesta, kun ihmisen hengellä käydään työmarkkinakauppaa.
Varmaan enemmistö suomalaisista on ollut hoitajien puolella, mutta tehohoidon laiminlyöminen – kaikkein heikoimmassa asemassa olevien potilaiden heitteille jättö – ei minkäänlaista ymmärrystä saa. Se ylittää jo pelkkänä suunnitelmanakin rajan, johon työtaistelulla voi mennä.
Ihmisellä on vain yksi elämä ja olemme kouluttaneet väkeä pitämään siitä huolta äärimmäisen vaativissakin tilanteissa. Toivottavasti ajoissa saadaan se laki estämään tämä hulluus.
Edit. Otsikko muutettu, aikaisemmin Tehohoito aseena
Ei ole oikein sammuttaa teholta valot ja lähteä kadulle marssimaan. Tehotonta ja vanhanaikaista. Lakkoilu on 100 vuoden takaa periytyvää, eikä sovi nykyaikaan.
Oikea tapa olisi luoda uusi rekrytointitapa työntekijöiden palkkaamisen alustatalouden periaatteen mukaan. Se pakottaisi työnantajat hyväksymään ehdot ja palkkataso, mikä tarjotaan. Tämä edellyttää tietenkin, että työvoimaa tarjotaan keskitetysti yhden alustan kautta. Palkkataso olisi jakuvasti pienessä nousussa, eikä lakkoilulle olisi mitään tarvetta. Näin se tapahtuisi, jos ay-pomoille ei olisi tärkeintä oman palkan suuruus ja klassinen toimintatapa.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta tämä tuntuu ihan siltä kuin elokuvan tuotantotiimi olisi kehittänyt idean sotealan lakkokenraalista, joka on seonnut. Se olisi draamakomedia, vaikka todellisuudessa tämä nyt on todella äärimmäisen vakava tilanne.
Ilmoita asiaton viesti
Ylioppilaskirjoitukset ovat paremmin lakoilta suojattu kuin teho-osastopotilaat. Seuratkaapa miten työnantaja sopii työehtosopimukset alkamaan ja päättymään niin, että kirjoitukset saadaan rajattua lakkoajan ulkopuolelle, jos ei muuten niin näillä parin viikon siirroilla. Sairaanhoitajien kohdalla tämä on vaikeaa, koska tehohoitoa tarvitaan koko ajan.
Ilmoita asiaton viesti
Opit leviää, ja reaalistiset käytännöt… vähitellen.
Eikö tämä ole realismia. Voiko olla huono?
Ilmoita asiaton viesti
Sellainen käsitys, että aliupseeristollakin on vain rajallinen lakko-oikeus, varsinkin sodan aikana.
Jos sitten saataisiin jollakin sopimuksella luotua rajallisen lakko-oikeuden työtehtäviä, kuten teho-oaston työt ilmiselvästi ovat, niin miten se tehtäisiin ja mitä se tarkoittaisi ammattiyhdistyspuolelle?
Kuvitellaan, että teho-osaston hoitajien palkka olisi √2 kertaa hoitajien keskipalkka muilla osastoilla ja ilman lakko-oikeutta. Hoitajat olisivat ehkä tyytyväisiä palkkaansa, työvoimaa olisi jatkuvasti tarjolla, mutta ammattiyhdistyksen merkitys vähenisi rajusti?
Teho-osaston lakko-oikeus on vähän kuin valuvika järjestelmässä. Nyt sitä korjataan. Auta armias, jos tämä tehtäisiin kokoomusvetoisessa hallituksessa, siinähän olisi yleislakkouhka heti päällä.
Ilmoita asiaton viesti
Liikuvalle äänestäjälle on järjen käyttö sallittu, oli vallassa ketkä tahansa. Minun järkeni ei näe tässä kuin tuon yhden ratkaisun.
Ilmoita asiaton viesti
Joukkotuhoase – Weapon of mass destruction.
Ilmoita asiaton viesti