Soteuudistus on lähinnä vitsi
Edellinen kirjoitukseni kirvoitti vilkasta keskustelua, jossa joku totesi perussuomalaisten olevan syynä nuorten pahoinvointiin. Kyllä pahoinvointiin syyt löytyvät vielä viimeisiä viikkoja vetävästä hallituksesta, joka unohti nuoret ja seurauksista voi nyt lukea lehdistä. Sote-uudistus on lähinnä vitsi, eihän voida vakavalla naamalla edes puhua HYVINVOINTIalueista, kun ihmiset odottavat leikkauksia yli luvatun takuuajan ja syyksi ei kelpaa pandemia. Ihmisten palvelutarpeet on jätetty lisääntyvän byrokratian armoille. Osa työntekijöistä ei vieläkään tiedä, mitä uudistus tarkoittaa omalle työnkuvalle mutta johtajia on saatu niin paljon lisää, ainakin Vantaa-Kerava hyvinvointialueelle, että ehkä se siitä alkaa selvitä. Hävytöntä on, kuinka paljon enemmän nämä johtajat ja esihenkilöt maksavat, eikä niitä rahoja laiteta ihmisten palveluiden parantamiseen. Uudistus, jonka piti säästää kustannuksia ja tehostaa toimintaa on floppi.
Oli hallituksen kokoonpano mikä tahansa niin toivon, että hallitus tarttuu kiinni nuorten pahoinvointiin ja pyrkii siihen, että tulevaisuutemme rakennetaan siihen, että suomalainen on aina ensimmäinen. Palveluihin panostaminen säästää toisessa päässä kustannuksia mutta meillä Suomessa tuntuu olevan ajatuksena säästää ennaltaehkäisystä ja keskittyä korjaamaan asioita jälkeenpäin. Me tiedämme, mikä mättää vanhustenhuollossa, lastensuojelussa tai kouluissa mutta poliittista tahtoa näiden asioiden korjaamiseen on hävettävän vähän. Enemmin keskitytään korjaamaan muiden maiden asioita laittamalla suomalaisten veroeurot maailmalle.
Halvan työvoiman raahaaminen on loputtava, sillä siten emme ylläpidä kuin omistajille ja osakkaille jaettavia osakeanteja sekä voittoja. Tavallisen suomalaisen duunarin ei tarvitse haaveilla korotuksista, kun joku toinen tekee työn minimillä. Oleskelun Suomessa tulisi perustua työhön, joka ei kestä vain kuukausia ja sen jälkeen siirrytään sosiaaliturvalle, vaan ihmisen tulisi kyetä elättämään itsensä sekä perheensä tai sitten poistuttava Suomesta. Suomen kansalaisuuden tulisi perustua kielitaitoon ja sitoutumiseen suomalaisiin arvoihin, eikä siihen kuinka kauan kyseinen yksilö on Suomessa asunut. Nykymallissa kansaisuus on liian helposti tarjolla niille, jotka eivät voi sitoutua suomalaiseen hyvinvointivaltioon ja sen arvoihin. Myös sosiaaliturva tulisi olla tarjolla vain kansalaisille, sillä muuten asemamme koko Euroopan sosiaalitoimistona vain vahvistuu ja tällä ei ole mitään tekemistä työperäisen maahanmuuton kanssa, vaikka Perussuomalaisia rasisteina pitävät tahtovat näin asian esittää. Tänne ovat tervetulleet ne, jotka tulevat työtä tekemään ja rakentamaan Suomea mutta hyvinvointiamme ja turvallisuuttamme uhkaavat voivat pysyä vastedeskin muualla. Suomen pitää olla suomalaisille paras paikka asua ja elää.
Mielipiteet ovat omiani, eivätkä edusta puolueeni virallista linjaa.
Itse olen huolissani kuinka ansiotuloveroalennusten käy kun nyt on käynyt ilmi, että kunnilta leikattu verotusoikeus hyvinvointialueiden hyväksi palveluista, joita niiden ei enää tarvitse rahoittaa, on aiheuttanut sen, että kunnat haluavat korottaa veroprosenttejaan. (Ilmeisesti ovat tottuneet suurempiin lukuihin tulopuolella …)
Valtiohan voi alentaa veroprosentteja, mutta ne eivät kuntapuolelle vaikuta mitään. Todennäköisesti hyvinvointialuehanke sataa vielä ropinalla himoverottajatahojen laariin nostaen kokonaisveroastetta entisestään.
Ilmoita asiaton viesti
No, ainakin Pohteella homma on osattu vantaalaisia paremmin:
”Toimi- ja tehtäväalueiden sekä palvelualueiden johtotehtäviin valitaan yhteensä 66 viranhaltijaa. Johtotehtäviä on huomattavasti vähemmän kuin vastaavia tehtäviä luovuttavissa organisaatioissa. Myös johtajien palkkojen kokonaissumma pienenee merkittävästi nykyiseen organisaatiorakenteeseen verrattuna, kun luovuttavien organisaatioiden johtajavirat lakkaavat.
Vaikka ylimpiä johtotehtäviä tulee vähemmän, lähiesihenkilöiden määrä ei vähene. Esihenkilöitä tuetaan työssään muun muassa valmennuksin. Johtamisjärjestelmässä pyritään matalaan organisaatioon, jossa henkilöstöresurssit ovat riittävät ja esihenkilöiden työmäärä hallittava.”
Muutoinkaan en vielä tekisi sotesta kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Eiväthän ne ole olleet toiminnassa vielä täyttä neljää kuukauttakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä nuorison pahoinvointi taitaa johtua kulttuurin lopusta. Ehkä lähes koko kansan olouttaminen päiväkodeisssa vaikuttaa siihen, että kansalaisista kasvaa piittaamattomampia vanhempia, jotka eivät välitä antaa lapsilleen ”elämänryhtiä”. Toisaalta ehkä kyseessä on yleinen väestötiheydestä johtuva hiirten kaupungin (*) kaltainen ilmiö, jossa biologiselta perustalta viriää kaikenlaisia sijaistoimintoja ja passiivisuutta. Ehkä juuri suomalais-ugrilainen puolittainen metsästäjä-keräilijän jälkeläinen on geneettisesti taipuvainen rappeutumaan jo keskikokoisen kaupungin Ankkalinna -lähiössä?
(*) https://en.wikipedia.org/wiki/Behavioral_sink
Ilmoita asiaton viesti