Muutoksen aika

Kouluammunta Vantaan Viertola, henkeen ja terveyden suojaan kohdistuva tehtävä Vantaan Keimola, puukotus Helsinki-Vantaan juna-asema, nuori äiti murhattiin Pitäjänmäessä, alaikäinen tyttö joutui kahdesti vakavan väkivallan uhriksi Vantaalla, alaikäiset pahoinpitelivät bussikuskin Heinolassa. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämä kaikki tapahtunut lyhyen ajan sisällä, mitä se kertoo Suomen tilasta?

Itä-Uudenmaan poliisi kertoi jo vuosia sitten, että joutuu viikoittain puuttumaan kouluissa häiriökäyttäytymiseen, riitoihin ja vakivaltatilanteisiin. Oppilaiden vakivaltainen käyttäytyminen on ollut räjähdysmäisessä kasvussa jo vuosia. Edellinen hallitus ei tarttunut tähän opetusministeri Li Andersonin johdolla, vaan laittoi rahat muihin kohteisiin. Siitä hintaa maksetaan nyt. Integraation riskit sekä erityisopetuksen vähentäminen, vaikka samaan aikaan pahoinvoivat nuoret ryöstivät ja tappoivat toisiaan kaduilla. Puhuttiin katujengien kasvusta ja hallitus vain nauroi ja väitti ettei niitä ole. Myöhemmin faktat oli pakko myöntää, kouluille ei kuitenkaan lisätty resursseja, että ongelmanuoret olisi tavoitettu.

Odotan, miten asiat muuttuvat kouluissa tästä eteenpäin. Osa vaatii vartijoita ja metallinpaljastimia jenkkityyliin, toiset vaativat kiusaajien vaihtamaan kouluja. Asiat eivät kuitenkaan ole näin yksinkertaisia. Koulun vaihtaminen voi joskus olla kiusatulle helpompaa, sillä hän pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Kiusaaja on myös avun tarpeessa, yhtään vähättelemättä kiusatun tarvitsemaa apua. Opettajilta on viety valta ja sen sijaan ladottu päälle niin paljon vastuuta, etteivät ehdi kohta enää opettamaan. Meillä on takan kriisiä kriisin perään pandemia ja sodat, turvattomuus luo pahoinvointia. Nyt tarvitaan vakautta ja pysyvyyttä.

Kaikella on joku hinta. Vartijat ja metallinpaljastimet ovat pois oikeista aikuisista koululaisten arjessa. Psykiatrin poliklinikat, perheneuvolat ja sosiaalityö ovat ruuhkautuneet, apua on vaikea, jollei jopa mahdotonta saada. Lasten ja nuorten kunnioitus aikuisia kohtaan on vähentynyt, tässä jos missä on tehtävää, että aikuisjohtoisuus palaisi kouluihin. Pahoin pelkään, että hetken kauhistelun jälkeen, mikään ei muutu. Jos katsotaan taaksepäin, Vilja Eerikan jälkeen luvattiin muutosta – mitään ei tapahtunut. Kovaa hintaa maksettiin silloin ja maksetaan jälleen. Nyt Arkadianmäki on aika näyttää, että tätä ei unohdeta ja asioihin tartutaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu